Yksisarvisten veri virtaa San Franciscon kaduilla – näppinsä polttaneet pääomasijoittajat vaativat startupeilta myös kannattavuutta

Kasvuyritystapahtuma Slush alkaa huomenna. Suomalaiset startupit eivät ole sortuneet kasvuhuumaan samalla tavalla kuin Piilaaksossa.

Slush-tapahtuma
Yksisarvisen katkennut sarvi.
Piilaaksossa yli miljardin dollarin arvoisia kasvuyrityksiä kutsutaan yksisarvisiksi.Alamy / AOP, kuvankäsittely: Harri Vähäkangas / Yle

Viisi vuotta sitten kyytisovellus Uber laajensi aggressiivisesti reviiriään ympäri maailmaa. San Franciscosta toimintansa aloittanut kasvuyhtiö poltti miljardeja dollareita pääomasijoittajien rahoja pyrkiessään valtaamaan taksimarkkinoita Pariisista Pekingiin. Valloitusreissu tehtiin myös Suomeen.

Uberista uumoiltiin seuraavaa Piilaakson jättiläistä, joka murtaa vanhat rakenteet ja luo samalla uudenlaisia ansaintamalleja. Pääomasijoittajat piirittivät yhtiön perustajaa ja toimitusjohtajaa Travis Kalanickia päästäkseen mukaan kyytiin.

Kalanickin ainoa päämäärä Uberin johdossa oli kasvu hinnalla millä hyvänsä. Koko ajan kilpailijoitaan ja viranomaisia askelen edellä ollut yhtiö onnistuikin kasvattamaan matkojen määriä ja valtaamaan uusia kaupunkeja hengästyttävällä tahdilla. Uber toimi periaatteella, että on helpompaa pyytää anteeksi kuin lupa. Tosin sääntöjä rikkonut Uber harvoin pyyteli tapojaan anteeksi.

Aggressiivinen asenne miellytti pääomasijoittajia, jotka näkivät sijoitustensa arvon kasvavan kymmenistä miljoonista dollareista miljardeihin dollareihin. Harvaa tuntui haittaavan kasvun kova hinta.

Pääomasijoitusyhtiö Benchmarkin Bill Gurley näki kuitenkin ongelmia yhtiön strategiassa. Vuonna 2011 Gurley oli onnistunut hankkimaan Benchmarkille vajaan 20 prosentin omistusosuuden Uberista. Gurleyn tekemä 11 miljoonan dollarin sijoitus oli neljässä vuodessa kasvanut useiden miljardien arvoiseksi.

Tästä huolimatta kokenut sijoittaja oli huolissaan. Pelkästään kasvuun keskittyneessä yhtiössä moni asia oli retuperällä. Talouskurin lisäksi yhtiöstä puuttui vahva lakiosasto, joka olisi pitänyt huolen, että yhtiön toiminta sadoissa eri kaupungeissa olisi lainmukaista. Yhtiön kulttuuri edusti pahimmanlaatuista äijäilyä, eikä yhtiön hallituksella ollut minkäänlaista otetta omapäisestä Kalanickista.

Gurley purki turhautumistaan niin Above the Crowd -blogissaan (siirryt toiseen palveluun) kuin erilaissa puhetapahtumissa. Keväällä 2015 South by Southwest -mediatapahtumassa Gurley ennusti kovia aikoja Piilaakson isoille kasvuyrityksille, niin kutsutuille yksisarvisille. Se on nimitys, jonka yhtiö saa ylittäessään miljardin dollarin rajapyykin.

– Luulen, että tänä vuonna nähdään joitakin kuolleita yksisarvisia, Gurley ennusti lavalla.

Kasvuyritykset hirttäytyivät Bezosin mantraan

Gurley ei ollut ainoa pääomasijoittaja, joka oli huolissaan kasvuyritysten kannattavuudesta. Facebook-sijoituksellaan omaisuuden tehnyt pääomasijoittaja Jim Breyer totesi Maailman talousfoorumin Davosin-kokouksessa vuonna 2016 (siirryt toiseen palveluun), että vain joka kymmenes yksisarvinen tulee selviämään kannattavaksi itsenäiseksi yhtiöksi.

Sekä Gurley että Breyer katsoivat, että kasvuyritykset polttivat niin kovalla tahdilla rahaa, että niiden tulevaisuuden kannattavuustavoitteet olivat jo vaarassa. Nuoret kasvuyrittäjät olivat omaksuneet Amazonin perustajan Jeff Bezosin pitkän tähtäimen näkemyksen liiankin hyvin.

