Helsingin Hietalahden ampumisesta epäilty saa syytteet kolmesta murhan yrityksestä

32-vuotiasta miestä syytetään murhayritysten lisäksi myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ampuma-aserikoksesta ja vaarallisen esineen hallussapidosta.

Aseellinen rikos
Poliisit ovat sulkeneet risteysalueen, jossa seisoo punainen auto, missä kylki lommola ja sivuikkunat rikki.
Kaksi loukkaantui ampumisessa Helsingissä Hietalahdenkadulla. Poliisi eristi alueen. Matti Myller / Yle

Helsingin keskustassa Hietalahdenkadulla viime heinäkuussa tapahtuneen ampumistapauksesta nostetaan syytteet. 32-vuotiasta miestä syytetään kolmesta murhan yrityksestä sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ampuma-aserikoksesta ja vaarallisen esineen hallussapidosta.

Rikosnimikkeenä on murhan yritys, koska syytteiden mukaan teot on tehty vakaasti harkiten sekä vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen.

Poliisi on aiemmin kertonut, että epäiltyä ampujaa oli pahoinpidelty kolmesti ennen ampumista. Epäiltyyn ampujaan kohdistuneista teoista on nostettu samassa yhteydessä syytteitä nimikkeillä laiton uhkaus ja pahoinpitely. Nämä epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Vantaalla ja Helsingissä.

Kolmannesta epäiltyyn ampujaan kohdistuneesta epäillystä pahoinpitelystä on nostettu jo aiemmin syytteet heinäkuussa. Tämä pahoinpitely tapahtui Espoossa. Kyseinen tapaus käsitellään osana koko juttukokonaisuutta.

Jutun pääkäsittelyn on tarkoitus alkaa oikeudessa marraskuun lopulla.

Mies on ollut vangittuna heinäkuun lopusta

Kosovolaistaustainen 32-vuotias mies on ollut vangittuna todennäköisin syin epäiltynä kolmesta murhan yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta.

Ampuminen tapahtui viime heinäkuussa noin kello neljän aikaan iltapäivällä Hietalahdenkadun ja Porkkalankadun risteyksessä. Poliisin mukaan kyse oli toisilleen entuudestaan tuttujen henkilöiden välienselvittelystä. Poliisi otti epäillyn kiinni myöhemmin samana päivänä.

Poliisi on aiemmin kertonut esitutkinnan yhteydessä, että taustalla olisi kahden suvun välinen riita, mutta riidan syy ei ole selvinnyt poliisille.

Ylen tietojen mukaan epäilty on rakennusalan yrityksen toimitusjohtaja ja asuu Vantaalla. Pääkaupunkiseudulla toimiva yritys on perustettu vuonna 2014, sillä oli viime vuonna miljoonan liikevaihto.

Epäillyllä ampujalla ei tiettävästi ole aikaisempaa rikoshistoriaa, ainakaan Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuksista.

Rikoksen luonne herätti myös yleistä keskustelua siitä, onko uudentyyppinen rikollisuus rantautumassa Suomeen. Esimerkiksi Ruotsissa ampumisvälikohtaukset julkisilla paikoilla ovat Suomea yleisempiä.

Lue myös:

Poliisi: Helsingin keskustan viimekesäinen ampumistapaus selviämässä – Taustalla kahden suvun välinen riita

Hietalahden ampumatapauksen osallisilla on pitkä yhteinen historia – poliisi tutkii, liittyykö rikos tiiviin yhteisön väleihin

Helsingin Hietalahden ampumisesta epäilty vangittiin – ase oli luvaton, poliisin mukaan viitteitä suunnitelmallisuudesta

Helsingin keskustan ammuskelusta epäiltyä vaaditaan vangittavaksi – Epäilty on rakennusalan yrityksen toimitusjohtaja

Rantautuiko Suomeen nyt uusi rikollisuuden muoto? Helsingin ampumatapaus on täysin poikkeuksellinen – 12 kysymystä poliisille

Helsingin keskustan ammuskelu herätti keskustelun – Onko Ruotsin henkirikosvyyhti rantautumassa Suomeen?

Helsingin keskustan ampumistapauksen tekijä ja uhrit olivat toisilleen tuttuja – Poliisi: "Konkreettista vaaraa myös muille paikalla olleille"

Hietalahdenkadulla Helsingin keskustassa ammuttu – poliisi tutkii tapausta kolmena murhan yrityksenä, yksi henkilö otettu kiinni