Lapsen oikeuksien sopimus 30 vuotta – ”sopimus haluttiin tehdä, koska lapset ovat tärkein asia maailmassa”

Puola ehdotti sopimusta muistellessaan kaasukammiossa kuolleita orpolapsia.

lapsen oikeudet
Nuuksion kansallispuisto
Perhe retkeilemässä Nuuksion kansallispuistossa.Jouni Immonen / Yle

YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 allekirjoitetusta lapsen oikeuksien sopimuksesta tuli erinomainen. Helpolla se ei kuitenkaan syntynyt. Lasten ihmisoikeuksien perustana olevaa sopimusta valmisteltiin yli kymmenen vuotta.

Ennen lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymistä maailmassa ei ollut oikeudellisesti sitovaa sopimusta, joka olisi vaatinut valtioiden ryhtyvän lainsäädännöllisiin ja muihin toimiin lapsen oikeuksien toteutumiseksi. Ennen vuotta 1989 oli vain vuosina 1924 ja 1959 annetut lapsen oikeuksien julistukset.

Varsinaisen ehdotuksen lapsen oikeuksien sopimuksesta teki Puola vuonna 1978. Alun perin ideana oli, että vuoden 1959 julistus muutettaisiin melko lailla suoraan ihmisoikeussopimukseksi. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, sillä julistuksen sisältö havaittiin pian liian suppeaksi.

1970-luvun maailmassa oli ehkä yllättävää, että oikeudellisesti sitovan ehdotuksen taustalla oli juuri Puola. Puolassa lasten oikeuksien voimakkaalle ajamiselle löytyi kuitenkin filosofinen peruste.

Ehdotuksen taustalla oli hyväntekijänä tunnetun lastenlääkäri Janusz Korczakin tarina. UNESCO julisti vuoden 1978 Korczakin vuodeksi, kun lasten oikeuksien puolalaisen esitaistelijan syntymästä oli kulunut sata vuotta.

Janusz Korczak piti Varsovassa sodanaikaista juutalaista orpokotia. Siellä Korczak hoivasi noin 200 lasta. Elokuussa 1942 natsit saapuivat noutamaan lapset keskitysleiriin. Vaikka Korczak tiesi joutuvansa itsekin tapetuksi, hän ei halunnut jättää lapsia, vaan saattoi heidät yhdessä toisen orpokodin työntekijän kanssa Treblinkan keskitysleirille.

Puolan vuoden 1978 sopimusaloite liittyi Korczakin lisäksi myös siihen, että seuraavana vuonna vietettiin YK:n kansainvälistä lasten vuotta. Aika lasten oikeuksille oli 40 vuotta sitten kypsymässä. Jos Puola ei olisi sopimusta ehdottanut, joku muu maa varmasti olisi.

Ensin naiset ja sitten lapset

Ulkoministeriössä ihmisoikeussopimusten raportoinnista kolme vuosikymmentä sitten vastannut Anja-Riitta Ketokoski sanoo, että lapsen oikeuksien sopimus oli oikeastaan osa ketjua, joka alkoi jo YK:n ensimmäisestä naisten aseman parantamista käsitelleestä maailmankonferenssista Meksikossa 1975.

Helvi Sipilä toimi tuolloin YK:n apulaispääsihteerinä ja oli vastuussa naiskysymyksistä.

– Se johti naisten oikeuksien sopimuksen valmistumiseen niin, että se allekirjoitettiin jo Kööpenhaminassa 1979, Ketokoski muistaa.

Myös Anja-Riitta Ketokoski oli mukana Meksikossa 1975. Hän muistaa myös, kuinka naisten oikeuksista tehty laaja tausta-analyysi toi esiin samalla lapset. Siitä se keskustelu lähti.

– Huomattiin, että lapset ovat todellakin itsenäisiä ja ihmisarvoisia olioita, eivätkä vain jonkun omistuksessa olevia.

Lapsen oikeuksien sopimuksen valmistelu ei kuitenkaan sujunut samassa vauhdissa kuin sopimus naisten oikeuksista. Kulttuuriset ja yhteiskunnalliset erot tekivät valmisteluista vaivalloisia. Varsinkin lapsuuden alkamisen ajankohta aiheutti riitaa. Esimerkiksi katolisissa maissa lapsen katsottiin olevan lapsi jo ennen syntymää.

Mutta sopimuksesta tuli erinomainen. Se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus. Vain Yhdysvallat on jättäytynyt sen ulkopuolelle. Suomessa lapsen oikeuksien sopimus tuli voimaan heinäkuussa 1991.

Erikoista sopimuksen nimessä on yksikkömuoto. Kaikkia lapsia koskeva sopimus ei ole lasten vaan lapsen.

– Se oli poliittinen kysymys, että nimi laitettiin yksikköön, ulkoasianneuvos Anja-Riitta Ketokoski muistelee.

