The Pelipäivä

Odotus päättyy.

Tätä päivää Suomessa on odotettu vuosikymmeniä.

Huuhkajat saa paikan näyttää kyntensä ja napata paikka EM-kisoista pelissä Liechtensteinia vastaan.

Peliin valmistautuminen on aloitettu varhain perjantaina eri puolella Suomea.

Mainostoimisto Trootin etkoilla kaveriporukka virittäytyy tunnelmaan katsomalla vanhoja Suomen pelejä.

Tämän illan jälkeen ei menneitä enää muistella, he lupaavat.

Mä fanitan Jari Litmasta. Mun koirankin nimi on Jari Litmanen.

Esko Asikainen

Ei haittaa, että ei päässyt paikan päälle – jos voitto tulee, se näkyy kaduilla. Se on melkein kirkossa kuulutettu. Tulee kyllä suru, jos Suomi ei voita.

Ilari Hakala

Tunti ennen pelin alkua kadut ovat jo täynnä ihmisiä.

Kansa suuntaa stadionille, baareihin, kansalaistorille – pelin huumaan. Kansalaistorille kerääntyy poliisin arvion mukaan 5 000 ihmistä kannattamaan Huuhkajat voittoon.

Tää on suuri päivä. Parasta tässä on se, miten tää tuo jengiä yhteen näinä aikoina, kun ketkään eivät tule keskenään toimeen. Koko Suomi pysähtyy tän äärelle.

Ilja Vuorinne

Riihimäen palloseuran porukka on tullut valtaaman kansalaistorin eturivin jo aamupäivällä.

Heitä ei jännitä. Voitto on varma.

Jännittää ainoastaan se, että pääseekö täältä yöllä Riihimäkeen.

Historiallinen peli alkaa. Ensimmäisistä minuuteista lähtien kansalaistorilla ihmiset elävät ja hengittävät peliä.

Me ollaan vasta menossa kisoihin, ja tunnelma on tällainen.

Ensimmäinen maali syntyy 21. minuutilla. Välitön riemu täyttää kansalaistorin.

Nuorimmainen kysyi lähtiessä, että onko se jalkapallo se, missä Suomi on huono, vai onkse joku muu laji. Nyt se on selvää. Nyt voidaan lähteä nukkumaan.

Ulla Räisänen

Tunnelma saa suitsutusta. Ihmiset kehuvat, kuinka mahtavaa on, kun suomalaiset kerääntyvät yhteen urheilun äärelle.

Teemu Pukki laukoo Suomelle toisen maalin 64. minuutilla.

Ja vielä kerran 11 minuuttia myöhemmin.

Pukkibuumi valtaa kansalaistorin. Nyt se on varmaa: Suomi pelaa Euroopan mestaruuskisoissa ensi kesänä.

Yksi parhaimpia tapahtumia, missä olen ikinä saanut olla osallisena. Koko Suomi tulee yhteen. Kerrasta toiseen se on urheilu, joka tuo ihmiset yhteen. Vähän alkaa öögat hikoomaan tässä väkisinkin.

Aleksi Kuranen

Pakko oli luottaa siihen, että voitto tulee. Tämä jää pitkäksi aikaa mieleen, oli unohtamaton ilta.

Sanna Sipi

Ihan sairasta. Ei ollu toisella jengillä mitään tsäässiä. Ei mitään tsäänssiä.

Mä olen 25 vuotta odottanut positiivista jalkapallouutista. Oon itkenyt viimeiset 20 minuuttia. Me päästään kisoihin.

Matias Nygård

Huuhkajien kannatuslaulut kaikuvat kaduilla, kun kansa siirtyy kauppatorille juhlimaan.

Aiemmin päivällä Helsingin Taidemuseo ilmaisi huolensa Havis Amanda -patsaasta; kestääkö Manta tulevat juhlat?

Patsaskin saa pian pelipaidan päälleen.

Juhlat kauppatorilla jatkuvat vielä pitkään. Oi Suomi on –

niin ihana.

Tekijät

teksti

Meeri Niinistö

kuvat

Karoliina Simoinen

Julkaistu 16.11.2019