Vanhan mielisairaalan kupeeseen on haudattu 300 ihmistä, jotka eivät koskaan päässeet kotiin – pois ei päässyt, vaikka olisi parantunut

Yksikään kunta ei huolinut Karjalasta evakuoituja psyykkisesti sairaita ihmisiä. Heidän kohtalonsa oli asua mielisairaalan pienessä huonessa jopa useita vuosikymmeniä.

mielisairaalat
Hautakiviä Rauhan hautausmaalla.
Rauhan sairaalan hautausmaalle on haudattu noin 300 sotasiirtolaista. Mikko Savolainen / Yle

Mustat hautakivet makaavat hylätyn näköisinä Lappeenrannassa Rauhan kylän hautausmaalla. Joistakin vain vaivoin näkee vainajan nimen, kun sammal on halunnut peittää nimikaiverruksen.

Yhteensä heitä on noin 300. Vainajista viimeinen on kuollut syyskuussa 2016, ensimmäinen jo 1940-luvulla.

Ainoallakaan haudalla ei ole kukkia. Yhden haudan edustalla on muovikynttilä, jonka liekki on jo aikoja sitten sammunut.

– He eivät kerta kaikkiaan kiinnostaneet ketään, sanoo Rauhan sairaalan entinen ylilääkäri, psykiatri Antti Henttonen.

Rauhan hautausmaan muistomerkki.
Muutama vuosi sitten sotasiirtolaiset saivat haustausmaalle muistokiven. Mikko Savolainen / Yle

Haudoissa makaavat sotasiirtolaiset, jotka talvisodan aikaan evakuoitiin rajan taakse jääneistä mielisairaaloista Rauhan mielisairaalaan.

Sairaalasta tuli näiden ihmisten koti heidän loppuelämäkseen. Vaikka ihminen parantui, ei Rauhasta voinut lähteä. Yksikään kunta ei heitä asukkaakseen huolinut.

Monille se tarkoitti 50 vuotta elämää sairaalassa – joillekin 60, jopa 70 vuotta.

Sairaalassa 51 vuotta

Eino Hänninen on yksi rajan takaa Rauhaan tuoduista sotasiirtolaisista. Hän asui Rauhan mielisairaalassa 51 vuotta ja sai viimeisen leposijansa Rauhan hautausmaalta joulukuussa 1990. Hänen jälkeensä Rauhaan jäi vielä 35 sotasiirtolaista.

Hänninen oli syntynyt vuonna 1912 Karjalassa Kivennavalla, lähellä Terijokea. Lapsuus oli tavallista nuoren miehen elämää, kunnes vuonna 1938 tapahtui käänne. Tapahtui onnettomuus, minkä seurauksena aivot vaurioituivat.

– Hän alkoi pelätä ja joutui Kivennavan kunnalliskodin sairasosastolle. Kävimme äidin kanssa häntä siellä katsomassa, mutta ainoastaan luukun kautta saimme häntä katsoa, kertoo Eino Hännisen veli Pauli Hänninen.

Talvisodan alkaessa vuonna 1939 Karjalan mielisairaalat tyhjennettiin potilaista. Niin lähti myös Eino Hänninen. Hänet tuotiin hoidettavaksi Rauhan mielisairaalaan, joka sijaitsee Lappeenrannan Joutsenossa.

Rauhan sairaalan entinen päärakennus.
Talvisodan aikana Rauhaan tuotiin hoidettavaksi myös sotilaita, joista osa oli sodassa uupuneita miehiä. Mikko Savolainen / Yle

Vuodet vierivät. Eino Hänninen alkoi kotiutua Rauhaan. Omaiset ajattelevat, että ehkä joskus 1950-luvulla Eino-veli olisi vielä voinut pärjätä jonkinlaisessa palveluasunnossa.

Lopulta Rauhan sairaalasta tuli Eino Hännisen koti, kun poiskaan ei päässyt. Hän asui pienessä potilashuoneessa yhdessä potilastoverinsa kanssa.

– Metsässä liikkuessaan Eino Hänninen kuunteli lintuja, syötti niitä ja jutteli niille. Eikka puhui intiaanipojista, kirahveista, karhuista, leijonista. Hänen rikas mielikuvituksensa ja tarinansa saivat ihmiset hyvälle tuulelle, kertoo osastonhoitaja Aulis Myller.

Kun sairaalassa oli lomatoivelista, kävi Eino Hänninen kirjoittamassa uskollisesti joka viikko siihen Terijoki.

