Porvoo saa uuden kirjastoauton ensi vuonna

Viimeistään elokuussa käyttöön tuleva auto kulkee uusiutuvalla dieselillä, ja se on varustettu aurinkosähköjärjestelmällä.

Porvoo
Varattujen kirjojen hylly kirjastossa.
Leo Gammals / Yle

Porvoon kaupunginkirjasto saa ensi vuonna uuden kirjastoauton. Auto otetaan käyttöön viimeistään elokuussa 2020.

Se on nykyistä kirjastoautoa muunneltavampi ja monikäyttöisempi. Muun muassa osa hyllyistä on siirrettäviä, takaosaan tulee katsomoksi tai näyttämöksi sopiva koroke sekä valkokangas ja projektori tiedonhaunopetusta, elokuvanäytöksiä tai digineuvontaa varten.

Tavoitteena on edistää lukutaitoa ja -intoa. Koulut, päiväkodit ja lapsiperheet ovat tärkeä asiakasryhmä. Kirjastoauton lainoista jopa 70 prosenttia on lasten aineistoa.

– Kouluvuorot alkavat syyskuussa, joten elokuussa ehdimme tehdä erilaisia tempauksia uudella autolla, jotta se tulee asukkaille tutuksi, kertoo kirjastopalveluiden päällikkö Malin Hollmén.

Autoon tulee myös lainausautomaatti, joka antaa koululaisille mahdollisuuden harjoitella omatoimista kirjastonkäyttöä. Autoon pääsee myös pyörätuolilla, sillä siihen asennetaan invanostin.

Kirjastoauto kulkee uusiutuvalla dieselillä, ja se on varustettu aurinkosähköjärjestelmällä. Auto maksaa 412 000 euroa.

Kolme porvoolaista taiteilijaa, Jenni Tuominen, Ylva Holländer ja Nelli Nio tekevät kukin yhdestä kolmeen idealuonnosta, miltä kirjastoauto voisi näyttää. Taideasiantuntijoista, kirjaston edustajista ja eri ikäisistä asiakkaista koottava raati valitsee luonnoksista toteuttavan idean vuodenvaihteen jälkeen.