Amazonin pörssilistautumisen yhteydessä vuonna 1997 Bezos julkaisi kirjeen sijoittajille, jossa hän varoitti pikavoittoja etsiviä sijoittajia varautumaan laihoihin vuosiin. Amazon aikoi keskittyä kasvuun, eikä toiminnasta kannattanut ihan heti odottaa kannattavaa.

Amazonin menestyksen myötä tästä kirjeestä (siirryt toiseen palveluun) on muodostunut pyhä teksti Piilaakson yrittäjien keskuudessa. Uberin paisuva arvo oli yksi todiste lisää, että kasvu kannattaa.

Masayoshi Son
Softbankin johtaja Masayoshi Son esitteli yhtiönsä kasvulukuja Tokiossa keväällä 2017. Softbankin perustama Vision Fund -jättirahasto on viime vuosina tehnyt valtavia sijoituksia Piilaakson kasvuyrityksiin. Saudirahaa pursuava Vision Fund on maailman suurin teknologiarahasto 100 miljardin dollarin sijoituspääomalla.Franck Robichon / EPA

Kasvuintoa lietsoivat myös ulkomaiset rahastot, jotka alkoivat syytää rahaa Piilaaksoon, kun Gurleyn ja Breyerin edustamien perinteisten sijoitusyhtiöiden hanat alkoivat kiristyä. Kaikista hövelein ulkomaalainen rahasto oli japanilaisen telejätti Softbankin Vision Fund -rahasto, joka sijoitti viime vuonna yli 7 miljardia dollaria Uberiin.

Pääomasijoittajien pohjattomat taskut aiheuttivat sen, että yhtiöt päätyivät kasvattamaan arvoaan ja lykkäämään listautumistaan. Ja tämä oli iso ongelma alusta asti mukana olleille sijoittajille.

Tarjolla oleva pääoma saa yritykset lykkäämään listautumista

Tässä vaiheessa on hyvä selvittää muuta seikka pääomasijoittamisesta.

Yksinkertaistettuna pääomasijoittaja kerää muilta sijoittajilta rahaston, josta hän tekee sijoituksia yrittäjille, joilla hän katsoo olevan mahdollisuuksia kasvattaa yrityksestään menestyvä yhtiö. Rahasummaa vastaan pääomasijoittaja saa sovitun osuuden kasvuyhtiöstä.

Pääomarahastojen tehtävänä on siis löytää se yritys, josta tulee seuraava Amazon tai Supercell. Tämä on tietenkin vaikeaa, ja noin joka viides riskisijoitus päätyy konkurssiin. Toisaalta, kun oikea yhtiö löytyy, sijoitus voi poikia monikymmenkertaisen voiton.

Kasvuyritykset keräävät rahaa rahoituskierroksilla. Aivan ensimmäisenä yritys hakee toiminnan käynnistämiseen rahaa enkelisijoittajilta. Näissä neuvotteluissa summat pyörivät yleensä kymppitonneissa.

Kun yrityksen tuote tai palvelu on todettu toimivaksi, perustaja hakee siemenrahaa toiminnan pyörittämiseen. Nyt puhutaan sadoista tuhansista euroista. Jos yritys on mennäkseen konkurssiin, yleensä se tapahtuu tässä vaiheessa.

Tämän jälkeen käynnistyvät rahoituskierrokset A:sta eteenpäin. Nyt mukaan astuvat Benchmarkin kaltaiset isot pääomasijoitusyhtiöt.

Uber
Uber-kuski odotti matkustajia elokuussa Washingtonissa.Erik S. Lesser / EPA

Rahoituskierroksia jatketaan kunnes yhtiö joko kaatuu, päätyy isomman yhtiön ostamaksi tai listautuu pörssiin, jolloin pääomasijoittajat voivat myydä osuutensa markkinahintaan muille sijoittajille.

Kaksi viimeistä vaihtoehtoa ovat siis maaleja, joita kohti pääomasijoittajat haluavat kasvuyrityksiä johtaa. Löysä pääoma tekee näihin maaleihin pääsystä kuitenkin vaikeaa, kun yhtiöt lykkäävät pörssiin listautumisia ja sen sijaan kasvattavat arvoaan paperilla.

Verkkokauppajätti Amazon listautui pörssiin kolme vuotta perustamisensa jälkeen, Google kuuden vuoden jälkeen. Molemmat yhtiöt ovat sen jälkeen moninkertaistaneet arvonsa.

