Rohkeita kanoottiretkiä, velantappo-ohjelmia, upporikkaita ja rutiköyhiä pappeja – Kirkko tarjoaa yhdysvaltalaiselle elämän sisällön ja turvaverkon

Arkea maailmalta: Amerikkalaiskirkot voivat olla hämmentäviä kokemuksia, kirjoittaa kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.

kirkkokunnat
Mika Hentunen
Antti Haanpää / Yle

WASHINGTON Kävin protestanttisiin vapaisiin suuntiin kuuluvan seurakunnan kirkossa, jossa pidetään sunnuntaisin neljä jumalanpalvelusta. Yleisöä niissä ja kirkon nettilähetysten äärellä on viikoittain useita tuhansia.

Keski-ikäinen, mutta rennon nuorekkaaseen Armanin puseroon ja kalliisiin muotifarkkuihin pukeutunut pastori aloitti saarnansa yllättävällä tavalla. Hän alkoi kertoa hiljattaisesta seurakunnan melontaleiristä, johon osallistui myös eräs sisar, jonka kanssa hänellä synkkasi tavallista paremmin.

Niin hyvin, että hän vajosi tekemään huorin, mutta huomioikaa tämä: Vain ajatuksissaan. Ihastus oli hetkellistä ja pelkästään henkistä laatua. Fyysistä kontaktia pastorin ja naisen välillä ei ollut.

Saarna kuulosti lakimiehen ennakkoon tarkastamalta. Tuhlaajapojan tunnustus ajatustensa seilaamisesta kanoottiretkellä olisi muuten ollut tarpeetonta. Niin umpirehelliseltä pastori ei vaikuttanut.

Jumalanpalvelus Karmelinvuoren kirkossa joitakin vuosia aiemmin oli myös hämmentävä, mutta eri tavalla. Kirkosta oli tullut Yhdysvalloissa maankuulu velantappo-ohjelmansa takia. Vierailijan tuo mustien kirkko toivotti tervetulleeksi takaseinään ripustetulla lakanalla, jossa luki: ”Meillä on visio velan voittamisesta".

Karmelinvuoren pastori oli alkanut miettiä, että on turha saarnata kunnollisuudesta, kun joka kolmas oman seurakunnan jäsenistä on ylivelkaantunut eikä selvästikään osaa käsitellä rahaa.

Hän sai idean. Kirkon kolehdeista alettiin jakaa kullekin perheelle juuri velkoihin tarvittava summa rahaa. Edellytyksenä oli, että perheenpää suostui kirkon valvomaan velkojen takaisinmaksuohjelmaan. Tuossa vaiheessa jo 50 perhettä oli päässyt velkavankeudesta.

Nämä ovat eläviä esimerkkejä kirkkojen erilaisista rooleista Yhdysvalloissa.

Valkoinen kirkko. Taustalla syksyinen luonto.
Katolilainen Our Lady of The Valley -kirkko Vermontin osavaltion Townshendissa. Kuva on otettu 15. lokakuuta 2019. CJ Gunther / EPA

Kirkot ovat yhteisöjä, joissa koko elämän kirjo esittäytyy ja joissa tehdään kaikenlaista maan ja taivaan väliltä.

Pew Research Centerin mukaan vuonna 2015 Yhdysvalloissa oli runsaat 248 miljonaa kristittyä (siirryt toiseen palveluun), eli enemmän kuin missään muussa maassa. Yli 60 prosenttia yhdysvaltalaisista kuuluu johonkin seurakuntaan.

Sellaiseen on hyvä kuulua, vaikkei uskonnosta niin välittäisikään. Valtion tarjoamat turvaverkostot ovat Yhdysvalloissa heikkoja. Kirkko tarjoaa monelle korvaamatonta apua lasten- tai vanhustenhoidossa, harrastuksista puhumattakaan.

