Muunsukupuolinen esitystaiteilija Emilia Kokko: “Jotta jonkun ääni kuuluu, pitää jonkun muun olla hiljaa”

Kulttuurivieras, queerfeministi Emilia Kokko pitää sukupuolta käsittämättömänä esityksenä, ja haluaa heittää hyvästit institutionaaliselle syrjinnälle.

Kulttuurivieras
Emilia Kokko tyhjässä entisessä autojenmyyntihallissa ennen ensi-iltaa.
Emilia Kokko on muunsukupuolinen, ei-binäärinen esitystaiteilija, queerfeministi, kissojen ystävä ja näyttelijä.Katriina Laine / Yle

Vantaan perukoilla, lentoaseman takamailla on kappale kummallista joutomaata.

Risukkoisen umpikujan varrella lahoaa pystyyn sodanjälkeinen puutalo, toisella puolen tietä on 1980-luvulle unohtunut toimistorakennus ja läjä patinoituneita roskalavoja.

Taustalla humisee Tuusulanväylä. Lähin pysäkki on nimeltään Ilmakehä.

Umpikujan päässä on valtava liiketila, jonka seinät ovat melkein pelkkää ikkunaa. Sinne on aikoinaan asennettu valkoiset loisteputket, joiden tarkoitus on ollut saada uudet autot kiiltämään houkuttelevasti.

Nyt entinen autokauppa on yhtä esitystaitelijaa lukuunottamatta tyhjä.

Siellä syntyy teos, joka yhdistää kokeellista runoa, valoa, ääntä ja savua; teos, joka puhuu sellaisesta, mille ei oikein ole sanoja.

Tummassa tehdassalissa nousee savua.
How to host something as a cloudissa Emilia Kokon läheinen työpari on ollut äänisuunnittelija Markus Lindén. Kuva esityksestä.Tani Simberg / Baltic Circle

Muunsukupuolinen näyttelijä Emilia Kokko hakeutuu mielellään tekemään taidettaan tällaisiin paikkoihin: outoihin, hylättyihin ja epämääräisiin.

Sellaiset paikat tukevat hänen esitystensä teemoja, joita on vaikea pukea sanoiksi. Kokon esitykset käsittelevät hauraita rakenteita maailmassa, joka perustuu suorille teille, onnistumisen eetokselle ja selkeille monumenteille, täsmällisille elämänvalinnoille.

Maailma perustuu asioille, joille voi antaa nimen, ja joita voi luokitella. Kokkoa kiinnostaa se, mikä pakenee määritelmiä, ja saakin jäädä epämääräiseksi.

– Kovat rakenteet on sellaisia, joissa pitää olla tietynlainen, joissa pitää onnistua – kuten vaikka jonkin sukupuolen esittämisessä. Hauraat rakenteet ovat sellaisia, joissa saa olla rikki ja joissa pätevät erilaiset lait, tai oikeastaan vapaus.

Emilia Kokko tyhjän esitystilan katsomossa ennen ensi-iltaa.
– Moni queerhenkilö on useista rakenteellisista syistä johtuen köyhä. Jos heterot tekevät queertapahtuman, johon vähemmistöllä ei ole varaa ostaa lippuja, niin kenelle se tapahtuma on tehty? , Emilia Kokko viittaa viime keväänä Helsingissä järjestettyyn Querelleen.Katriina Laine / Yle

Maksa mitä pystyt – lippujen hinta on luokkakysymys

Vanhaan autokauppaan valmistuu osana Baltic Circle (siirryt toiseen palveluun) -festivaalia esitettävä how to host something as a cloud -teos, jonka kaikki sanat kirjoitetaan tarkoituksella pienellä.

– Erilaiset epämääräiset tilat, joita ei ole tarkoitettu esityksiä varten ovat kiinnostavia. Tilat, jotka on tarkoitettu esittämiseen, ehdottavat valmiiksi jotain tosi vahvasti. On kiinteä katsomo, jossa on sametti-istuimet, joilta katsotaan jossain ylempänä, kultakehyksissä tapahtuvaa asiaa.

Entisessä autokaupassa katsoja on esittäjän kanssa samalla tasolla.

