1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pohjavesi

Tiesuolan vaihtaminen formiaattiin näyttää tuottavan tulosta – pohjaveden kloridipitoisuus laski Lahden keskustassa

Pohjaveden kloridipitoisuudet ovat laskeneet yhdellä mittauspisteellä arviolta kymmeneksellä.

Liukkautta on torjuttu perinteisesti sepelillä ja suolalla, mutta myös uusia vaihtoehtoja kokeillaan. Kuva: Mattias Simonsen / Yle

Suolan käytön vähentämisestä liukkaudentorjunnassa on saatu lupaavia kokemuksia Lahdessa. Lahdessa suola on korvattu kaupunkialueella kokonaan biohajoavalla formiaatilla.

Tavoitteena on vähentää suolan päätymistä pohjaveteen. Yhdellä mittausasemalla pohjaveden kloridipitoisuudessa on havaittu laskua. Lahden vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin arvioi, että Vesijärvenkadulla kaupunginsairaalan lähettyvillä olevassa mittauspisteessä kloridipitoisuudet ovat pienentyneet noin kymmenellä prosentilla.

Pitoisuuksien tulisi laskea kuitenkin reilusti, jotta kaupungissa saavutetaan ympäristölaatunormi, joka on 25 milligrammaa litralta. Etenkin keskustassa tavoitetaso voi ylittyä jopa nelinkertaisesti.