Yhdysvaltain kirkot ovat keskimäärin pieniä. Vaikkapa Helsingin Malmin evankelisluterilainen seurakunta olisi jättikirkko Yhdysvalloissa. Täällä ”megakirkon” määritelmän täyttää seurakunta, jossa on 10 000 jäsentä. Tyypillisessä kirkossa on ennemminkin satoja kuin tuhansia jäseniä.

Kirkkoja on niin paljon, ettei niiden määrää tiedetä tarkasti. Niitä on monella paikkakunnalla kirjaimellisesti joka kadunkulmassa.

Crawfordissa Texasissa oli siellä vieraillessani 705 asukasta ja kuusi kirkkoa, joista kahdessa kävi pelkästään mustia. Heitä asui pitäjässä tuolloin yhteensä 50.

Crawfordin tunnetuin asukas on paikalliseen metodistirkkoon kuuluva entinen presidentti George W. Bush, jonka maatila sijaitsee pellonlaitoja kiemurtelevan Preeriakappelitien varrella. Tien toisessa päässä on kirkko ja toisessa huoltoasema.

Bush haki huoltoasemalta bensaa ja ketjuöljyä koneisiinsa. Sunnuntaiaamuisin hän kävi kirkossa.

Pienuudestaan huolimatta kirkot Crawfordissa näyttivät hyvinvoivilta. Syynä on kirkkojen ja niiden pastoreiden nauttima verovapaus. Heille lahjoitetut rahat ovat vähennyskelpoisia tuloverotuksessa, joten uskollisia kymmenyksenmaksajia riittää.

Olen itsekin tehnyt lahjoituksia kirkolle, koska haluan, että rahoillani ostetaan mieluummin pyörätuoleja vammaisille kuin aseita poliiseille ja sotilaille. Yhdysvalloissa työskentelevänä maksan myös veroni maahan.

Varsinkin televisiopastoreiden kirkot tuottavat hyvin. Presidentin hengellisenä neuvonantajana Valkoisessa talossa työskentelee televisiosta tuttu helluntaipastori ja miljonääri Paula White. Hän on melkein yhtä rikas, mutta yhtä kiistelty menestyssaarnaaja kuin texasilainen Joel Osteen.

Donald Trump silmät ummessa. Vierellä Paula White, joka lukee.
Presidentti Donald Trump kuunteli evankelista Paula Whiten lukemaa rukousta elokuussa 2018 Valkoisessa talossa. Olivier Douliery / EPA

Kävin 2006 Houstonissa tekemässä juttua kaupunkiin hirmumyrsky Katrinaa paenneista New Orleansin asukkaista. Heitä oli vuosi myrskyn jälkeen Houstonissa edelleen noin 150 000.

Evakkoja haastatellessani kortteliin saapui Osteenin kirkon ajoneuvo, jota etukäteen mainostettiin ”ruoka-avuksi.” Se oli todellisuudessa pitsataksi, jonka ruoka-annoksista piti maksaa.

Kirkkojen ja pastoreiden nauttima verovapaus on kuuma kestoaihe. Presidentti Barack Obaman hallinto syynäsi aiempaa tarkemmin lahjoistusvarojen käyttöä. Paula White oli yksi erikoistarkkailuun joutuneista.

Lisäksi Obaman hallinto poisti verovapauden joiltakin kirkoilta, joiden pastori piti poliittisia saarnoja ja hallinnon tulkinnan mukaan rikkoi siten perustuslain henkeä valtion ja uskonnon erottamisesta toisistaan. Donald Trump antoi pian virkaanastuttuaan presidentin määräyksen, joka lopetti saarnojen kyttäämisen.

Itselleni vaikuttavin kirkkokokemus oli rutiköyhässä Länsi-Virginiassa. Keyserin pikkukaupungissa köyhyys on perinnöllistä. Se on jatkunut joissakin perheissä sukupolvesta toiseen satoja vuosia.

Kirkkorakennus näytti ulkoapäin varastolta tai autotallilta. Seurakuntalaiset kokoontuivat siellä kerran viikossa unohtamaan köyhyytensä ja laittamaan toivonsa ikuiseen elämään kullanhohtoisessa taivaallisessa Jerusalemissa.