Hongkongin mielenosoitukset vaatineet toisen kuolonuhrin viikon sisään

Kiinan presidentti varoittaa Hongkongin “yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaatteen olevan vaarassa.

Hongkong
Hallintoa vastustavat mielenosoittajat ovat lamauttaneet liikennettä rakentamalla tiesulkuja Hongkongissa.
Hallintoa vastustavat mielenosoittajat ovat lamauttaneet liikennettä rakentamalla tiesulkuja Hongkongissa.Imago Stock / AOP

Hongkongin mielenosoituksissa tiiliskiven iskusta loukkaantunut mies on kuollut sairaalassa torstai-iltana. 70-vuotias mies on viikon sisään toinen kuolonuhri Hongkongin mielenosoituksissa.

Mies joutui sairaalaan keskiviikkona, jolloin hän oli saanut iskun tiiliskivestä mielenosoittajien ja turvallisuusviranomaisten yhteenotoissa. Poliisin mukaan mies oli lounastaukonsa aikana vapaaehtoisesti siivonnut mielenosoituksessa heitettyjä tiiliä kadulta.

Poliisin mukaan mieheen osuneen tiilen heittivät mielenosoittajat.

Torstain aikana mielenosoitukset onnistuivat lamauttamaan Hongkongin julkisen liikenteen lähes täysin. Myös koulut ja yliopistot suljettiin torstaina ja niiden odotetaan avautuvan uudelleen vasta ensi viikolla.

“Yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaate vaarassa

Kiinan presidentti Xi Jinping varoitti torstaina, että Hongkongin mielenosoitukset vaarantavat Kiinan “yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaatetta, joka on käytössä Hongkongin itsehallintoalueella.

Brasilian pääkaupungissa Brics-huippukokouksessa lehdistölle puhunut Xi myös muistutti, että Hongkongin hallinnolla ja poliisilla on edelleen Kiinan vankkumaton tuki.

– Väkivallan lopettaminen ja epäjärjestyksen hallintaan saaminen on tällä hetkellä Hongkongin kaikkein kiireellisin tehtävä, Xi sanoi.

Aiheesta lisää:

Mielenosoittajat jatkavat Hongkongin lamaannuttamista – kouluja suljettu, liikenne estetty paikoin

Hongkongin hallintojohtaja syyttää mielenosoittajia itsekkyydestä

Hongkongissa kutsuttu koolle suuria mielenosoituksia – syynä opiskelijan kuolema

Lähteet: CNN, Reuters, AFP