Lahden orkesteri etsii uutta yleisöä – kaksi kausikorttia lainattavaksi kirjastoon

Kirjastosta lainattavilla Sinfonia Lahden kausikorteille pääsee kaikkiin orkesterin konsertteihin.

Lahti
Yleisöä konserttisalin katsomossa
Kirjastosta lainattavalla kausikortilla pääsee nauttimaan Sinfonia Lahden musiikista Sibeliustalolla.Sini Ojanperä / Yle

Lahden pääkirjastosta voi lainata nyt myös Sinfonia Lahden eli Lahden kaupunginorkesterin kausikortteja. Lainattavia orkesterin kausikortteja kirjastossa on kaksi. Ne kelpaavat pääsylipuksi orkesterin kaikkiin konsertteihin.

Ensimmäinen konsertti, mihin lainattavalla kausikortilla pääsee on ensi torstaina 28. marraskuuta. Sen johtaa Atso Almila.

– Toivottavasti uusi toimintamalli kannustaa orkesterimusiikin pariin myös niitä, jotka eivät ole vielä konserteissamme käynneet, sanoo Sinfonia Lahden intendentti Teemu Kirjonen kaupungin tiedotteessa.

Kausikortin voi lainata kirjastosta kirjastokortilla, ja lainassa kausikortti voi olla viikon ajan kerralla. Toiveena on kuitenkin, että kortti palautettaisiin heti, kun sitä ei enää tarvita.

Kirjasto on ilahtunut kausikorttiyhteistyöstä.

– Mahdollisuus kokea matalalla kynnyksellä musiikkielämyksiä tukee lahtelaisten hyvinvointia ja täydentää musiikkirjastopalvelua, toteaa kirjaston mediakasvatus- ja musiikkipalveluiden palvelupäällikkö Salla Palmi-Felin.

Aiemmin syksyllä kirjasto on saanut lainattavaksi kaksi salibandyseura LASB:n kausikorttia.