Kouvola ottaa lisää pakolaisia – kaupunkiin tulee vuodessa noin 60 pakolaista

Kouvolaan tulevien ulkomaalaisten määrä on kääntynyt laskuun valtakunnallisen kehityksen vastaisesti.

pakolaiset
Händer med ett venezuelanskt pass
Kouvola ottaa jatkossa lisää pakolaisia. Arkistokuva.EPA-EFE/Jose Jacome

Kouvolan kaupunki varautuu ottamaan kolme kertaa nykyistä enemmän pakolaisia.

Kaupunki vastaanottaa jatkossa tarpeen mukaan noin 60 pakolaista vuodessa. Heistä vähintään viisi on hätätapauksina maahan tulleita kiintiöpakolaisia.

Kouvola on vastaanottanut 2000-luvulla keskimäärin 15–20 kiintiöpakolaista vuodessa. Pakolaisia on tullut Kouvolaan kiintiöpakolaisina ja perheenyhdistämisen kautta. Heitä on muuttanut kaupunkiin myös itsenäisesti.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti vastaanotettavien pakolaisten määrästä keskiviikkona. Alkuperäinen esitys oli vastaanottaa vähintään 60 pakolaista, mutta lautakunta päätti, että pakolaisia vastaanotetaan tarpeen mukaan noin 60.

Kuntapaikkojen määrä tarkentuu vuosittain Kouvolan kaupungin ja Kymsote-kuntayhtymän resurssien perusteella.

Pakolaisten määrä laskenut

Kaakkois-Suomen ely-keskus on ehdottanut, että Kouvola lisää kuntapaikkoja kiintiöpakolaisille ja oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille.

Kouvolaan tulevien ulkomaalaisten määrä on kääntynyt laskuun valtakunnallisen kehityksen vastaisesti. Kouvolassa oli syyskuussa 2019 yli 50 korvausten piirissä olevaa pakolaista vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kouvola saa kiintiöpakolaisista laskennallista korvausta valtiolta neljän vuoden ajan ja turvapaikkamenettelyn kautta pakolaisaseman tai oleskeluluvan saaneista kolmen vuoden ajan.

Korvauksia maksetaan myös perheenyhdistämisen kautta tulleiden kotouttamisesta.