Emilia Kokko haluaa, että taide on inklusiivista, sellaista, johon kaikki pääsevät mukaan, ja johon voi osallistua juuri sen verran kuin itselle on mahdollista.

Osa lipuista jaetaan maksa mitä pystyt -periaatteella. Joskus Kokon esitykset ovat täysin maksuttomia. Saavutettavuus on muutakin kuin matalia kynnyksiä ja riittävän leveitä ovia.

– Saavutettavuus on myös luokkakysymys. Moniin teattereihin liput saattavat maksaa kymmeniä euroja, ja silloin sinne menee ihmisiä, joilla on varaa maksaa kymmeniä euroja kulttuuritapahtumaan osallistumisesta.

Saavutettavuuden lisäksi Kokolle on tärkeää, että esityksissä on turvallista olla. Se tarkoittaa lupaa poistua milloin tahansa, ja palata, jos siltä tuntuu.

– Perinteisessä ajattelussa katsomossa istutaan, ja otetaan vastaan. Vaikka tulisi mitä transfobista tai rasistista, vaikka miten rajojani rikottaisiin, niin pitää odottaa, kun on maksettu lippu. Sanattomat sopimukset ovat hirveän vahvoja.

Liian usein Kokko on itse sinnitellyt yleisön seassa esityksen loppuun, ettei vain aiheuttaisi toisille ikävää tunnelmaa, ettei vain veisi huomiota itseensä.

– Omissa esityksissäni sanon aina aluksi, että saa lähteä, jos yhtään tulee sellainen olo, että täytyy. Olen tehnyt sen tunnetyön, että täältä voi lähteä koska tahansa, eikä siitä aiheudu mulle mitään. Jos joku poistuu, vain ilahdun siitä, että joku kuunteli omia rajojaan. Ei missään kohtaa elämässäkään ole sellaista, että suostumuksen pitäisi pysyä, kun se on kerran annettu. Koska tahansa pitää voida sanoa ei.

Emilia Kokko haastattelussa tyhjän esitystilan keittiössä.
Yleensä Kokko törmää esityksiinsä sopiviin tiloihin harhailemalla jonkin paikan ohi monta kertaa. Tyhjää automyymälää sen sijaan etsittiin kuukausia, eikä omistaja ensin ollut innostunut väliaikaisesta vuokralaisesta.Katriina Laine / Yle

Sukupuolia on enemmän kuin kaksi

Myös Kokon edellinen teos, Hauraat rakenteet, osa yksi: Humina käsitteli sitä, miten antaa tilaa asioille, joille ei yleensä ole totuttu antamaan tilaa.

– Humina on yksi sellainen asia, jota ei huomaa. Tässäkin tilassa humisee, eikä sitä kuulu huomata, vaan kuuluu huomata vaikka seinät, lattia, tolppa ja katto. Se teos käsitteli sitä, että on vaikea huomata jotain, mikä on epämääräistä ja taustalla; jotain, mitä ei huomioi, kun on opetettu huomioimaan kaikkea muuta.

How to host something as a cloud on jatkoa myös Kokon parin vuoden takaiselle Genderfucksukupuolipoetiikkaa -esitykselle. Siinä Kokon luoma karnevalistinen Turiseva Tissi (siirryt toiseen palveluun) -hahmo piti fiktiivistä feminismiseminaaria vanhassa tehdaskiinteistössä ja hylätyn tavaratalon remonttityömaalla. Ajatus oli tehdä käsittämätön esitys siitä, miten käsittämätön esitys on sukupuoli.

Genderfuck sai erinomaisen, joskin hämmentyneen vastaanoton. Aamulehden arvion esityksestä voi lukea tästä linkistä. (siirryt toiseen palveluun)

Turiseva Tissi esiintyi myös Mäntän kuvataideviikoilla toissa kesänä videoteoksessa. Jätesäkissä kyyristelevä, oraakkelimaisesti jupiseva hahmo riemastutti kävijöitä kanavoimalla yhdysvaltalaisfeministi Judith Butleria.

Genderfuck meni sukupuolirakennelman taakse. Oli ihanaa tutkia, millainen tuuli siellä puhaltaa. Nyt tekeillä oleva esitys on yritys tehdä tilaa jollekin sellaiselle, että miten pitää huolta jostain sellaisesta kuin pilvi. Pilvi ei ole pysyvä, se muuttaa koko ajan muotoaan, ja jos sitä on liian lähellä, sitä ei näe.

