Konneveden kunnanjohtajan sopimuksessa myös kyseenalainen pykälä

Myös Konneveden kunnanjohtajan Juha Jokitalon johtajasopimuksessa on keskustelua herättänyt luottamushenkilöiden julkisen kritisoinnin kielto.

Konnevesi
Läheltä
Yle

Myös Konneveden kunnanjohtajan Juha Jokitalon johtajasopimuksessa on keskustelua herättänyt luottamushenkilöiden julkisen kritisoinnin kielto.

Kieltopykälä nousi esiin Toivakan uuden kunnanjohtajan Helena Vuopionperä-Kovasen johtajasopimuksen yhteydessä, kun Jyväskylän yliopiston tutkija Heikki Kuutti kritisoi sitä sananvapauden ja jopa perustuslain vastaisena.

Kuntaliiton mukaan tällaiset pykälät ovat poikkeuksellisia.

Yleensä johtajasopimuksissa puhutaankin pyöreämmin esimerkiksi rakentavan keskustelukulttuurin edistämisestä.