Hongkongissa vallatun yliopiston pattitilanne jatkuu ja sen pelätään päättyvän verenvuodatukseen – Ylioppilaskunta: "Olemme loukussa"

Poliisi kehottaa yliopistolle linnoittautuneita antautumaan. Viikonlopun aikana on pidätetty yli sata ihmistä.

Hongkong
Mellakkapoliisi polkee sateenvarjoa.
Mellakkavarusteinen poliisi polki maanantaina mielenosoittajien suojanaan käyttämää sateenvarjoa.Fazry Ismail / EPA

Hongkongissa päivä on jatkunut levottomana yön yhteenottojen jälkeen. Sama kaava on toistunut: poliisi on yrittänyt päästä sisään mielenosoittajien valtaamaan Teknilliseen yliopistoon. Mielenosoittajat ovat estäneet poliiseja pääsemästä alueelle, esimerkiksi sytyttämällä sisääntuloväylälle suuria tulipaloja ja levittämällä tiiliskiviä ajoväylille.

Uutistoimisto Reutersin Twitterissä julkaisemassa videossa näkyy poliisin ja mielenosoittajien liikehdintää päivällä.

Mielenosoittajat ovat yrittäneet toistuvasti poistua yliopistolta, mutta poliisi on ampunut heitä kohden kyynelkaasua. Poliisi on myös käyttänyt vesitykkiä ja kumiluoteja mielenosoittajien hajaannuttamiseen. Mielenosoittajat ovat vastanneet heittelemällä polttopulloja.

Poliisi on kehottanut mielenosoittajia antautumaan.

Sairaalalähteet kertovat uutistoimisto Reutersille, että ainakin 38 ihmistä on loukkaantunut sunnuntaiyön aikana. Uutistoimiston saamien silminnäkijähavaintojen mukaan osa kärsii kemikaalien aiheuttamista palovammoista. Näiden epäillään olevan peräisin poliisin mielenosoittajien päälle suihkuttamasta vedestä.

Paikallismedian mukaan yliopiston liepeille on kerääntynyt huolestuneita vanhempia seuraamaan tilannetta.

Viikonlopun aikana on pidätetty 154 ihmistä. He ovat iältään 13–54-vuotiaita, poliisi kertoo.

Mielenosoittajia Hongkongissa.
Jo lähes puoli vuotta kestäneet mielenosoitukset ovat poliisin mukaan viime päivinä muuttuneet mellakoiksi.Jerome Favre / EPA

Satoja ihmisiä yliopistokampuksella

Teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Ken Woo Kwok-wang kertoo paikalliselle South China Morning Post (siirryt toiseen palveluun) -lehdelle, että yliopistokampuksella on jumissa arviolta 600–700 ihmistä, joista noin puolet on yliopiston opiskelijoita.

– Hongkongin poliisi on luomassa humanitaarista kriisiä yliopistolle. Olemme loukussa. Ruokaa ei ole tarpeeksi ja loukkaantuneiden määrä kasvaa ja hygieniatilanne on huono, Ken Woo Kwok-wang sanoo lehdelle.

Poliisin mukaan kyseessä ei ole enää mielenosoitus vaan mellakka – mellakoinnista Hongkongissa voi saada jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen. Poliisi on määritellyt teknillisen yliopiston alueen mellakka-alueeksi.

Räjähdysherkkä pattitilanne on jatkunut jo lähes kaksi päivää ja sen pelätään päättyvän verenvuodatukseen.

Poliisi on uhannut ampua kovilla ammuksilla, jolleivät opiskelijat luovu tappavista aseistaan, kuten jousipyssyistä, polttopulloista ja tiiliskivien linkoamisesta kotitekoisilla katapulteilla.

Korkein oikeus: naamiokielto lainvastainen

Hongkongin korkein oikeus päätti maanantaina, että kasvot peittävien naamioiden käyttökielto on lainvastainen.

Oikeusistuimen mukaan käyttökielto rikkoo maan peruslakia, erityishallintoalueen omaa mini-perustuslakia, joka säädettiin kun Hongkong siirtyi Kiinan hallintaan vuonna 1997.

Hongkongin hallinto otti lokakuussa käyttöön Britannian siirtomaa-ajoilta peräisin olevan lain kieltääkseen demokratiaa vaativia mielenosoittajia käyttämästä kasvonaamioita.

Aiheesta lisää:

Ylen toimittaja Hongkongissa: "Yliopistolla käydään kaupunkitaistelua" – poliisi uhkasi käyttää kovia luoteja mellakoitsijoita vastaan

Hongkongin mielenosoitukset vaatineet toisen kuolonuhrin viikon sisään

Hongkong pysyy lamautettuna jo viidettä päivää – kaoottinen viikko kiihdyttää arvailuja Kiinan seuraavasta askeleesta

Lähteet: AFP, AP, REUTERS, STT