Kuva esityksestä.
Kuva esityksestä how to host something as a cloud.Tani Simberg / Baltic Circle

Kokon mielestä queerissa, muunsukupuolisuudessa ja ei-binäärissä olemisessa on paljon samaa kuin säässä. Voidaan todeta yhdessä, että sataa, mutta se tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

Feminismin ja sukupuolen moninaisuuden käsittely sään metaforien kautta liittyy siihen, että hyvä lopputulos ei edellytä päätelmää, jonka takana kaikki voivat seistä.

Voi hetkellisesti ymmärtää jotain jostain, ja hyväksyä sen, että ei ymmärrä kaikkea; voi hyväksyä sen, että kaikkea ei voi sanoittaa.

– Hetkelliset queer-tilat ovat kuin sää. Kun vaikka kävelee kadulla, voi tunnistaa vastaantulijassa jotain queerin kaltaista. Se voi olla hetkellinen havainto, joka luo toisen tilan. Se tila voi olla vahva, mutta se saa heti poistua.

Käsi koskettaa ohutta lumikerrosta rauniotiilen päällä.
– Olen koko elämäni opetellut sääntöjä siitä, miten olla ja miten tehdä vaikka hyvä teos. Ei ole kauhean helppoa oppia pois niistä, ei kovin helppoa se, että tekee tilaa epämääräisyydelle ja epätiettyydelle, Kokko tuumii.Katriina Laine / Yle

“En halua nähdä enää yhtään esitystä, jossa queerhahmo tuhotaan”

Emilia Kokko on tehnyt julkisesti selväksi, että hän on muunsukupuolinen. Kysymyksen käsittely on olennainen osa hänen taiteilijuuttaan.

Ihanteellisessa maailmassa asiaa ei joutuisi alleviivaamaan, koska tarvetta laputtaa ihmiset seksuaalisuuden tai sukupuolen perusteella ei olisi. Sellaisessa maailmassa Emilia Kokko voisi olla jäsen vaikkapa paneelissa, jossa puhutaan lemmikeistä, eikä siitä, millaista on olla muunsukupuolinen.

Siellä ei kuitenkaan olla vielä.

Kokolle itselleen on ollut tärkeää törmätä taiteilijoihin, aktivisteihin ja muihin ihmisiin, jotka vaikkapa sosiaalisessa mediassa ovat avoimesti sukupuoleltaan moninaisia tai sukupuolettomia.

Hän toivoo voivansa esimerkillään rohkaista muita ihmisiä olemaan vapaammin juuri sitä mitä ovat.

– Kun tekee juttuja, joissa on turvallista sanoa, että on muunsukupuolinen, tekee tilaa ihmisille, jotka ovat vaikkapa joutuneet koko elämänsä kasvamaan cis-kulttuurin ympäröiminä.

Emilia Kokko lähikuvassa marraskuun risukossa.
– Patriarkaatin, kapitalismin ja binäärin sukupuolen säännöissä onnistuminen on sitä, että osaa olla täysin sitä mitä odotetaan, toteaa Kokko. Katriina Laine / Yle

Kokko ei kohtaa kaltaisiaan esimerkiksi populaarikulttuurissa. Tai jos kohtaa, hän ei tunnista hahmoista itseään tai omaa todellisuuttaan.

Jos elokuvassa on transihminen, hänet esitetään jonkinlaisena "kummajaisena" tai hänelle käy todella huonosti. Hahmon on käsikirjoittanut ja ohjannut ihminen, joka itse on cis-sukupuolinen – ihminen, jonka sukupuoli-identiteetti vastaa sitä, mikä syntyessä on määritelty. Kokon mielestä se näkyy.

Esimerkiksi Uhrilampaissa (1991) Buffalo Bill on transsukupuolinen sarjamurhaaja, joka tekee uhreistaan vaatteita. Dallas Buyers Clubissa (2013) transsukupuoliset hahmot kuolevat AIDSiin.

Yhdysvaltalainen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen etuja mediassa valvova järjestö GLAAD (siirryt toiseen palveluun) kävi läpi suosittujen televisiosarjojen transhahmot kymmenen vuoden ajalta. Niistä vähintään 40 prosenttia oli uhreja, ja yli 20 prosenttia jonkun sortin roistoja.