– Rajan muuttuminen ei Eikalle ihan täysin mennyt perille. Ehkä jonkinlainen käsitys oli, mutta hän ei uskonut sitä, kertoo Myller.

Ei pääsyä pois

Sisarukset kävivät toisinaan sairaalassa katsomassa Eino Hännistä. He pyysivät veljeään käymään kylässä tai edes lyhyelle autoajelulle, mutta Eino pysyi Rauhassa.

– Ehkä Eino pelkäsi, että hänet viedään täältä pois, tuumi sisko Taimi Vuorinen.

Rauhan sairaalassa Eino Hänninen tottui arkirytmiin ja huolenpitoon. Itsestään hän ei ehkä enää olisi osannut huolta pitää, jos yksin olisi pitänyt asua.

– Hänellä oli varmasti täällä huoleton elämä. Hänestä pidettiin huolta, sanoo Vuorinen.

Hautakiviä Rauhan hautausmaalla.
Valtio kustansi sotasiirtolaisten elämän ja hautajaiset. Vain paria lukuunottamatta kaikilla on samanlainen hautakivi. Mikko Savolainen / Yle

Vaikka Eino Hänninen olisikin halunnut muuttaa omaan kotiin, ei se olisi onnistunut. Yksikään kunta ei olisi ottanut häntä asukkaakseen. Mutta tuskin Eino olisi lähtenyt. Näin ainakin omaiset ajattelivat.

– Kyllä me olimme sitä mieltä, että hänen mielestään tämä oli koti, sanovat siskot Taimi Vuorinen ja Eevi Veirama.

Paljon tuttuja

Hento lumikerros on peittänyt hautakivet Rauhan hautausmaalla. Sairaalan entinen mielenterveyshoitaja Matti Hjerppe on saapunut katsomaan vanhan työpaikkansa Rauhan sairaalan maisemia.

Matti Hjerppe tuli Rauhaan vuonna 1961 ja oli täällä töissä eläkkeelle jäämiseensä, vuoteen 1997 saakka.

Tarvitaan pieni pyyhkäisy kädellä, jotta lumi saadaan hautakivien päältä pois. Tutut palaavat mieleen.

– Kalervon minä muistan hyvin. Tässä on Esteri. Eerikki oli sellainen askartelumies, luettelee Hjerppe.

Neljä siististi pedattua sänkyä, lipasto ja tuoleja
Potilashuoneissa ei yksityisyyttä ollut. Kuva Rauhan sairaalan päärakennuksesta noin 1930-luvulta. Lappeenrannan museot

Hautakivistä päätellen useat ovat kuolleet jo 1940-luvulla. Pitkät rivit 1950-, 1960-, ja 1970-luvuilla kuolleita.

Vuonna 1969 kuolleen Heikin haudalla ei ole käynyt pitkään aikaan kukaan. Sammal on saanut hautakivestä otteen. Muutama kivi on peittynyt kokonaan koristepensaiden alle.

– Eemeli on siinä. Oiva on siinä myös, sanoo Matti Hjerppe ja jatkaa Eino Hännisen haudan etsimistä.

Aivan hautausmaan laudassa on villiintynyt koristepensas. Sen oksat ovat levinneet ja peittäneet alleen hautakiven.

Vihdoin tulee löytö.

Oksia nostamalla huomaa, että etsimämme hauta on tässä. Eino Hänninen. Syntynyt 6.10.1912. Kuollut 23.11.1990.

Selvästikään kukaan ei ole vuosiin häntä kaivannut.

Evakuointi Rauhan sairaalaan

Rauhan piirimielisairaala aloitti toimintansa Joutsenossa vuonna 1926. Se oli koko silloisen Viipurin läänin päämielisairaala, jonka omistivat läänin 56 kuntaa.

Nykyisen Suomen maakunnista Etelä-Karjala ja Kymenlaakso kuuluivat silloiseen Viipurin lääniin.

Psyykkisesti sairaita oli Rauhan lisäksi hoidettavina myös kuntien pienemmissä mielisairaaloissa ja erilaisissa hoitolaitoksissa.

Kun Suomi talvisodassa joutui luovuttamaan alueitaan Neuvostoliitolle, oli luonnollista, että Karjalan sairaaloiden potilaat evakuoitiin Rauhan mielisairaalaan. Suuri osa heistä oli ollut hoidettavana Viipurissa sijainneessa Papulan sairaalassa.

