Seinäjoen kaupunginteatteriin Evita-musikaali syksyllä 2020 – ohjaaja: "En kohtele Evaa silkkihansikkain"

Musikaali on teatterille aina puhenäytelmää isompi satsaus, mutta houkuttaa myös suurempia yleisöjä. Evitan ohjaa Seinäjoella Tuomas Parkkinen.

Evita
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn 2020 ensi-ilta on Evita.
Seinäjoen kaupunginteatterin Evita-musikaalin pääosien esittäjät julkistetaan helmikuussa 2020. Musikaalin ensi-ilta on syyskuussa 2020.

Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn 2020 ensi-ilta on Andrew Lloyd-Webberin säveltämä ja Tim Ricen kirjoittama Evita-musikaali.

Musikaali kertoo Argentiinan entisen presidentti Juan Perónin vaimon Eva Perónin elämästä. Sen tunnetuimpiin sävelmiin kuuluu laulu Don´t cry for me Argentina.

Evitan ohjaa Seinäjoelle Tuomas Parkkinen. Parkkiselta nähdään ensi vuonna Etelä-Pohjanmaalla myös Ilmajoen musiikkijuhlien oopperaohjaus Hiljaiset perivät maan.

"Tämä se on"

Seinäjoen kaupunginteatterin toimitusjohtaja Markko Heinosen mukaan syksyn ensi-iltateosta mietittiin yhdessä Tuomas Parkkisen kanssa. Tiedossa oli, että tehdään musikaali, jonka Parkkinen ohjaa.

– Mietimme yhdessä, mikä musikaali olisi mielenkiintoinen, sopisi Seinäjoelle ja herättäisi mielenkiintoa yleisössä. Kun keksimme Evitan, oli ihan selvää, että tämä se on, Heinonen sanoo.

Musikaalin toteuttaminen on teatterille selvästi suurempi produktio, ja riski, kuin puhenäytelmän tekeminen. Näyttämölle tarvitaan laulu- ja tanssiryhmä, orkesteri, vierailevia näyttelijöitä. Heinosen mukaan satsaus kuitenkin kannattaa.

– Tottakai musikaalin tekeminen kannattaa, vaikka se on teatterille taloudellisesti iso satsaus. Se myös houkuttelee laajempaa yleisöä.

Evitan ja muiden pääosanesittäjien nimet julkistetaan helmikuussa. Laulu- ja tanssiharjoitukset alkavat huhtikuussa ja musikaalin näyttämöharjoitukset kesän jälkeen.

"En kohtele Evaa silkkihansikkain"

Ohjaaja Tuomas Parkkisen mukaan Evita sopii nykyaikaan. Musikaalin keskiössä on nainen ja hänen tarinansa, ja naisen rooli on Parkkisen mukaan murroksessa nyt monellakin rintamalla.

Sata vuotta sitten syntynyt Eva Duarte de Perón (k. 1952) ei ollut poliitikko, vaan poliitikon vaimo. Hän halusi olla kansan kuningatar.

– Joku voisi sanoa, että populistit lupaavat kansalle liikaa. Kun Evita laulaa kansalle, ettei hylkää heitä ja tulee rakastamaan kansaa ikuisesti, se on sellainen lupaus, mitä ei joka poliitikon suusta kuule, Tuomas Parkkinen sanoo Seinäjoen kaupunginteatterin tiedotteessa.

Parkkisen mukaan Seinäjoella tullaan näkemään viihdyttävä, tunteisiin vetoava, yllätyksellinen ja mahtipontinen Evita. Ohjaaja lupaa näyttää Evasta ennennäkemättömiä puolia.

– En kohtele Evaa silkkihansikkain vaan uskon saavani hänestä ja teoksesta enemmän ja paremmin irti kuin aiemmin nähdyissä Evita-musikaaleissa.

Musikaali on nähty Suomessa muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2014 ja Helsingin kaupunginteatterissa 2006.

Evita on läpisävelletty teos Sen toteutuksessa halutaan käyttää hyödyksi Seinäjoen remontoidun kaupunginteatterin uutta äänitekniikkaa.

Musikaalin koreogragian suunnittelee Jukka Haapalainen, lavastuksen Marjatta Kuivasto ja puvut Leena Rintala.

Syksyllä 2018 Seinäjoella nähtiin Kolmas nainen -yhtyeen musiikkiin perustuva musikaali Tästä asti aikaa.