Israel teki iskuja Syyriaan – Syyrian mukaan kaksi siviiliä kuoli, järjestö kertoo kuolleista ulkomaalaistaistelijoista

Israel on vahvistanut tehneensä laajamittaisia iskuja sotilaskohteisiin Syyriassa.

Syyria
Israelin ohjusisku Syyriaan aamuyöllä 20. marraskuuta 2019.
Vuonna 2011 alkaneen sodan aikana Israel on iskenyt Syyriaan satoja kertoja. Kuva Israelin ohjusiskusta Syyriaan aamuyöllä 20. marraskuuta.Xinhua / AOP

Ainakin kaksi siviiliä on kuollut ja useita haavoittunut vakavasti Israelin tekemissä iskuissa lähellä Damaskosta, kertoo Syyrian valtionmedia.

Syyrian sotaa seuraava kansalaisjärjestö Syrian Observatory for Human Rights puolestaan kertoo, että Israelin ilmaiskut Syyriaan surmasivat ulkomaisia taistelijoita. Kuolleiden joukossa on järjestön mukaan seitsemän iranilaista taistelijaa tai Iranin tukemien joukkojen jäsentä.

Syyria kertoi tänään, että sen ilmatorjunta tuhosi lukuisia Israelin ampumia ohjuksia Damaskoksen yllä.

Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana kertoi, että yhdestä ohjuksesta lähtenyt sirpale kuitenkin osui asuintaloon Saasaan kaupungissa surmaten kaksi henkilöä. Uutistoimiston mukaan talo tuhoutui täysin.

Israelin armeija on vahvistanut Twitterissä tehneensä laajamittaisia iskuja Syyriassa, joiden kohteena olivat islamilaiseen vallankumouskaartiin kuuluvat Quds-joukot sekä Syyrian armeijan joukot.

Israelin mukaan iskut ovat vastaus Syyrian tiistaina tekemiin iskuihin Golanin kukkuloille. Israelin armeija kertoo pysäyttäneensä tiistaina neljä Syyriasta ammuttua rakettia.

Lähteet: AP, AFP, STT