Kahvikuppi
Rauhan sairaalan kahvikuppi oli esillä viime kesänä Lappeenrannassa olleessa Tunnemuseo-näyttelyssä. Mikko Savolainen/Yle

Heti talvisodan päättymisen jälkeen päätettiin, että Rauhan mielisairaalasta tulee pysyvä hoitopaikka potilaille, jotka alueluovutuksissa menettivät kotikuntansa Neuvostoliitolle. Valtio lupasi kustantaa heidän hoitonsa niin kauan, kuin he sairaalassa ovat.

Siitä hetkestä alkoi näiden sotasiirtolaisten tarina. Heidän, jotka jäivät loppuelämäkseen Rauhaan.

Kunniavelka hoitaa loppuun

Psykiatri Antti Henttonen oli lääkärinä Rauhan sairaalassa jo 1970-luvulla ja ylilääkärinä 1990-luvulla. Nykyisin hän on psykiatrian ylilääkärinä Imatralla.

Henttosen aikaan 1990-luvulla rajan takaa tulleista noin 300 sotasiirtolaispotilaasta elossa oli enää parisenkymmentä.

Rajan taakse jääneiltä alueilta tulleita potilaita hoidettiin aluksi kuin muitakin. Kun oli käynyt selväksi, että he ovat sairaalassa lopun ikäänsä, haluttiin heille tarjota sairaalassa mahdollisimman hyvä loppuelämä.

– Oli kunniavelka huolehtia näistä ihmisistä, jotka rajan takaa joutuivat siirtymään sairaaloihin rajan tälle puolelle. Kyllä se kunniavelka loppuvaiheessa oli sitä, että yritettiin hoitaa mahdollisimman inhimillisesti loppuun saakka, kun heidät kerran oli teljetty sairaalaan, sanoo ylilääkäri Antti Henttonen.

Psykiatri Antti Henttonen
Psykiatri Antti Henttosen mukaan vaatii kovaa sopeutumista, jos mielisairaalassa vuosikausia asuu. Kalle Purhonen/Yle

Vaikka potilas olisi parantunut, ei hän päässyt muuttamaan sairaalasta. Sama kohtalo oli, vaikka potilas olisi kuntoutunut niin, että olisi pärjännyt yksin esimerkiksi kotihoidon turvin.

Vielä 1950- ja 1960-luvuilla osa potilaista olisi heidän kuntonsa ja tervehtymisensä perusteella voinut muuttaa omaan kotiin, mutta se ei käynyt. Silloisen lain mukaan laitokseen tuotu potilas voitiin palauttaa vain siihen kuntaan, josta hän oli hoitolaitokseen saapunut. Kotikunta oli kuitenkin rajan takana.

– Kun ei ollut kotikuntaa, ei voinut kotiuttaa. Yksikään kunta ei halunnut ottaa heitä, kertoo Henttonen.

Psykiatri Antti Henttosen mukaan todellinen syy oli se, että kunnat olisivat joutuneet maksumiehiksi, jos potilas olisikin sairastunut uudelleen.

Pienikin koti olisi parempi

Valtio oli sitoutunut maksamaan sotasiirtolaisten hoidon Rauhassa. Jos potilas olisi tullut joksikin aikaa kunnan asukkaaksi ja sitten jälleen sairastunut, ei valtio enää olisi kustannuksia maksanut, vaan ne olisivat menneet kunnan kukkarosta.

– Kyllähän se merkitsi näille ihmiselle heidän henkilökohtaisen elämän henkilökohtaisuuden menettämistä. He olivat mielisairaalan asukkeja, sanoo Henttonen.

Psykiatri Antti Henttonen muistuttaa, että päätökset tehtiin silloisen käsityksen ja ajattelutavan mukaan. Nykyään hoitotapa olisi toinen, kun isojen mielisairaalayksiköiden aika on ohi.

– Nykyajassa katsottuna olisi parempi, että olisi ollut oma koti – edes pienikin, sanoo Antti Henttonen.

Matti Hjerppe ja muita hoitajia pöydän ääressä Rauhan sairaalassa. Kuva otettu n. vuonna 1973.
Hoitajia Rauhan sairaalan päärakennuksen taukohuoneessa. Äärimmäisena väsemmalla Matti Hjerppe. Ikkunasta pilkottaa Eino Hännisen huoneen ikkuna. Matti Hjerppe

1980-luvulle tultaessa sotasiirtolaiset olivat asuneet Rauhassa jo niin kauan, että heidän kotiuttaminen ei olisi ollut järkevää. Potilaat elivät säännöllisessä vuorokausirytmissä: ruoka tuli ajallaan, asiat hoidettiin heidän puolestaan ja ohjelmaa sekä tekemistä oli riittämiin.

