Varamiespalvelun nimi on nyt Eezy – Takana kolmen vuosikymmenen kasvutarina pienestä turkulaisfirmasta alansa jättiläiseksi

Turussa vuonna 1988 aloittanut paikallinen yritys tarjosi lähinnä vuokratyöläisiä rakennustyömaille.

Suomen varamiespalvelu
vmp:n logo seinässä
Varamiespalvelu perustettiin vuonna 1988. Aluksi se tarjosi lähinnä vuokratyövoimaa rakennusalalle.AOP

VMP eli Varamiespalveluna tunnettu henkilöstöpalvelualan yhtiö vaihtaa nimeään.

Yhtiön uusi nimi on Eezy, josta on tarkoitus päättää ylimääräisessä yhtiökokouksessa joulukuussa. Eezy-nimi on ollut aiemmin käytössä konsernin kevytyrittäjäpalveluissa.

VMP on tarjonnut jo useamman vuoden muitakin palveluita vuokratyövoiman ohella. Yhtiön tiedotteen mukan (siirryt toiseen palveluun) nimenmuutoksen on tarkoitus yhdistää konsernin kaikki palvelut yhden brändin alle.

Kolmessa vuosikymmenessä jättiläiseksi

Varamiespalvelun historia on yhtä kasvua ja yritysten ostamista haltuunsa. Turussa vuonna 1988 perustetusta yrityksestä kasvoi iso konserni, josta enemmistön omistaa nykyisin kotimainen pääomasijoittaja.

Aluksi Varamiespalvelu tarjosi vuokratyövoimaa lähinnä rakennusalalle ja teollisuuteen. Vuokratyölle oli tilausta kasvavaan tahtiin. Varamiespalvelu laajeni muualle Suomeen, osti eri palveluita tarjovia firmoja itselleen ja jopa Ruotsista henkilöstöalan firman.

Vuonna 2010 nimeksi tuli VMP. Sana eezy puolestaan tuli kuvioon vuonna 2015, kun VMP osti enemmistön Eezy Osk:sta, jonka idea on tarjota ihmisille palveluita itsensä työllistämiseen.

Nykyään ison konsernin tarjottimella muun muassa henkilöstöpalveluita, kevytyrittäjyystoimintoja sekä työntekijöiden rekrytointia. Uuden Eezy-nimen tarkoitus on yrityksen mukaan yhdistää kaikki nämä palvelut yhden brändin alle. Vuosittain yhtiön kautta työllistyy 30 000 henkilöä.

Lokakuussa 2017 pääomasijoittaja Sentica Partnersin hallinnoimat rahastot ostivat enemmistöosakkuuden VMP:stä. Aiemmin tänä vuonna, ennen uutta nimeä, VMP:hen sulautui toinen vuokratyöyhtiö Smile.