Osa Pohjois-Pohjanmaan kunnista nastoittaa ilmaiseksi asukkaidensa kenkiä – Raahessa jo usea pari on saanut nastat tälle talvelle

Nastoituspalvelua saa ainakin Siikalatvalta, Siikajoelta ja Raahesta. Palvelu on joissain kunnissa rajattu ikäihmisille.

Talvikengät
Nastoja laitetaan vääntimellä kengänpohjaan.
Raahessa ja Siikajoella ilmaista nastoituspalvelua on ollut vuodesta 2016 lähtien. Kuvituskuva.Olli Koski/Yle

Osa pohjoispohjalaisista kunnista haluaa ehkäistä asukkaidensa liukastumista nastoittamalla ilmaiseksi kenkiä.

Esimerkiksi Siikalatvalla nastoituksen saa kahdesta kunnan työpajasta ilmaiseksi lähes läpi vuoden.

Siikajoki ja Raahe ovat sen sijaan rajanneet nastoituksen kohderyhmäksi iäkkäämmät henkilöt, ja kenkiä nastoitetaan liukkaana aikana. Siikajoella yhteen nastakenkäpariin talvessa ovat oikeutettuja 55 vuotta täyttäneet henkilöt.

Raahen kaupunki tarjoaa nastoituspalvelut 64 vuotta täyttäneille muutamana tiistaina kuukausittain marras–maaliskuun aikana. Raahen kaupungin kuntouttavassa työpajassa järjestettiin tämän vuoden ensimmäinen nastoituskerta kaksi viikkoa sitten.

– Tähän mennessä on parikymmentä paria tuotu, nastoitustyöpajan ohjaaja Jari Seppälä kertoo.

Seppälän mukaan kolmen vuoden aikana on nastoitettu jo 400–500 paria kenkiä. Rahaa siihen on mennyt noin 3 000–4 000 euroa. Raahessa nastoitettavia kenkiä voi toimittaa myös Vihantiin.

Lue lisää:

Ilmaiset nastat kenkiin kunnan piikkiin

THL: Liukuesteet ikäihmisille ovat hyvä hankinta – kuntien kannattaisi silti tsempata senioreja myös liikkumaan

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun)

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!