Maksuton e-viisumi ei ole syönyt Etelä-Karjalan matkatoimistojen bisnestä – erityisesti iäkkäämmät toivovat apua viisumin hakemisessa

Viisumia tarvitsevien asiakkaiden määrä on ainakin toistaiseksi pysynyt ennallaan eteläkarjalaisissa matkatoimistoissa ja viisumeja välittävissä matkatoimistoissa, vaikka asiakkaat voisivat hankkia itse maksttoman e-viisumin.

viisumit
Elli Sormunen hakee e-viisumia verkosta
Mahdollisuus hakea ilmaista e-viisumia omatoimisesti ei ole ainakaan vielä heikentänyt eteläkarjalaisten viisumitoimistojen liikentoimintaa.

Lokakuun alussa tulleet maksuttomat Venäjän e-viisumit eivät ole juurikaan muuttaneet matkatoimistojen ja viisumeja välittävien matkatoimistojen liiketoimintaa Etelä-Karjalassa.

Itämatkoilta, Saimaan Liikenteestä ja Viisumipisteestä kerrotaan, että viisumia tarvitsevien asiakkaiden määrä on pysynyt ennallaan vuoden takaiseen verrattuna.

Erityisesti iäkkäämmät asiakkaat toivovat apua kertaturistiviisumien tekemiseen.

Nuijamaan raja-asemalla muutamia suomalaismatkailijoita käännytetään viikottain esimerkiksi e-viisumiin väärin kirjoitetun nimen vuoksi. Kirjoitusvirheet ovat kuitenkin vähentyneet.

– Sosialinen media hoitanut hyvin opastuksen e-viisumia hakiessa ja ajan myötä virheet e-viisumeissa vähenevät. Maksuttomat e-viisumit eivät työllistä meitä Nuijamaalla muuten kuin normaalin rajanylitystarkastuksen verran, eli ei merkittävästi, kertoo Nuijamaan tullin vuoropäällikkö Tapani Mattila.

Ongelmatapauksissa kannattaa olla yhteydessä Venäjän konsulaattiin, joka palvelee myös sosiaalisessa mediassa.

Eteläkarjalaisten matkatoimistojen ja viisumeja välittävien toimistojen mukaan Venäjän matkailu on piristynyt hieman ja sen uskotaan piristyvänä lisää vuoden vaihteen jälkeen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminenuutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti?Lataa se tästä!