1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. autot

Uudellamaalla isketty öisin uusiin bemareihin

Poliisi epäilee, että kyse on niin sanotusta hit&run-rikollisuudesta, ja tekijöiden arvellaan saapuneen Suomeen ulkomailta.

Neljä ihmistä otettiin kiinni epäiltyyn henkirikokseen liittyen. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Uudellamaalla Espoossa on tapahtunut marraskuun alkupuolella seitsemän varkausrikosta, jossa kohteena ovat olleet uudehkot BMW-autot. Poliisin mukaan autoista on anastettu yöaikaan muun muassa ajotietokoneita ja ratteja.

Varkauksia on tapahtunut Laajalahdessa, Tapiolassa ja Mankkaalla 1.–15. marraskuuta välisenä aikana.

Poliisi epäilee, että kyse on niin sanotusta hit&run-rikollisuudesta, ja tekijöiden arvellaan saapuneen Suomeen ulkomailta.

Poliisi pyytää asiaan liittyviä vihjeitä osoitteeseen vihjeet.espoo@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).

Poliisia kiinnostavat erityisesti myöhäisillan ja aamuyön väliset havainnot muun muassa ajoneuvoista ja henkilöistä.