1. yle.fi
  2. Uutiset

Ilomantsin Marttayhdistys täyttää 120 vuotta

Vuonna 1899 kaikki lähti liikkeelle ruoasta ja miehet meinasivat olla kantona kaskessa.

Ilomantsi
Martat Elli Loijas (vas.), Virva Ryynänen ja Mirja Jeskanen neulovat villasukkia veteraaneille Ilomantsin S-marketissa.
Ilomantsin martat neuloivat villasukkia veteraaneille tammikuussa 2017. Jouki Väinämö / Yle

Ilomantsissa toimii maamme vanhin maaseudun Marttayhdistys.

Ilomantsin Martat täyttää jo 120 vuotta. Juhlat pidetään sunnuntaina.

Ilomantsilaisten marttojen historian kirjoittanut Laura Jetsu kertoo, että kaikki lähti liikkeelle ruoasta ja miehet meinasivat olla kantona kaskessa.

– Ruoasta oli puutetta. Ihmiset olivat aliravittuja. Pääasiallisen ruoka oli ruis ja peruna.

Martat ryhtyivät monipuolistamaan ruokavaliota. He perustivat kasvitarhoja.

– Lähdettiin liikkeelle juurikasveista, joista saatiin helposti säilöttävää ruokaa. Mutta ei ollut alku helppoa. Kyllä sitä vastustettiinkin. Erityisesti miehet vastustivat. Jonniin joutavaan ei voi peltomaata antaa, Jetsu Kertoo.

Laura Jetsun kirjoittaman historiateoksen nimi on " Rajan pinnassa – ajan armoilla".

Nykyisin Ilomantsissa on noin 80 marttaa. Yhdistyksen jäsenmäärä oli 1920-luvulla enimmillään yli 300.

Suomessa on 14 Marttapiiriä, joihin kuuluu yli 1 200 yhdistystä.

Lue seuraavaksi