Jo 38. kertaa Oulussa järjestettävä lasten ja nuorten elokuvafestivaali ei kaihda vaikeitakaan asioita – aiheena muun muassa väkivalta

Oulun kansainvälistä lasten ja nuorten elokuvafestivaalia vietetään tällä viikolla.

elokuvafestivaalit
Oulun lasten ja nuorten kansainvälisen elokuvafestivaalin näytös kulttuuritalo Valveen salissa 2019.
Oulun lasten ja nuorten kansainvälisen elokuvafestivaalin näytöksiä näytetään Valveen salissa.Risto Degerman / Yle

Festivaalien virallista ohjelmaa edustavat lastenelokuvien, nuortenelokuvien ja kotimaisten elokuvien kilpailut. Yleisölle elokuvia näytetään maanantaista sunnuntaihin. Tänä vuonna Oulussa tarjoutuu myös mahdollisuus kurkistaa Suomessa hyvin harvoin nähtyyn liettualaiseen lasten- ja nuortenelokuvaan.

Festivaaleilla elokuvissa käsitellään vakaviakin aiheita kuten väkivaltaa, kertoo Oulun kansainvälisen lasten ja nuorten elokuvafestivaalin taiteellinen johtaja Anna Asplund.

– Maailmassa on vaikeitakin asioita, kuten sotia ja niitä pitää pystyä käsittelemään. Jos niitä ei käsitellä elokuvien kautta, niin se on mielestäni huono asia.

Asplund kertoo, että elokuvan päätyttyä vaikeita asioita käydään läpi myös keskustelemalla.

Festivaali kantaa edelleen

Oulun kansainvälisen lasten ja nuorten elokuvajuhlien idean isä on oululainen Pentti Kejonen. Hän työskenteli Oulun kaupungin elokuvasihteerinä kaupungin aloittaessa kunnallisen elokuvatoiminnan vuonna 1976.

Kejosen ehdotuksesta syntyi Oulun kansanvälinen lastenelokuvien festivaali vuonna 1982. Oulun kansainvälinen tapahtuma järjestetään jo 38. kertaa.

Festivaalin perustamisen taustalla oli huoli lastenelokuvien monipuolisuudesta.

– Halusimme näyttää muutakin kuin Disney-elokuvia. Kun perustin elokuvajuhlan, oli lasten- ja nuortenelokuvien levitys Suomessa heikkoa, muistelee Kejonen.

– Kantava ajatus elokuvajuhlalla on edelleen se, että lapset ja nuoret tutustuvat erilaisiin kulttuureihin ympäri maailmaa elokuvien kautta, päättää Kejonen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!