Kaksi lasta leikkii Arabian leikkipuistossa.
Lapsilla on oltava oikeus leikkimiseen ja vapaa-aikaan. Suomessa lapsen oikeuksien sopimus tuli voimaan heinäkuussa 1991.Jari Kovalainen / Yle

Sopimus takaa lapsille erityisoikeuksia

Itä-Suomen yliopiston lapsioikeuden professori Suvianna Hakalehto on vieraillut tällä viikolla päiväkodeissa ja kouluissa kertomassa lapsille, miksi maailman maat ovat halunneet tehdä lapsen oikeuksien sopimuksen.

– Olen sanonut heille, että sopimus haluttiin tehdä, koska lapset ovat tärkein asia maailmassa. Olen kertonut, mitä aikuisten pitää tehdä, että lasten on hyvä olla, ja mitä aikuiset eivät saa tehdä.

Hakalehto tietää, että lapsille lapsen oikeuksien sopimuksesta kerrottaessa yksi kohta saa lasten ilmeet aina muuttumaan. Se on se kohta, jossa sanotaan, että aikuiset eivät saa kohdella lasta huonosti millään tavalla.

– Lapsen oikeuksien sopimus ei kiellä pelkästään väkivaltaa, vaan kaiken huonon kohtelun. Sitä varmaan suurin osa aikuisista, jotka ovat lasten kanssa tekemisissä, rikkovat suhteellisen säännöllisesti. Me aikuiset emme ole sisäistäneet vieläkään sitä, että emme saa kohdella lapsia huonosti. Ihmisoikeudet eivät ole sellaisia, että kun lapsi käyttäytyy huonosti, ihmisoikeudet voidaan ottaa häneltä pois.

Alle 18-vuotiaat on laitettu lapsen oikeuksien sopimuksessa eri asemaan kuin aikuiset. Lapsille ei esimerkiksi saa räyhätä, vaikka aikuisille saakin. Lapsille on annettu erityisiä oikeuksia.

– Siellä sopimuksessa on esimerkiksi oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan tai lähtökohtainen oikeus elää vanhempansa kanssa. Lapsella on samat oikeudet kuin aikuisella, mutta sen lisäksi vielä ne erityisoikeudet. Ja tätä ei aina ymmärretä, professori Hakalehto sanoo.

Aikuiset pelkäävät rehellisiä lapsia

Lapsen oikeuksien sopimuksen allekirjoittamisen aikoihin sen merkitystä Suomen kannalta ei vielä täysin ymmärretty. Vielä tuolloin ajateltiin yleisesti, että lapsioikeuksien loukkaukset tapahtuvat aina jossakin kaukana.

Lainsäädännössä vauhtia lasten oikeuksiin saatiin Suomessa vuonna 2005, jolloin lapsiasiavaltuutettu aloitti toimintansa. Nykyään Suomessa ei säädetä yhtään lapsia edes jollakin tavalla koskettavaa lakia ilman lapsiasiavaltuutetun lausuntoa.

Muutenkin lapsen oikeuksien sopimus on vaikuttanut siihen, että lasten oikeudet ovat tulleet osaksi yleistä ihmisoikeuskeskustelua. Professori Suvianna Hakalehdon mukaan lapset ovat kuitenkin yhä ikään kuin vähemmistöryhmä, kun on kyse ihmisoikeuksista.

– Lapset eivät voi aikuisten tavoin itse taistella ihmisoikeuksiensa toteutumisen puolesta. Heidän oikeuksiensa toteutuminen on aikuisten kädessä, mikä lisää epätasa-arvoa aikuisten ja lasten oikeuksien toteutumisen välillä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen sanoo, että 30 vuotta täyttävä sopimus on kuitenkin menestystarina.

– Lasten osallisuus ja lasten näkeminen oikeuksiensa haltijana eli, että ne oikeudet ovat suoraan lapsella, ovat muuttanut maailmaa. Tämä toteutuu Suomessa paljon paremmin kuin 30 vuotta sitten. Esimerkiksi kouluissa on tapahtunut paljon. Siellä lapsi ei ole enää vain toiminnan kohde, jolle opettaja kaataa tietoa.

Ulkoasianneuvos Anja-Riitta Ketokoski laati aikoinaan ensimmäisen raportin lapsen oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Hän toivoo, että lapsen oikeuden sopimuksen juhlapäivänä jokainen pysähtyisi hetkeksi miettimään, miten sopimuksen henki toteutuisi tulevaisuudessa entistä paremmin.

Ketokoski muistuttaa, että asenneilmapiirin pitäisi olla sellainen, että kaikki lapset ovat arvokkaita.

– Lapset ovat itsenäisiä ja heitä pitää kuunnella. Ei vain Gretaa pidä kuunnella, vaan kaikkia lapsia. Sehän aikuisia pelottaakin eniten. Mitä aikaisemmassa iässä se kritiikki tulee, sitä vilpittömämpää se on. Lapset näkevät läpi monta asiaa. He ihmettelevät, eivätkä osaa vielä olla kommentoimatta.

Suomessa 1991 voimaan tullut yleissopimus lapsen oikeuksista on luettavissa kokonaisuudessään tästä (siirryt toiseen palveluun).