JHL haluaa, että poliisi tutkii Arkean toimet

JHL:n tutkintapyynnössä halutaan selvittää onko Arkea rikkonut yhteistoimintalakia päättäessään työnantajaliiton vaihtamisesta.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL)
Pieni annos koululaisen lautasella.
Kuvituskuva.Ville Välimäki / Yle

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on jättänyt keskiviikkona poliisille tutkintapyynnön siitä, onko Arkea rikkonut yhteistoimintalakia päättäessään työnantajaliiton vaihtamisesta, kertoo JHL tiedotteessaan.

Arkea teki päätöksen työnantajaliiton vaihtamisesta 27. syyskuuta, mutta asiaa koskeneet yhteistoimintaneuvottelut käynnistettiin vasta päätöksen jälkeen 30. syyskuuta.

Arkean työntekijät lakkoilivat marraskuun alussa kolme päivää. Lakossa olivat JHL:n ja julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn työntekijät.

Arkean mukaan se ei ole rikkonut lakia

Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi sanoo, että Arkea ei ole rikkonut yhteistoimintalakia.

– Työnantaja voi itsenäisesti päättää järjestäytymisestään eli sen mihin työnantajayhdistykseen haluaa liittyä. Siitä ei tarvitse yt-neuvotteluja käydä, sanoo Rompasaari-Salmi.

Työnantajaliiton vaihtamista Arkea on perustellut halulla pienentää yhtiön menoja. Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi muistuttaa, että Arkean päätöksiin on omistajan eli Turun kaupungin konsernihallinnon suostumus.

– Päätöksiä ei ole tehty kevein perustein. Tavoitteena on pelastaa yhtiö ja tuhat työpaikkaa.

JHL haluaa, että poliisi tutkii asian

JHL:n mukaan tällaisella toiminnalla on sellaisia henkilöstövaikutuksia, että ne lain mukaan olisi pitänyt käsitellä yhteistoimintaneuvottelussa. Työehtosopimuksen vaihdos aiheuttaa työntekijöille muun muassa pysyviä muutoksia työaikajärjestelyihin.

JHL:n tutkintapyynnön mukaan Arkean olisi pitänyt käydä yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön kanssa ennen kuin se teki päätöksen työehtosopimuksen vaihtamisesta.

Liitto pyytää poliisia tutkimaan, rikkoiko yhtiö yhteistoimintavelvoitettaan. Mikäli näin on tapahtunut, Arkea pitäisi tuomita lain mukaiseen sakkorangaistukseen, toteaa JHL tiedotteessaan.

Lue lisää:

Turun Arkean ja ammattiliittojen uudet neuvottelut kariutuivat alkuunsa – Jyty ja JHL valmistelevat uusia työtaistelutoimia Turkuun

Turun Arkeaan kohdistunut lakko jätti koululaiset ilman aterioita – Aluehallintovirasto saanut jo kanteluita

JHL ja Jyty aloittavat kolmen päivän lakon keskiviikkona – seisauttaa Turun kaupungin omistaman Arkean kaikki työt