– Olen nähnyt tosi paljon elokuvia, joissa queerhenkilö tuhoutuu tai tuhotaan. Etenkin binääriin kuulumattomuudesta seuraa rangaistus. En enää ikinä suostu katsomaan teosta, jossa transihmiselle tehdään pahaa.

Emilia Kokko seisoo risukasan edessä joutomaalla
– Se, joka määrittää itsensä queeriksi, on queer. Cis-heteron pitää ymmärtää, että hän ei ole queer. Hän voi olla ystävä, liittolainen, tai rakastettu, mutta ei queer. Kun on pääsy kaikkialle muualle, pitää ymmärtää, että tänne ei ole.Katriina Laine / Yle

Pinkkipesu ei riitä

Seksuaalisuuden ja sukupuolten moninaisuutta juhlitaan vuosi vuodelta näyttävämmin Pride-tapahtumien aikaan. Emilia Kokon mielestä se, että joka tolpassa on sateenkaarilippu, ei kerro todellisesta muutoksesta. Sanoilla ja teoilla on iso ero.

– Siinä on kyllä paljon pinkkipesua mukana. Yhden viikon ajan kuunnellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Sitten ei kiinnitetä huomiota vaikkapa siihen, että museossa joka järjestää teemasta keskustelun, ei ole sukupuoleltaan moninaisten ihmisten teoksia.

Muunsukupuolisuudesta puhutaan enemmän kuin ennen, mutta tapa, jolla siitä puhutaan, on Kokon mielestä kummallinen.

Osittain siksi hän itse puhuu asiasta kokeellisen runon keinoin. Kokko haluaa näyttää, että elämä on myös ihanaa, on yhteisöllisyyttä, on tunnistamista, on vapautta.

Sukupuolten moninaisuus, muunsukupuolisuus ja sukupuolettomuus eivät tyhjene lääketieteeseen; sellaisiin kysymyksiin kuin missä vaiheessa sukupuolenkorjausprosessi on menossa, tai millaisia hirveitä vastuksia ihminen on matkalla itsekseen joutunut kohtaamaan; ei urheuteen, ei rikoslainsäädännön historiaan, outouteen tai erakkouteen.

– En teoksissani suoranaisesti puhu sukupuolesta, tai selitä mitään. En puhu niistä asioista normista poikkeamisen tai rohkeuden kautta, enkä minkään sellaisen, minkä kautta tästä yleensä puhutaan.

Mutta rohkea Kokon pitää olla, kuten jokaisen sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta julkisesti puhuva.

Se on vaarallista.

Siitä seuraa usein vihaa, siitä seuraa syrjintää, vaientamisyrityksiä, tuijoittelua, kourimista, osoittelua, huomauttelua ja pahimmillaan väkivaltaa.

Emilia Kokon esityksen plari betonilattialla.
Emilia Kokon esitys perustuu kokeelliselle runoudelle.Katriina Laine / Yle

Binäärinen olemisen tapa on Kokon mukaan ihmisten luoma konstruktio; sopimus, jonka voi solmia uudelleen.

– Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä perustuu siihen, että katsotaan vastasyntyneen genitaaleja, ja sen jälkeen päätellään siitä kaikenlaista. Se, että ei tarvitse olla sukupuolta on yhtä lailla totta kuin tämä binääriin perustuva rakennelma.

Kokon mielestä tarpeessa jaotella ja määritellä on kyse hallinnasta. Kaksijakoinen maailma on hänen mukaansa kapitalistinen ja patriarkaalinen. Siihen sisältyy ajatus, että esimerkiksi luontoa voisi kontrolloida. Se on kuitenkin vain ihmisen tekemä rakennelma.

Se, miksi toisten ihmisten seksuaalisuus ja sukupuoli aiheuttaa joillekin niin suurta ahdistusta ja jopa suoranaista raivoa, on Kokolle mysteeri.

Maailmassa kuolee vuosittain satoja transihmisiä viharikosten seurauksena. Yhdysvalloissa rodullistettuihin transnaisiin kohdistuneet väkivallanteot ovat saaneet lehdet otsikoimaan ilmiöstä epidemiana (siirryt toiseen palveluun).