Uber sen sijaan paisutti arvoaan kymmenen vuotta ennen pörssiin listautumista. Ja kun Nasdaqin pörssikello kilahti viime toukokuussa, yhtiön arvo alkoi samantien sulaa (siirryt toiseen palveluun).

WeWork sai Uberin näyttämään menestystarinalta

Uber muuttui hetkessä menestystarinasta varoittavaksi esimerkiksi siitä, mihin pelkkään kasvuun keskittyminen voi johtaa. Listautumisannin yhteydessä Uber ilmoitti, ettei se välttämättä tule koskaan tekemään voittoa. (siirryt toiseen palveluun) Viime vuonna yhtiö takoi tappiota reilut 3 miljardia dollaria.

Ennen listautumista Uber oli arvioitu 75 miljardin dollarin arvoiseksi yhtiöksi. Tällä hetkellä yhtiön markkina-arvo on noin 45 miljardia dollaria.

Yhtiö oli kuitenkin onnistunut listautumaan pörssiin ja pääomasijoittajilla oli ollut mahdollisuus saada ainakin omansa pois yhtiöstä. Uber ei ehtinyt pitkään olla Piilaakson rahoitusmarkkoiden pahin moka.

Loppukesästä talousmediat alkoivat uutisoida toimistotilojen vuokrausfirman WeWorkin ongelmista (siirryt toiseen palveluun). Samalla tavalla kuin Uberin piti mullistaa ihmisten liikkuminen, WeWork lupasi mullistaa ihmisten töissäkäynnin. Jääkahvia ja kombuchaa työskentelytiloissaan tarjoava WeWork myi pääomasijoittajille visiota uudesta työkulttuurista. Yhtiön perustaja Adam Neumann jakoi toimistotyön ilosanomaa polttaen samalla valtavia summia sijoittajien rahoja (ja pilveä (siirryt toiseen palveluun)).

Karismaattisen Neumannin visiot upposivat sijoittajiin. Vuonna 2017 Softbankin Vision Fund rahasto sijoitti yritykseen 4,4 miljardia dollaria. Softbankin toimitusjohtaja Masayoshi Son kuvaili WeWorkia seuraavaksi Alibabaksi viitaten kiinalaiseen verkkokauppajättiin.

Valtavalla innolla eri puolille maailmaa toimistotiloja avanneen WeWorkin arvo nousi nopeasti lähes 50 miljardiin dollariin. Se on paljon yrityksestä, joka käytännössä vain vuokraa toimistotiloja eteenpäin.

Wewoek ikkuna.
WeWorkin suunnitelmissa oli laajentaa liiketoimia myös asuntomarkkinoille ja yksityiskouluihin. Valtavat pääomasijoitukset saivat yrityksen pohtimaan myös oman lentotoiminnan aloittamista.Justin Lane / EPA

WeWorkin oli tarkoitus listautua pörssiin tänä vuonna. Tätä varten yhtiön piti avata toimintansa julkiseen tarkasteluun. Listautumisasiakirjoista alkoi nopeasti nousta esille ongelmia, niin yrityksen johdossa kuin sen liiketoimintamallissa. Sijoittajat oppivat, että Neumann vuokrasi yritykselleen omistamiaan kiinteistöjä. Samalla hän oli vaatinut, että yhtiön nimi muutetaan We Companyksi. Tämän nimen hän oli vähän aikaisemmin rekisteröinyt itselleen. Nimenmuutoksen myötä hän laskutti yritykseltään lähes 6 miljoonaa dollaria.

Muutenkin WeWorkia tuntui vaivaavan samat ongelmat kuin Uberia. Yrityksen kulttuuri oli sovinistinen, ja osakekannan rakenne antoi Neumannille yksinvallan yrityksessä. Ja kun miljardin dollarin tappiot tekevän yhtiön listautumisasiakirja oli täynnä viittauksia “yhteisöllisyyteen”, sijoittajien silmät aukesivat.

WeWorkin arvioitu hinta romahti 47 miljardista dollarista ensin 20:een ja lopulta 7 miljardiin dollariin. Neumann erosi syyskuun 24. päivä ja kuukautta myöhemmin Softbankin Vision Fund hankki valtaosan yrityksen osakkeista itselleen. Listautuminen lykättiin hamaan tulevaisuuteen.

Kaiken tämän jälkeen WeWorkissa tehtiin tuhansia irtisanomisia, jopa kolmannes koko yhtiön henkilökunnasta päätyi kilometritehtaalle. Neumann itse sai mahdollisuuden myydä osuutensa yhtiöstään yli miljardilla dollarilla. Samalla hänelle maksettiin 185 miljoonan dollarin konsultointimaksu.