Einon huonetta ei ole

Kiiltävät kylpylän lasiseinät kimaltavat silmään. Vuonna 2000 lakkautetun Rauhan sairaalan jylhä hallintorakennus on muuttunut Holiday Club Saimaa -kylpyläksi. Isosta seinästä pullistaa ulkoilmaan vesiliukumäki.

Kylpylärakennuksen takana on entinen Rauhan sairaalan päärakennus, joka nyt on kylpylän hotellina. Sen vieressä hieman pienempi rakennus, jonka kyljessä lukee kauniilla kirjaimilla Paviljonki.

– Tämä oli silloin osasto 5, kertoo Rauhan sairaalassa mielenterveyshoitajana ollut Matti Hjerppe.

Hjerppe osoittaa toisen kerroksen ikkunaa.

– Tuossa huoneessa Eino asui. Yhdessä huoneessa asui aina kaksi asukasta.

Holiday Club Saimaan Paviljonki rakennus. Rauhan sairaalan aikana rakennus tunnettiin nimeltä osasto 5.
Eino Hännisen huone oli nykyisen Paviljonki-rakennuksen toisessa kerroksessa. Ikkuna on etualalla vasemmalla.Mikko Savolainen / Yle

Jykevät raput johdattavat toiseen kerrokseen. Rauhassa 51 vuotta asuneen Eino Hännisen huonetta ei enää ole. Ikkunan kohdalla on hotellin pieni olotila. Viereiset huoneet on remontoitu sviiteiksi.

– Eino oli tuttu mies. Oli aikamoinen persoona, jolla oli monenlaisia omia sanontoja. Auttoi aina sairaala-apulaisia, muistelee Hjerppe.

Matti Hjerppe kertoo, miten monet potilaat olivat apuna sairaalan arjessa. Se toimi samalla ikään kuin terapiana potilaille, kun oli sopivaa tekemistä. Potilaat saivat työstä myös pienen korvauksen.

– 15 000 kuutiota tuli satamaan halkoja. Siihen aikaan oli vielä puulämmitys. Potilaat mättivät kaikki korkeat puupinot laivasta säilöön.

RAuhan sairaalan potilaan Eino Hännisen huone on nykyään portaikon aulatila
Eino Hännisen huone oli tämän ikkunan kohdalla. Mikko Savolainen / Yle

1970-luvulla sairaalalla oli oma navetta ja isot pellot. Käsityöverstaissa tehtiin metalli- ja puutöitä.

Kun Matti Hjerppe tuli rauhaan töihin, olivat sotasiirtolaiset olleet Rauhassa jo yli 20 vuotta.

Matti Hjerppe uskoo, että se oli jo niin pitkä aika, etteivät sotasiirtolaiset olisi omillaan enää pärjänneet. He olivat tottuneet olemaan Rauhan sairaalassa.

– Se olisi ollut kauheaa, jos he olisivat joutuneet lähtemään täältä jonnekin muualle.

Matti Hjerppe Holiday Clubin hotellihuoneessa, joka ennen oli sairaalahuone.
Matti Hjerppeä naurattaa, kun katsoo millaisiksi sviitteiksi entiset potilashuoneet on remontoitu. Mikko Savolainen / Yle

Ajan henki

Useat 1900-luvun alkupuolella perustetut isot mielisairaalat oli jo alkujaan rakennettu kauas asutuskeskuksista luonnon helmaan. Siellä sairaat saivat sairastaa omissa oloissaan.

Noin 300 sotasiirtolaisen jääminen lopuksi iäksi Rauhan sairaalaan ja se, ettei mikään kunta heitä huolinut, oli omalla tavallaan ajan henki. Nykysilmin asia näkyy toisin.

– Tavallaan siinä on ollut kyse liikkumisvapauden rajoittamisesta. joka nykyään on turvattu perustuslaissa, kertoo Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden professori Toomas Kotkas.

Kotkas tosin muistuttaa, että siihen aikaan asiaa ei nähty liikkumisvapauden rajoittamisena. Tilanne muuttui vasta vuonna 1995, jolloin toteutetun perusoikeusuudistuksen myötä yksilöiden perus- ja ihmisoikeuksiin alettiin kiinnittää enemmän huomiota.