– Olen ihan tosissani yrittänyt ymmärtää tätä vihaa, mutta en ymmärrä. En käsitä mikä vaara on siinä, että joku ei esitä sukupuolta normiin asettuvalla tavalla, kun binääri on kuitenkin niin vahva. Ehkä paljastuu, ettei kaksijakoisuus olekaan luonnollinen tosiasia, ja siksi siitä täytyy niin kovasti pitää huolta.

Emilia Kokko on itsekin saanut osakseen verkkovihaa. Mikroaggressiot, kuten se, että kadulla joku jää avoimesti tuijottamaan sukupuolta arvioiden, ovat arkipäivää.

– Mikroaggressiot ovat ongelmallisia, kauheita arkisen sorron muotoja. Toinen keskeinen syrjinnän muoto, josta on korkea aika päästä, on institutionaalista. Sillä puolella on enemmän sanoja kuin tekoja asioiden korjaamiseksi.

Emilia Kokko kävelee joutomaalla marraskuussa, risukkoa ja kuihtuneita saniaisia.
Emilia Kokon mielestä sukupuolen moninaisuudesta ei pidä puhua ilman, että mukana on sukupuoleltaan moninaisia ihmisiä.Katriina Laine / Yle

Järjestämään, johtamaan, valitsemaan

Kun Emilia Kokko menee museoon, siellä ei ole hänelle vessaa.

Vessat ovat miehille ja naisille.

Kun Emilia Kokko menee seminaariin, häntä ei puhutella yleisön jäsenenä.

Naisia ja herroja puhutellaan.

Kun Emilia Kokko menee teatteriin, siellä cis-sukupuolinen esittää muunsukupuolista näytelmässä, jonka on kirjoittanut cis-sukupuolinen ja jonka on valinnut ohjelmistoon cis-sukupuolinen.

Oletettavasti.

Mitä pahaa siinä on? Mitä pahaa on siinä, jos cis-sukupuolinen esittää muunsukupuolista, tai hetero homoa? Kysehän on teatterista, esittämisestä?

– Ehkä jostain voisi löytyä homo näyttelemään homoa. Eletyn elämän kokemusta ei voi korvata. Mitä etuoikeutetummassa asemassa on elänyt, sitä vähemmän voi ymmärtää, millaista on kävellä kadulla peläten turvallisuutensa puolesta.

Kokko muistelee nähneensä yhden elokuvan, jossa transnainen näyttelee transnaista, Sebastián Lelion Fantastisen naisen (2017). Se oli mahtava, voimaannuttava kokemus.

– On ihan erilainen kokemus, kun transnainen näyttää, millaisen väkivallan ja uhan kohteena transfeminiini on, kuin jos roolin olisi tehnyt cis-sukupuolinen. Cis-sukupuolinen on saanut kävellä rauhassa kadulla, matkustaa Venäjälle tai mihin vaan, ja elää tavallista elämää perheensä kanssa.

Kuva esityksestä
Kuva esityksestä how to host something as a cloud.Tani Simberg / Baltic Circle

Kokon mielestä vähemmistöihin kuuluville pitäisi tasata tietä, jotta maailma näyttäytyisi niin moninaisena kuin se on.

– Suomessa palkataan näyttelijöiksi yleensä Nätyn tai Teatterikorkeakoulun käyneitä ihmisiä, sinne on vaikea päästä, ja sinne valitaan tietynlaisia ihmisiä. Tähän asti se joukko on ollut tosi cis-sukupuolista ja tosi valkoista. Muutoksen pitäisi lähteä niistä valinnoista.

Näyttelijänkoulutuksen avaaminen ei Kokon mielestä vielä riitä.

– Pitää tehdä tilaa myös ihmisille, jotka eivät ole päässeet institutionaalisen koulutuksen piirin, enkä puhu vain näyttelijöistä, vaan myös siitä, jotka tekevät ohjelmistovalintoja, kirjoittavat, ja ohjaavat. Sitäkin on syytä miettiä, onko esimerkiksi näyttämö sellainen, jonne pääsee vain kykeneväkehoinen ihminen, joka pystyy kiipeämään.

