Pirkkalan uuden Koulukeskuksen hintalappu yli 45 miljoonaa euroa – saman katon alle yli tuhat lasta

Koulukeskukseen rakennetaan lisäksi nuorisotilat ja monitoimitila esimerkiksi kulttuurikäyttöön ja kokouksille. 

Lapset ja nuoret
Pirkkalan Naistenmatkan koulu
Uuteen kouluun muuttavat tulevaisuudessa myös Naistenmatkankoulun oppilaat.Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Pirkkalan uuden yli tuhannen oppilaan Koulukeskuksen suunnitelmat alkavat olla valmiina.

Koulukeskukseen siirtyvät niin Naistenmatkan koulun kuin Suupanniityn koulun oppilaat. Myös päiväkotilapsille ja eskarilaisille on suunniteltu tiloja.

Päiväkotilapsia keskukseen mahtuu noin 170, eskarilaisia 200, peruskoululaisia 1000 ja henkilöstöä 200.

Saman katon alle rakennetaan lisäksi nuorisotilat ja monitoimitila esimerkiksi kulttuurikäyttöön ja kokouksille.

Hintaa koko hankkeelle kertyy yli 45 miljoonaa euroa. Koulukeskusta on suunniteltu yhteislukion viereen. Aivan vieressä ovat myös vapaa-aikakeskus, tenniskenttiä sekä urheilukenttä.

Rakentaminen voisi alkaa vuonna -21. Jättihankeen rakentamiseen on varattu aikaa noin neljä vuotta eli valmista olisi vuonna -25.

Hankesuunnitelmaa käsitellään Pirkkalan yhdyskuntalautakunnassa 20. marraskuuta.