Matti Hjerppe katselee Rukoileva enkeli -patsasta Rauhan hautausmaalla.
Eräs Rauhan sairaalan potilas teki Rukoilevan enkelin, joka muutama vuosi sitten tuotiin Rauhan sairaalan pihamaalta Rauhan hautausmaalle. Mikko Savolainen / Yle

Kotkaksen mukaan aiemmin lainsäädännössä katsottiin, että esimerkiksi hoitoa tarvitseva henkilö ei voi vapaasti valita kotikuntaansa. Silloinhan kustannukset olisivat tulleet uuden kotikunnan maksettaviksi.

– Ymmärrän, että 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla tätä järjestelyä ei ole nähty problemaattisena. On jälkiviisastelua lähteä sitä jälkeenpäin tuomitsemaan, koska yksilönoikeuksia korostava ajattelu ei silloin sotien jälkeen ollut niin vahvaa kuin nykyään.

Kotkas kertoo, että kotikuntakäytäntö muuttui vasta vuonna 2011. Sen jälkeen esimerkiksi vanhainkodissa asunut henkilö on voinut vaihtaa kotikuntaansa ja muuttaa vaikka lähemmäksi omaisiaan.

Nyky-Suomessa sotasiirtolaisten kohtalo ei siis enää onnistuisi, kun kotikunnan voi valita vapaasti.

– Jos laitoshuollon tarve lakkaa ja mikään kunta ei ottaisi vastaan, se olisi perusoikeuksien ja perustuslain turvaaman liikkumisvapauden vastaista, kertoo sosiaalioikeuden professori Toomas Kotkas.

Rauhan sairaala lakkautettiin Joutsenossa vuonna 2000. Silloin vielä elossa olleet muutamat sotasiirtolaiset siirtyivät Rauhasta Lappeenrannan keskussairaalan somaattiselle osastolle, jossa heillä oli oma pääty. Viimeinen sotasiirtolainen kuoli vuonna 2016.

Vaikka Rauhan sairaala oli alueellaan merkittävä hoitolaitos ja työyhteisö, on sen historiasta on kirjoitettu muistoja ja historiaa hyvin niukasti. Viime kesänä sairaalan arki nousi uudelleen esiin, kun Lappeenrannassa ja Helsingissä oli Tunnemuseo-näyttely (siirryt toiseen palveluun), joka kertoi laajasti Rauhan sairaalan menneisyydestä.

Eino Hännisen viimeinen matka

Saattoväki hiljentyy 4.12.1990 Rauhan sairaalassa Eino Hännisen muistoksi.

Osastolla Eino Hänninen muistetaan hyväntahtoisena jutustelijana, joka usein loi myönteisen ilmapiirin ympärilleen. Usein hän lämmitti rantasaunaa. Syksyisin istui omenapuiden ja marjapensaiden luona huolehtimassa, että syksyn sato tuli kerättyä talteen.

Tilaisuudessa puhunut osastonhoitaja Aulis Myller kertoo muistopuheessaan, miten Eino Hänninen oli sotasiirtolainen elämänsä loppuun saakka. Hän oli pakolainen omassa maassaan, itsenäisessä Suomen valtiossa.

– Voidaan sanoa, että hän sai turvapaikan Rauhan sairaalasta. Turvapaikkaoikeus oli niin luja, ettei hänellä ollut käytännön mahdollisuutta irrottautua siitä.

Eino Hännisen hautakivi Rauhan hautausmaalla.
Eino Hännisen hauta löytyi koristepuun oksien alta. Mikko Savolainen / Yle

Puusepän verstaan väki on kaivanut haudan, jonne Eino Hänninen lasketaan. Hänen jälkeensä Rauhaan jäi vielä 34 sotasiirtolaista.

Osastonhoitaja Aulis Myller päättää muistopuheen. Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä hän kertoo, miten kalliin hinnan sotasiirtolaiset ovat elämästään joutuneet maksamaan.

– Moni menetti terveytensä, menetti kotinsa Karjalassa ja normaalin kotipaikkaoikeuden loppuelämäkseen. Silti, ja ehkä juuri sen takia, he eivät ole vaatineet elämältään ja elämisen olosuhteiltaan kovinkaan paljoa. He ovat vähään tyytyväisiä, kuten Eikka oli tyytyväinen. Ja kuoli hiljaa pois.

Artikkelin yhtenä lähteenä on käytetty Kaarina Alasen vuonna 1991 valmistunutta radiodokumenttia Sodan pitkät varjot, joka kertoo Rauhan sairaalan sotasiirtolaisista.

Kuuntele Yle Areenasta Kaarina Alasen dokumentti Sodan pitkät varjot