Paatero tarkentaa lausuntoaan pakettilajittelijoiden tes-siirrosta: Posti kertoi suunnitelmista valmistelun aikana

Paatero sanoi MTV:n Huomenta Suomessa, että kyseessä on yhtiön sisäinen päätös.

Sirpa Paatero
Sirpa Paatero
Paateron mukaan hänelle kerrottiin päätöksestä sen jälkeen, kun se oli tehty.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) tarkentaa aamulla televisiossa antamaansa lausuntoa Postin pakettilajittelijoiden siirrosta toiseen työehtosopimukseen.

Paatero kertoo tiedotteessa, että Posti on informoinut häntä siirtoa koskevista suunnitelmista valmistelun aikana. Paateron mukaan hän on tiennyt teemasta, mutta Postin hallituksen päätöksestä ja sen sisällöstä häntä informoitiin päätöksenteon jälkeen.

Paatero sanoi aamulla MTV:n Huomenta Suomessa, että kukaan ei kysynyt häneltä hyväksyntää Postin päätökselle siirtää noin 700 pakettilajittelijaa toiseen työehtosopimukseen.

Juttua muokattu 21.11. klo 12.53: Päivitetty kauttaaltaan Paateron uusilla kommenteilla.

Lue myös:

Postilakon neuvottelut aivan takalukossa – valtakunnansovittelija ei antanut sovintoehdotusta, uusia tukitoimia voimaan torstaina

Uutissuomalainen: Paatero väläyttää Postin pilkkomista kahtia

STT: Valtion omistajaohjausosasto antoi aiemmin syksyllä tukensa Postin pakettilajittelijoiden siirrolle