Emmi Nuorgamin kolumni: Ulkonäköpaineet tuhoavat itsetuntomme lisäksi maapallon

Olen koko aikuiselämäni opetellut häivyttämään, pienentämään, hoikentamaan ja sulautumaan. Opetellessani olen kilauttanut lukemattomia kolikoita pikamuotiketjujen kirstuun ja kasvattanut tekstiileistä rakennettuja jätevuoria, kirjoittaa Emmi Nuorgam. 

Ulkonäköpaineet
Emmi Nuorgam
Antti Haanpää / Yle

Olen ostanut elämäni aikana lukemattomia valkoisia paitapuseroita ja sinisiä farkkuja, lukenut naistenlehtien tärppejä syksyn uusiin trendeihin ja imenyt television muuttumisleikeistä oppeja omaan pukeutumiseeni. Olen ostanut vaatteita joista en pidä, välttänyt ohjeiden mukaan suuria kuvioita ja hamstrannut “toimistotyylin viimeisteleviä” ylisuuria kauluspaitoja.

Lähes koko aikuiselämäni olen myös opetellut häivyttämään, pienentämään, hoikentamaan ja sulautumaan. Nämä opit ovat paitsi vääristäneet kehonkuvaani, myös kilauttaneet kolikoita pikamuotiketjujen kirstuun ja kasvattaneet tekstiileistä rakennettuja jätevuoria.

Halveksumalla työkaverin kädessä keikkuvaa muovikassia korotamme itsemme jalustalle, jolta on helppo osoitella väärintekijöitä.

Pikamuodin halveksumisesta on tänä syksynä tullut trendikästä. Sen vastustaminen on kuin kaurajuoman pyytäminen kahvimaidoksi: keino osoittaa, että minä välitän!

Halveksumalla työkaverin kädessä keikkuvaa muovikassia korotamme itsemme jalustalle, jolta on helppo osoitella väärintekijöitä. Olen itsekin ympäröinyt itseni kuplalla, jossa “kukaan” ei osta henkkamaukkaa. Muutama viikko sitten olin aidosti hämmästynyt, kun näin ravintolassa naisen, jonka paidankaulukseen oli unohtunut halpavaateketjun hintalappu. Ajattelin naisen olevan turhamainen.

Oma reaktioni hävetti, mutta oli varsin tyypillinen. Taloussosiologeista koostuvan tutkijaryhmän tänä syksynä julkaisema kirja Ulkonäköyhteiskunta – ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa (siirryt toiseen palveluun) antoi minulle synninpäästön. Kirjassaan turkulaiset taloussosiologit tutkivat ulkonäön ja elämässä menestymisen välistä yhteyttä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkimusasetelmasta ja muuttujista riippumatta tutkijat tulivat kirjassa siihen tulokseen, että ihmisten ulkonäöllä on väliä.

Kauneus on usein sidoksissa kulutukseen, vaurauteen, aikaan ja osaamiseen.

Esimerkiksi työtä ja ulkonäköä käsittelevässä kappaleessa todetaan hyvännäköisten ansaitsevan enemmän rahaa ja menestyvän muita paremmin elämässään. Naisilta odotetaan miehiä suurempaa panostusta ulkonäköön ja naisille ulkonäöllä on miehiä suurempi merkitys.

Emme kuitenkaan salli naisten hyödyntävän ulkonäköään. Luomme normistoja ja kirjoittamattomia sääntöjä, joilla määrittelemme ammatillisen uskottavuuden, samaan aikaan kun tuomitsemme ne naiset, jotka panostavat mielestämme liikaa.

Ajattelemme myös kauneuden olevan jonkinlainen luonnollinen, synnynnäinen ominaisuus. Kuitenkin kauneus on usein sidoksissa kulutukseen, vaurauteen, aikaan ja osaamiseen.

Edellytämme luonnollista ehostusta, kasvivärein värjättyjä hiuksia, kotimaisten pienmerkkien vaatteita ja täydellistä rusketusta, joiden hankkiminen ei ole kaikille mahdollista. Ainakaan kestävästi ja vastuullisesti.

Kestävä ja vastuullinen on nimittäin usein synonyymi kalliille. Reilut työolot, kohtuulliset työvälineet ja laadukkaat materiaalit maksavat. Suomalaiset käyttävät vaatteisiin keskimäärin 860 euroa vuodessa (siirryt toiseen palveluun) ja laadukas talvitakki saattaa nielaista koko budjetin kerralla.

Ja tässä piilee pikamuodin syvin ongelma. Halpavaatekaupan alennusmyynneissä käyminen ei ole muusta yhteiskunnasta irrallista toimintaa. Harva käy viikottain shoppailemassa vaatteita, jotka ovat trendien ulkokehällä tai poissa muodista.

Harva meistä voi ottaa riskin työelämän ulkopuolelle jäämisestä tai elämästä ilman ihmissuhteita.

Kuluttamalla pikamuotia me ostamme muiden hyväksyntää ja parannamme mahdollisuuksiamme menestyä. Ulkonäköyhteiskunta -kirjan mukaan normeihin mukautuminen edistää esimerkiksi ystävyyssuhteita, parantaa henkilön tulotasoa ja vauhdittaa uraa. Ei siis ihme, että ostamme jatkuvasti lisää ja yritämme toteuttaa jokaisen trendin.

Harva meistä voi ottaa riskin työelämän ulkopuolelle jäämisestä tai elämästä ilman ihmissuhteita.

Tässä ajassa olisi nyt tietysti muodikasta korostaa yksilön vastuuta. Pikamuotiketjujen ja maapallon saastuttamisen lopettaminen on kuitenkin yksittäisiä kulutustottumuksia suurempi kysymys.

Tarvitsemme asennemuutoksen lisäksi lainsäädäntöä ja ulkonäköyhteiskunnan säätelyä. Tarvitsemme naistenlehtiä, jotka lopettavat haitallisen kehonkuvan ja uusimistarpeessa olevan vaatekaapin painottamisen. Tarvitsemme somevaikuttajia, jotka korostavat ulkonäkökeskeisen sisällön sijaan ajattelemista ja oppimista. Tarvitsemme työnantajia, jotka kieltävät valokuvan liittämisen työhakemukseen.

Tarvitsemme yhteiskunnan, jossa kehopositiivisuutta ei tarvita ja jossa ulkonäkö ei ole henkilön arvokkainta pääomaa.

Emmi Nuorgam

Kirjoittaja on saamelainen ja tamperelainen toimittaja, joka ei omista lainkaan farkkuja vaan pukeutuu arkenakin paljetteihin.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkona 20.11. klo 16.00 asti.

Lue myös

Anton Vanha-Majamaan kolumni: Halpavaatteiden ostamisesta ei saa ekologista millään, ja siksi meidän täytyy saada dopamiiniryöppymme muualta

Emmi Nuorgamin kolumni: Keskustelu ruokavalioista on liian tunnepitoista

Anton Vanha-Majamaan kolumni: Kolmetoistavuotiaana minua epäiltiin tytöksi, ja siitä asti olen halunnut olla miehinen mies