"Ei ole mitään suunnitelma b:tä" – Viron johto tyrmäsi sisäministerin puheet Naton rinnalle kehitettävästä maanpuolustuksen varaohjelmasta

Viron hallitus rypee skandaaleissa, mutta ei ole vaarassa hajota, sanoo tutkija.

Viro
jüri ratas
Pääministeri Jüri Rataksen mukaan Viron ja Naton suhteet ovat vahvat ja toimivat.Valda Kalnina / EPA-EFE

TallinnaVirolaispoliitikot pääministeriä myöten ottivat keskiviikkona kantaa oikeistopopulistisen Ekre-puolueen puheenjohtajan, sisäministeri Mart Helmen Natoon liittyviin kommentteihin.

Helme kertoi tiistaina suomalaisille politiikantoimittajille järjestetyssä tilaisuudessa Viron valmistelevan "suunnitelma b:tä" sen varalle, ettei Nato pysty täyttämään velvoitettaan puolustaa Baltian maita.

– Työskentelemme suunnitelma b:n parissa, eli sen parissa, mitä Viro – eikä vain Viro vaan myös muut Baltian maat – aikoo tehdä, jos se, mitä Macron sanoo, on totta, Helme sanoi viitaten Ranskan presidentin Emmanuel Macronin taannoisiin puheisiin Naton epäluotettavuudesta.

Helme kertoi pitävänsä Macronin puheita aivokuolleesta Natosta osittain liioitteluna, mutta näkevänsä Natossa ongelmia. Hän kertoi suomalaistoimittajille olevansa huolissaan esimerkiksi siitä, että amerikkalaiset puhuvat niin paljon Kiinasta unohtaen Venäjän.

– Virolle Venäjä on aina uhka, Helme painotti.

Viron sisäministerin Nato-kommenteista kirjoitti ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Viron johto kiistää Helmen puheet

Keskiviikkona Viron ylin johto kiisti niin sanotun suunnitelma b:n olemassaolon ja korosti Viron läheisiä suhteita Natoon.

Pääministeri Jüri Ratas totesi Postimees-lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) Naton olevan Virolle "a-, b- ja c-suunnitelma." Hänen mukaansa Naton toimintakykyä ja liittolaisuutta ei pidä kyseenalaistaa.

Puolustusministeri Jüri Luik otti asiaan kantaa tiedotteella, jossa ilmoitti puheiden suunnitelma b:stä olevan absurdeja.

– Hallitus ei ole keskustellut eikä aio keskustella minkään suunnitelma b:n kehittämisestä. Tällaiset puheet vain heikentävät Naton yhtenäisyyttä. Natolle ei ole Viron puolustuksessa vaihtoehtoa, Luik kirjoitti.

Myös ulkoministeri Urmas Reinsalu painotti Viron yleisradion ERR:n haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) Naton tärkeyttä Virolle.

– Viro on valmis tekemään oman osansa Nato-liittolaistensa puolustamisessa eikä meillä ole syytä epäillä Nato-liittolaisten uskollisuutta meitä kohtaan, Reinsalu sanoi.

Uutissivusto Delfi kysyi mahdollisen suunnitelma b:n olemassaolosta myös Latvian puolustusministeriltä (siirryt toiseen palveluun), joka kiisti kuulleensa asiasta mitään.

Monet opposition edustajat ovat vaatineet Helmeä eroamaan tehtävästään Nato-puheiden takia. Esimerkiksi maan suurimman oppositiopuolueen, reformipuolueen, puheenjohtaja Kaja Kallas sanoi tänään Delfi-uutissivustolle (siirryt toiseen palveluun), että Viroa hallitsee kaaos, ei hallitus.

– Helmen lausumat ovat asiantuntemattomia ja heikentävät Viron mainetta. Normaalitilanteessa niiden pitäisi johtaa ministerin eroon, Kallas totesi.

Helme selitteli puheitaan jälkeenpäin

Sisäministeri Helme väitti keskiviikkona medialle lähettämässään tiedotteessa suomalaistoimittajien ymmärtäneen hänen kommenttinsa väärin.

Iltapäivällä hän tarkensi puheitaan Postimees-lehdelle. (siirryt toiseen palveluun)

– Kun luin haastatteluni kirjoitettuna, huomasin, että siitä voi tosiaan saada vaikutelman, että käynnissä olisivat keskustelut [vaihtoehtoisesta puolustusliitosta] naapurimaiden kesken, Helme sanoi.

– Tarkoitin kuitenkin ennen kaikkea sitä, että samat huolet koskevat kaikkia valtioita Suomesta Puolaan, ehkä etelämmäksikin, hän jatkoi.

– En sanonut sana sanalta, että olisimme tekemässä muiden maiden kanssa yhteistä suunnitelma b:tä, mutta sellainen vaikutelma on voinut jäädä. Toimittajat ovat oikeassa, kun sanovat ymmärtäneensä niin. Mutta minä sitä niin en ajatellut.

Postimees teki faktantarkistuksen suomalaistoimittajan haastattelutilanteessa nauhoittaman äänitteen perusteella ja päätyi siihen, että sisäministeri oli puhunut epäselvästi.

"Suunnitelma b", johon Helme viittaa voidaan lehden mukaan tulkita vaihtoehtoisen puolustusliiton suunnitteluksi, mutta ei välttämättä.

Mart Helme
Viron sisäministeri Mart Helme on kuohuttanut hallitusta puheillaan monta kertaa aikaisemminkin.Valda Kalnina / EPA

Politiikantutkija: kommentit heikentävät Viron uskottavuutta

Tallinnan yliopiston politiikantutkija Tõnis Saarts sanoi keskiviikkona Ylelle, että Helmen Nato-puheet heikentävät Viron valtion ja hallituksen kansainvälistä uskottavuutta.

– Ulkopuolelta katsottuna näyttää nyt epäselvältä, kuka luo ja kehittää Viron turvallisuuspolitiikkaa. Onko se pääministeri Jüri Ratas, puolustusministeri Jüri Luik vai sisäministeri Mart Helme? Kehen pitää ottaa yhteyttä, jos haluaa kuulla Viron hallituksen kannan näihin asioihin?

Mart Helme tunnetaan provosoivista kommenteistaan, joita hän joutuu selittelemään jälkeenpäin ja jotka muut hallituskumppanit tuomitsevat.

Tõnis Saarts ei usko tiistaisten Nato-puheiden olleen Helmeltä tietoinen ja strateginen valinta.

– Pikemminkin hän oli ajattelematon eikä tajunnut, kenelle ja missä asemassa hän puhui, ja millaisia tulkintoja puheista voidaan vetää.

Saarts ei usko Viron hallituksen kaatuvan sisäministerin Nato-puheisiin.

– Tämä hallitus on selvinnyt pahemmistakin kriiseistä. Kukaan ei halua uutta hallituskriisiä. Helmen puheet ovat vain yksi lisä pitkään selkkausten ketjuun tällä hallituskaudella.

Viime viikkoina Viron hallitus on ollut kriisissä Ekre-puolueen maaseutuministerin Mart Järvikiin liittyvän epäluottamusskandaalin vuoksi.

Lisää aiheesta:

Oikeistopopulistisen Ekren puheenjohtajan mukaan Viron hallitus valmistelee b-suunnitelmaa Naton ongelmien varalle

Viron hallitus huojuu – oppositio vaatii valehtelusta epäillyn Ekre-puolueen maaseutuministerin eroa