HONGKONG Viime aikoina Kittyn kotona on ollut kireä tunnelma. Hän ei ole voinut kuukausiin kertoa vanhemmilleen, missä viettää aikaansa.
– He suuttuisivat, jos saisivat tietää, että olen ollut mielenosoituksissa. Tosin uskon, että he ovat arvanneet, Kitty sanoo.
Perheriitojen ja virkavallan välttämiseksi 21-vuotias Kitty ei halua kertoa oikeaa nimeään.
Vaikka hän ei kertomansa mukaan ole tehnyt mitään laitonta, useimmat hongkongilaiset kokevat, että mielenosoituksista puhuttaessa on parempi pysyä tunnistamattomissa.
Kitty ei ole ainoa, jonka perhesopu rakoilee. Hongkongissa kuukausia jatkuneet mielenosoitukset ovat mykistäneet kotien päivällispöytiä sekä ajaneet äitejä ja poikia välirikkooon.
Kitty mahtuu yhä vanhempiensa katon alle, kunhan pysyy hiljaa tekemisistään.
– Olemme ajautuneet etäämmälle toisistamme ja riitelemme paljon, hän sanoo.
Toisin kuin vanhempansa, Kitty on yksi lukemattomista hongkongilaisista, joiden mielestä Kiinan erityishallintoalueen tulevaisuus on uhattuna. Hän ei visko polttopulloja, mutta on osallistunut rauhallisille mielenosoitusmarsseille kesäkuusta asti.
Silloin tuhannet kokoontuivat vastustamaan Hongkongin johdon esittämää karkotuslakia.
Lain valmistelu lopetettiin syyskuussa, mutta se ei enää riittänyt. Tuhannet hongkongilaiset olivat saaneet tarpeekseen Kiinan keskusjohdon kiristyvästä otteesta. He kokivat, että Hongkongille vuoteen 2047 luvattu erityisasema oli murentumassa.
Kuukausien ajan on vaadittu paljon: demokratiaa, parempaa kohtelua pidätetyille ja poliisin toimien tutkimista.
Tätä kaikkea haluaa myös Kitty. Siksi hän on suostunut haastatteluun.
Mielenosoittajilla on sosiaalisessa mediassa useita keskusteluryhmiä eri tarkoituksiin. Yhdessä etsitään ihmisiä, jotka ovat valmiita puhumaan medialle.
– Meillä ei ole puolellamme suurta mediakoneistoa kuten Hongkongin hallitusta tukevilla, Kitty sanoo.
Hän viittaa Kiinaa johtavan kommunistisen puolueen sensuuriin, jolla on valtaa myös Hongkongissa, vaikka alueella teoriassa vallitsee lehdistönvapaus.
Hongkongissa osa mediasta toimii varsin vapaasti, mutta mantereen puolella on voimassa vain yksi totuus: sen mukaan mielenosoittajat ovat radikaaleja yhteiskunnan vihollisia. Länsimediaa syytetään puolueellisuudesta, ulkovaltoja Kiinan asioihin sekaantumisesta.
Lehdistön sanankäänteet ovat koventuneet samalla, kun etulinjan mielenosoittajien otteet ovat muuttuneet yhä rajummiksi. Viime viikolla myös Kiinan presidentti Xi Jinping otti ensimmäistä kertaa kantaa mielenosoituksiin ja vaati tilanteen rauhoittamista.
Tuolloin oli selvää, että mielenosoitukset eivät olleet hiipumassa, päinvastoin. Viime viikkoon asti mielenosoitukset olivat keskittyneet viikonloppuihin. Sitten tilanne muuttui.
Kimmokkeena oli kuolema.
Kittyn ääni sortuu, kun hän alkaa puhua kuolleesta mielenosoittajasta, miehestä, joka putosi parkkihallin kolmannesta kerroksesta. Kyyneleet vyöryvät kohti vaaleansinistä maskia, jolla hän on peittänyt kasvonsa.
– Ihmiset ovat uhranneet niin paljon. Meidän ei pidä perääntyä vain siksi, että emme näe enää toivoa.
Näin ei todellakaan ole käynyt.
Viikonloppuna ja maanantaina tilanne muuttui paikoin kaaottiseksi, kun mielenosoittajat ja poliisi ottivat yhteen Hongkongin teknillisellä yliopistolla. Tiistaina kampus oli yhä poliisin piirittämä. Sisällä oli 100–200 mielenosoittajaa.
Myös etulinjan mielenosoittajien vähemmän väkivaltaiset taustajoukot ovat lisänneet kierroksia. Katuja on revitty auki kivi kiveltä, metroliikennettä häiritty. Hongkongin saaren ja mantereen puolella sijaitsevan Kowloonin yhdistävä tietunneli on ollut poikki päiviä.
– Se on tarpeellinen taktiikka, jotta voimme pelastaa heidät, jotka ovat yhä yliopistolla, Kitty sanoo.
Kitty on pysynyt poissa kampukselta ja etulinjasta, mutta välillä hän kiertää kaupungilla auttamassa. Mukana on kasvomaskeja tai vettä, joita hän jakaa tarvitseville.
