Kännykkää saa kohta räplätä liikennevaloissa – "Helposti voi tulla päälleajojakin"

Kajaanilainen autokoulun opettaja ei näe kännykän käytön vapauttamista hyvänä asiana.

tieliikenneturvallisuus
Mies räplää matkapuhelinta ajaessa autoa.
Auton ratissa pitäisi keskittyä ympäristöön eikä kännykkään. Timo Sihvonen / Yle

Ensi kesäkuussa voimaan tulevan uuden tieliikennelain perustelujen (siirryt toiseen palveluun) (Eduskunta) mukaan teknisen laitteen, eli esimerkiksi puhelimen käyttö olisi sallittua ajoneuvon ollessa pysähdyksissä esimerkiksi liikennevaloissa tai muun liikenteen pysähtymisen takia.

Kajaanilaisen autokoulun opettaja Esko Kurkinen muistuttaa, että vaikka laitetta käyttäisi vain risteyksessä, huomio kiinnittyy jo ennen pysähdystä kännykkään ja toisaalta myös sen jälkeen.

Kurkisen mielestä handsfree-laitteetkaan eivät enää lopeta kännykän käyttöä ajon aikana.

– Nykyisin ei puhuta puhelimessa, vaan ollaan somessa. Ihmiset ovat älylaiteriippuvaisia, ja puhelinta räplätään jo siksikin, jos kukaan ei ole ottanut hetkeen yhteyttä, Kurvinen sanoo

Autokoulussa Kurkinen kertoo opastavansa laittamaan puhelimen aina äänettömälle autolla ajaessa. Opetustilanteissa voi hyvin huomata, miten keskittyminen herpaantuu, jos äänet jäivätkin päälle.

– Se aiheuttaa tunteen, että puhelimeen on välttämätöntä vastata, vaikka viesti tai puhelu ei olisi oikeasti niin tärkeä.

Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen ei pidä uutta tulkintaa hyvänä, vaan pitäisi lakitekstissä olevan kiellon sellaisenaan. Samoilla linjoilla on myös Kurvinen. Hän epäilee, että ainakin suuremmissa kaupungeissa liikenteen sujuvuus tulee kärsimään.

– Jos puhelimen avaamiseen aletaan keskittyä jo ennen liikennevaloja, voi ajaa helposti edellä olevan perään tai sitten liian pitkälle suojatien päälle. Helposti voi tulla päälleajojakin, Kurvinen pohtii.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)