Perusvaatimus on Kokon mielestä se, että kun järjestetään tapahtumia queer-yhteisölle, otetaan yhteisön asiantuntemus käyttöön.

Jos ei ole itsellä kokemusta siitä, millaista on elää syrjityssä vähemmistössä ja mitä erityispiirteitä tapahtuman toteuttamisessa pitää ottaa huomioon, pitää asiantuntemusta palkata.

– Ei pidä pyytää mukaan ainoastaan kertomaan, vaan järjestämään, johtamaan, valitsemaan ja päättämään.

Emilia Kokko kuuntelee ympäristön ääniä parkkialueella lentokentän lähellä.
Emilia Kokko kehottaa kuuntelemaan; huminaa, sivuääniä, toiseuden kokemuksia.Katriina Laine / Yle

Sääntö numero yksi: ole välillä hiljaa

Tilan tekeminen ei ole aina helppoa.

Hyvää tarkoittava cis-hetero saa herkästi sormilleen mennessään vaikkapa sosiaalisen median keskusteluryhmiin esittämään hyvää liittolaista, kysellessään tyhmiä, tai käyttäessään vääriä termejä.

Voi, voi. Se on kurjaa, mutta siitä jää henkiin.

– Jos etuoikeutetussa asemassa oleva ihminen, joka saa rauhassa kävellä kadulla, kokee epäonnistumisen tunnetta, se on kohtuullisen siedettävä tunne. Se on asia, jota voi työstää. Sellaisesta sorrosta, jossa pitää vaikka pelätä henkensä puolesta, nousee erilainen suuttumus.

Emilia Kokko huomauttaa, että kukaan ei jaksa koko ajan selittää itseään, tai jankata samoja asioita kärsivällisesti jokaiselle, joka ei viitsi käyttää hakukonetta.

Tietoa löytyy runsaasti ja vaivattomasti netistä, jopa useilla kielillä. Perusasioiden opetteluun ei mene varttia kauempaa. Jos haluaa tarttua kirjaan, hyvä alku on esimerkiksi Sukupuolena ihminen.

Vaatimus ottaa asioista selvää on Kokon mielestä kohtuullinen, eikä etuoikeutetun paha mieli ole tässä kysymyksessä oleellisin asia.

– On raskasta elää väärien sanojen ympäröimänä, se on päivittäin ahdistavaa, kuluttavaa ja lytistävää. On sellainen termi kuin sävypolisointi, joka tarkoittaa pyrkimystä kontrolloida vähemmistössä olevan ihmisen tapaa reagoida

Kokon mielestä vähemmistöihin kuuluvilla, syrjityillä ihmisillä on perusteltuja syitä olla vihaisia ja väsyneitä.

– Kun joku transsukupuolinen suuttuu väärästä sanasta, se tulee paikasta, jossa hän on kuullut sen väärän sanan 100 000 kertaa, ja nyt tuli 100 001. Mun mielestäni sorron kysymyksiin saa liittyä suuttumusta ja vihantunteita; sortoa kokeneet saavat sivuuttaa tietyissä tilanteissa tietyt käytössäännöt.

Jos menee pieleen, voi pyytää anteeksi.

– Olen itsekin opetellut näitä asioita, epäonnistunut, pyytänyt anteeksi, ja oppinut lisää. Tietoa tulee koko ajan lisää, ja se on ihanaa!

Eikö enemmistön hyvään tahtoon ja oppimishaluun luottaminen ole vähän naivia?

– Mä luotan siihen, että sorto vähenee, ja etuoikeutetussa asemassa olevat haluavat itsekin maailman, jossa voi olla muunkinlaista kuin juuri heidänlaistaan. Uskon, että ihmiset haluavat maailmaa, jossa kukaan ei joudu tarpeettomasti kärsimään, ja jossa he osaavat itse vaikuttaa siihen vaikkapa sanavalinnoillaan.

Liittolaisuudessa ja tilan tekemisessä on yksi sääntö ylitse muiden. Sitä on Emilia Kokon mielestä hirveän vaikea noudattaa, mutta sen opettelu palkitsee.

– Keskeinen asia on väistäminen ja hiljaa oleminen. Jotta jonkun ääni voi kuulua, jonkun pitää olla hiljaa ja kuunnella. Se voi olla tosi kaunis liittolaisuuden teko.