Kittyn mielestä väkivalta ei ole lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta sille on paikoin tarvetta. Hänen mielestään ihmishenkiä pitää suojella, mutta välillä on pakko turvautua voimakeinoihin.
– Meitä ei kuunneltu, kun osoitimme mieltämme rauhanomaisesti. Siksi väkivalta on joskus tarpeen ja oikeutettua.
Vaikka kaupunki on muistuttanut paikoin taistelukenttää, monet hongkongilaiset ovat edelleen osoittaneet tukeaan mielenosoittajille.
Se näkyy kaduilla. Kun poliisi piiritti yliopistoa, ulkopuolelle kasaantui väkijoukko vaatimaan loukossa oleville nuorille vapaata pääsyä ulos.
Hongkongissa on paljon heitäkin, joiden mukaan mielenosoittajien rankaiseminen olisi oikeus ja kohtuus. Hongkongin hallintoa tukevat kaupunkilaiset ovat sitä mieltä, että nuoret ovat muuttuneet rikollisiksi ja vieraan vallan kätyreiksi.
Niin ajattelevat myös Kittyn vanhemmat.
– Vanhempani ja muut Kiinan tukijat ajattelevat, että mielenosoittajille maksetaan. Se ei tietenkään ole totta, Kitty sanoo.
Muitakin syytöksiä on. Että mielenosoittajat ovat nuoria, jotka eivät menesty opinnoissaan, että he tuhoavat muidenkin mahdollisuuden edetä. Että pitäisi opiskella eikä miettiä politiikkaa, että mielenosoittajat ovat menetettyjä nuoria.
Kittyn mukaan se ei ole totta. Monet ovat menestyneitä opiskelijoita.
Vaikka mielenosoittajien ja heidän tukijoidensa joukossa on kaiken ikäisiä, suurin osa on nuoria. He elävät eri kuplassa kuin vanhempiensa sukupolvi, Kitty sanoo. Se turhauttaa.
– Hallitusta tukevat sininauhat kuten vanhempani eivät edes yritä ymmärtää. He eivät aseta painetta hallitukselle, ja hallitus uskoo, että on hyväksyttävää tukahduttaa mielenosoitukset voimakeinoin.
Kitty itse on eri mieltä. Hänen mielestään poliisi käyttää liikaa väkivaltaa.
Samaa mieltä on ollut ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Se on todennut raportissaan (siirryt toiseen palveluun) Hongkongin poliisin käyttäneen suhteettoman paljon voimaa mielenosoittajia kohtaan.
Kitty opiskelee viimeistä vuotta yliopistossa taloutta, ja asuu vanhempiensa ja kahden siskonsa kanssa Hongkongin Wong Tai Sinissa. Kittyn mukaan suurin osa asukkaista on Hongkongin johdon puolella.
Kerran hän oli liimaamassa julisteita muiden mielenosoittajien kanssa, kun eräs mies tuli haastamaan riitaa. Hän uhkasi lyödä heitä tuolilla, jonka päältä julisteet saattoi liimata ylemmäs.
– Mutta meitä oli enemmän ja hän koki jäävänsä alakynteen, Kitty sanoo.
Erään toisen kerran hän juoksi mellakkapoliisia karkuun sillalla. Jos hän olisi jäänyt kiinni, hän ei olisi uskaltanut kertoa vanhemmilleen. Tapauksen jälkeenkin tunteet oli tungettava sivummalle.
– En voinut kertoa vanhemmilleni, miksi itkin, Kitty sanoo.
Syy ei kuitenkaan ollut pelko vaan epäreiluuden tunne.
– He [hallintoa ja poliisia tukevat] sanovat, että olemme väkivaltaisia, ja he ovat väkivaltaa vastaan. Mutta minä vain kiinnitin julisteita seinään. Se on rauhallisin tapa osoittaa mieltään, jonka voin ajatella.
Kitty on pukeutunut mustiin, sillä se on mielenosoittajien tunnusväri. Keltainen kuvaa tukea demokratialiikkeelle, siniset ovat poliisin ja hallituksen puolella. Valkoiset ovat radikaaleja mielenosoitusten vastustajia.
Kitty näyttää puhelimestaan karttaa, jossa kaupat ja ravintolat on merkitty joko sinisellä tai keltaisella. Hän itse käyttää vain keltaisia palveluja.
Se on yksi tapa jatkaa taistelua, jos poliisi painaa päälle. Kittyä turhauttaa, ettei ulkomailla ymmärretä hongkongilaisten tilannetta.
– Meitä syytetään siitä, ettemme ole rauhanomaisia. Se on helppoa puhetta heille, jotka elävät liberaalissa demokratiassa.
Sitä Hongkong ei Kittyn mukaan ole ja siksi taistelun on jatkuttava – sanoivat äiti ja isä mitä tahansa.
Lisää aiheesta:
Hongkongin mielenosoitukset vaatineet toisen kuolonuhrin viikon sisään