Tuomiopäivän julistukset on kaivettu pöytälaatikoista

Uber ja WeWork eivät suinkaan ole ainoita kasvuyrityksiä, jolla kasvu on mennyt pitkäksi. Uberin kilpailijan kyytipalvelu Lyftin arvo on pudonnut pörssissä 15 miljardista dollarista 12 miljardiin. Kesällä pörssiin mennyt ohjelmistoyhtiö Slack on menettänyt puolet markkina-arvostaan.

Kovan arvonlaskun koki myös syyskuussa listautunut Peloton. Kalliita kuntopyöriä ja netin kautta vedettyjä kuntopiirejä tarjoava Peloton koki 11 prosentin arvon laskun ensimäisenä pörssipäivänään, mikä on erittäin harvinaista.

Kaiken tämän kaaoksen keskellä majoituspalvelu Airbnb on päättänyt lykätä listautumista ensi vuoteen.

Bill Gurley ja muut pääomasijoittajat ovat alkaneet jälleen toistella viestiään juhlien päättymisestä. Viimeistään nyt on selvää, että pääomasijoittajien rahoilla kasvuun tottuneet yhtiöt eivät pärjää julkisilla markkinoilla, joilla luottamus perustuu muuhunkin kuin suuriin visioihin.

Nämä viestit ollaan huomattu myös Suomessa. Huomenna käynnistyvän kasvuyritystapahtuma Slushin toimitusjohtaja Andreas Saari kuitenkin painottaa, että suomalaisten kasvuyritysten vahvuus on perinteisesti ollut hyvä kannattavuus. Täällä kasvumantraa ei olla toisteltu yhtä innokkaasti kuin valtameren toisella puolella.

Sen sijaan Slushissa on jo muutaman vuoden ajan tuotu rahoituskeskeisen sisällön rinnalle muita yrityksen perustoimintojen rakentamiseen liittyviä sisältöjä.

– Me koetamme tuoda ihan oikeasti mahdollisimman hyödyllisiä neuvoja kokeneilta yrittäjiltä muille yrittäjille, Saari sanoo.

Timo Ahopelto, Slushin hallituksen puheenjohtaja, Andreas Saari, Slushin toimitusjohtaja
Timo Ahopelto (vas.) ja Andreas Saari painottavat, että suomalaiset kasvuyritykset ovat keskittyneet jo alusta alkaen kannattavuuteen. Täällä kasvua ei ole haettu hinnalla millä hyvänsä.Rami Moilanen/ YLE

Parhaat yrittäjät pystyvät kilpailuttamaan sijoittajia

Pääomasijoitusyhtiö Lifeline Venturesin toinen perustaja Timo Ahopelto on Saaren kanssa samaa mieltä suomalaisyritysten kannattavuudesta. Esimerkiksi hän nostaa ruoanjakelupalvelu Woltin, jonka rahoitukseen Lifeline Ventures on osallistunut.

– Ruoanjakelu on valtavan kilpailtu ala maailmalla. Wolt tunnetaan maailmalla siitä, että se on yksi ainoista ruoanjakeluyhtiöistä, jonka liiketoimintamalli on kannattava, Ahopelto sanoo.

Myös Slushin hallituksen puheenjohtajana toimiva Ahopelto näkee kasvurahan tarjonnan kaksiteräisenä miekkana. Toisaalta toimivan liiketoimintamallin omaavat yritykset pääsevät kasvukäyrälle nopeasti, kun kasvurahaa on paljon tarjolla. Toisaalta löysä raha johtaa toisinaan ylilyönteihin.

Lifeline Ventures julkisti viime viikolla uuden 130 miljoonan euron rahaston (siirryt toiseen palveluun), joka lähtökohtaisesti keskittyy kotimaisiin yrityksiin. Nykyään yrittäjät eivät pelkästään kilpaile kasvurahoista, vaan myös rahastot kilpailevat parhaista yrittäjistä.

– Se on mun mielestä ihan positiivinen asia, koska silloin sijoittajat joutuvat tekemään muitakin asioita kuin vain istumaan mahonkipöydän takana ja naputtelemaan kuulakärkikynällä pöytään.

Jutussa on käytetty lähteenä Mike Isaacin Super Pumped: The Battle for Uber -kirjaa.

Lue myös:

Suomalaisyhtiö kertoo "maanalaisia säätietoja" ja ratkoo globaalia vesiongelmaa – hyville ideoille on taas tarjolla rutkasti rahaa

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus