Postilakon sovittelu jatkuu – PAUn Nieminen pitää Postin johdon väitteitä väärinä, ministeri Paatero ei kommentoi tilannetta

Osapuolet arvioivat ennen iltakuutta, että neuvottelut kestävät vielä myöhään.

Postilakko
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen esitteli alan markkinaosuuksia medialle.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen esitteli alan markkinaosuuksia medialle postilakon sovittelun jatkuessa valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingissä keskiviikkona.

Postilakon jumittuneet neuvottelut jatkuvat parhaillaan valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla. Osapuolet tapasivat alkuiltapäivästä kello 13 valtakunnansovittelijan luona.

Ennen iltakuutta neuvottelujen osapuolilla ei ollut uutta kerrottavaa. Sekä Posti- ja logistiikka-alan unionin PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen että Palvelualojen työnantajat Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto arvioivat Ylen toimittajille, että neuvottelut kestävät myöhään.

  • Yle näytti suorana osapuolten kommentit ennen neuvotteluja. Voit katsoa lähetystä klikkaamalla jutun pääkuvaa tai Yle Areenasta.

Työntekijöitä edustava PAU hylkäsi valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen tiistaina. PAUn näkemyksen mukaan esitys oli tehty työnantajan tavoitteiden pohjalta.

Työriidan keskiössä on ollut Postin noin 700 pakettilajittelijan työehtosopimuksen vaihtamista koskeva kiista. Lajittelijat siirtyivät toisen työehtosopimuksen piiriin tämän kuun alusta. Uudessa sopimuksessa työnantajapuolta edustaa Medialiitto ja työntekijöitä Teollisuusliitto.

Heidi Niemisen mukaan tämä ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka neuvotteluissa hiertää.

– Se on yksi suuri, julkisuudessa ollut asia, mutta siellä on myös muita asioita, hän sanoi ennen neuvotteluja.

Niemisen mukaan Postin johto on antanut väärää kuvaa alan kilpailutilanteesta.

– Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola väitti tänään MTV:n aamulähetyksessä, että siirto toiseen työehtosopimukseen on tehty sen vuoksi, että (pakettialan) kilpailijat käyttävät tätä edullisempaa (Medialiiton ja Teollisuusliiton välistä) työehtosopimusta, Nieminen sanoi.

Nieminen esitteli valtakunnansovittelijan toimiston aulassa tekemäänsä kaaviota, josta näkyi, millainen on pakettialan kilpailutilanne.

– Mikään näistä yrityksistä ei käytä tätä halvempaa työehtosopimusta. Se, mitä Markku Pohjola väitti, että Posti tulisi samalle tasolle kuin kilpailijat, ei pidä paikkaansa. Kilpailijat käyttävät AKT:n ja ALT:n välistä työehtosopimusta. Jos Posti pääsisi halventamaan työehtosopimusta, se veisi markkinaa myös Postin kilpailijoilta, Nieminen sanoi.

Paatero ja Rinne eivät kommentoineet Postin tilannetta

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kommentoi eilen Ylelle, että työehtosopimuksen siirto "on tapahtunut tosiasia". Postin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto puolestaan katsoi, että siirto on tehty yhteisymmärryksessä omistajaohjauksen kanssa.

Huomenna monet postilaiset aikovat osoittaa mieltään eduskunnan edessä. Niemisen mukaan mielenosoitus ei ole PAUn organisoima, eikä hän ottanut kantaa Paateron lausuntoihin sen tarkemmin.

– Hyvin hämmästyneenä kuulostelisin kuitenkin sen tyyppistä lausuntoa omistajaohjausministeriltä, joka asettuisi tällaisessa tapauksessa yhtiön taakse. Ministeri käsittääkseni edustaa palkansaajapuoluetta, Nieminen sanoi.

Eduskunnasta tavoitettu Paatero ei suostunut kommentoimaan tiedotusvälineiden edustajille yhtiön tilannetta.

– En kommentoi asiaa. Siellä on neuvottelut nyt käynnissä, hän sanoi.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) oli niin ikään vaitonainen Ylelle ja ohjasi tiedustelut Paaterolle.

Paltan Aarto: PAUn on syytä liikkua

Työnantajapuolta edustavan Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto katsoo, työntekijäpuolta vastaan on tultu useissa kysymyksissä.

– Olemme yrittäneet olla niin ratkaisuhakuisia kuin vain voi. Kyllä ratkaisun avaimet ovat PAUn päässä, Aarto sanoi.

Aarton mukaan "PAUn on nyt syytä liikkua", sillä se hylkäsi sovintoehdotuksen viimeksi. Paltan näkemyksen mukaan neuvotteluja ei tulisi käydä pakettilajittelijoiden asioista.

– Nämä 700 työntekijää eivät ole meidän jäsenyrityksen palveluksessa. Nähdäkseni tilanne heidän osaltaan on selkeä. Heidät on liikkeenluovutuksella siirretty 1.9. alkaen toiseen yritykseen ja työehtosopimus on vaihtunut marraskuussa. Medialiitto ja Teollisuusliitto ovat sopineet siirtymäsäännökset. Tätä asiaa ei työehtosopimuksella ratkaista ja toivon, että PAU uudelleenarvioisi suhtautumisen pakettilajittelioihin.

Niemisen mukaan ei ole ongelma, että pakettilajittelijoiden uuden työnantajan Posti Palvelut Oy:n työnantajajärjestö Medialiitto ei istu neuvottelupöydissä.

– Siellä istuu pöydässä kolme ihmistä, jotka ovat työsuhteessa Postiin, ja yksi heistä taitaa olla Posti Palvelut Oy:n hallituksen jäsen. Kyllä siellä on ihmisiä, jotka voivat näistä asioista neuvotella, Nieminen sanoi.

– Ei se meidän työehtosopimuksen noudattaminen vaadi liikkeenluovutuksen perumista. Meidän työehtosopimuksesta voi neuvotella myös Posti Palvelut Oy.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan mukaan osapuolet ovat varautuneet tänään keskiviikkona pitkään istuntoon. Sovintoa hierotaan niin myöhään kuin on tarvetta.

Piekkala sanoi, että eilen hylätty sovintoesitys vei ratkaisua kuitenkin eteenpäin.

– Omalta osaltani katson näin, koska se selkeytti, missä erimielisyydet ovat, hän kertoi.

Lue lisää:

Paine kasvaa päivä päivältä Postin työriidan tukilakoissa – katso tästä kaikki lakkoon liittyvät alat

Postilakko jatkuu – PAU ei hyväksynyt sovintoehdotusta, video osapuolten kommenteista