Purkukuntoisessa Vantaankosken koulussa tulipalo

Vartija oli havainnut tulipalon kierroksellaan puoli kahden aikaan yöllä ja hälyttänyt pelastuslaitoksen paikalle.

Vantaa
Vantaankosken koulun paloa oli sammuttamassa yksiköitä Keski- ja Länsi-Uudeltamaalta sekä Helsingistä.
Vantaankosken koulun paloa oli sammuttamassa yksiköitä Keski- ja Länsi-Uudeltamaalta sekä Helsingistä.Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Purettavaksi menevän ja huonokuntoisen Vantaankosken koulun pihalla palaneesta autosta oli levinnyt tulipalo koulurakennukseen, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitos tiedotteessaan.

Vartija oli kierroksellaan havainnut tulipalon ja hälyttänyt pelastuslaitoksen paikalle noin kello puoli kahden aikaan yöllä.

Pelastuslaitoksen mukaan koulun matalan osan sisäänkäynti ja kattorakenteet paloivat. Palo oli osin myös levinnyt koulun korkean osan kattoon.

Sammutustyöt kestivät noin kaksi tuntia ja VPK:n yksikkö jäi varmistamaan, ettei palo syty uudelleen.

Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Poliisi tutkii syttymissyytä.