Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa"

Peteliuksen mukaan sketsit ovat oman aikansa tuotteita, eikä hän tänä päivänä allekirjoita niitä. 

sketsit
Pirkka-Pekka Petelius
Petelius nostaa anteeksipyynnössään esille, että haluaa edistää saamelaisten oikeuksien toteutumista. Yle

Vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius on päättänyt esittää julkisen anteeksipyynnön, joka koskee hänen 1980- ja 1990-luvulla tekemiään tv-sarjoja, joissa saamelaisia on kuvattu syrjivällä ja vääristelevällä tavalla.

1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala tekivät sketsihuumoria juopuneista saamelaisista useissa eri sketsiohjelmissa. Saamelaisia esittävät Naima-Aslak ja Soikiapää nähtiin Hymyhuulet-, Pulttibois- ja Manitbois-sarjoissa.

Petelius kertoo anteeksipyynnöstä tiedotteessaan.

– Haluan esittää julkisen anteeksipyyntöni kaikille saamelaisille. Pyydän anteeksi sitä haitallista vaikutusta, joka sketseillä on ollut. Ymmärrän vastuuni kansanedustajana ja kulttuurin tekijänä, Petelius kirjoittaa tiedotteessa.

Petelius kertoo Ylelle kokevansa, että nykyisessä parlamentaarisessa vastuullisessa asemassa kansanedustajana hänen on tuotava julki oma kantansa sketseihin, jotka yhä 30 vuoden jälkeen elävät eri alustoilla.

Peteliuksen mukaan sketsit ovat oman aikansa tuotteita, eikä hän tänä päivänä allekirjoita niitä. Aikanaan niillä pyrittiin parodioimaan valtaväestön ennakkoluuloja. Tässä ajassa Petelius kertoo ymmärtävänsä, kuinka syrjiviä ne ovat.

– Ne eivät edusta millään tavalla tätä päivää, Petelius toteaa Ylelle.

Saamelaisyhteisö on vuosia keskustellut sketsien ongelmallisuudesta. Petelius nostaa anteeksipyynnössään esille, että haluaa edistää saamelaisten oikeuksien toteutumista.

Aake Kalliala kommentoi Ilta-Sanomissa (siirryt toiseen palveluun) seisovansa vanhojen sketsien takana, mutta ei itsekään tekisi niitä nyt.

Petelius toivoo, ettei sketsejä enää esitettäisi

Peteliuksen mielestä sketseihin kohdistuva kritiikki on positiivinen merkki siitä, että ajat ovat muuttuneet.

– Nyt ymmärrämme aiempaa paremmin vähemmistöjä syrjiviä rakenteita yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme. Myös tietoisuus alkuperäiskansamme tilanteesta ja oikeuksista on lisääntynyt, Petelius kirjoittaa tiedotteessaan.

Petelius toivoo, ettei ongelmallisia sketsejä enää tietoisesti esitettäisi eivätkä nykyartistit käyttäisi niitä, sillä ne eivät ole tätä päivää. Hän harmittelee sitä, että sisällöt ovat internetissä lähteneet elämään omaa elämäänsä erilaisina muunnoksina, jotka rikkovat paitsi tekijänoikeuksia myös syventävät yhä uudelleen ennakkoluuloja ja virheellisiä mielikuvia saamelaisista.

– Kansanedustajana haluan edistää saamelaisten oikeuksia. Haluan olla edesauttamassa saamelaisten asiaa yhteistyössä yhteisön kanssa. Olkoon tämä ensimmäinen askel, Petelius kirjoittaa.

Hymyhuulet-sketsisarja on nähtävissä muun muassa Ylen Elävästä arkistossa. Ohjelmaan on lisätty saatesanat ohjelmasarjan rasistisesta sisällöstä.

Ylen julkaisupäällikkö Ismo Silvo kertoo, että sketsit löytyvät Elävästä arkistosta vastaisuudessakin. Hän näkee arkiston tyhjentämisen isona periaatteellisena kysymyksenä.

– Yleisradion arkisto on yksi kansallisia muisteja. Sinne on kertynyt Yleisradion tekemiä ohjelmia näiltä vuosikymmeniltä radiosta ja televisiosta, joten sinne kertyy sellaisia ohjelmia, jotka ovat aikansa synnyttämiä ja joita ei enää tehtäisi eikä julkaistaisi.

Ei aio kommentoida asiaa enempää

Petelius ei aio kommentoida anteeksipyyntöään julkisuudessa enempää, mutta lupaa jatkaa vuoropuhelua saamelaisyhteisön kanssa aiheesta ja pitää julkisuudessa esillä poliittisia toimia saamelaisten oikeuksien vahvistamiseksi.

– Kansanedustajana haluan tehdä työtä saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn edistämiseksi. Totuus- ja sovintokomission tarkoituksena on käydä läpi saamelaishistorian tapahtumat ja oppia saamelaisten vaikeuksista valtakulttuurin rinnalla.

Lue lisää: Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee – sisäministeri Ohisalo: “Suomen on kannettava historiallinen vastuunsa”

Petelius painottaa, että historiassa tehdyt virheet on tärkeää käydä läpi.

– Ajattelen, että oma pyrkimykseni selvittää sketsien negatiiviset seuraukset saamelaisyhteisölle ja pyytää anteeksi on minun tapani osoittaa oppineeni historiasta ja korjata tehtyjä virheitä, Petelius kirjoittaa.

Hän aikoo sivistysvaliokunnan jäsenenä pyrkiä eduskunnassa myös vahvistamaan saamelaisten kulttuurisia ja kielellisiä oikeuksia.

– Ympäristönsuojelun puolella taas ajankohtaisia kysymyksiä Saamenmaalla ovat liialliset metsähakkuut ja haitalliset suunnitelmat Jäämeren radan rakentamiseksi, Petelius summaa ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä.

Entä muut pilkan kohteet?

Peteliuksen ja Kallialan vanhoissa sketseissä pilkataan saamelaisten lisäksi myös muun muassa romaneja. Peteliuksen anteeksipyyntö onkin herättänyt kysymyksen pilkatuista vähemmistöistä.

Pirkka-Pekka Petelius kertoo Ylelle olevansa valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa.

– Olen valmis siihen. Olen tänään lähettänyt Romaniasiain neuvottelukunnalle tapaamispyynnön, Petelius kertoo.

Lue myös:

Nunnuka nunnuka lailaa -pilkka vaiensi Hildán joiun koulussa – nyt hänen joikunsa raikaa ympäri maailmaa

Menneen ajan Suomi-viihde näyttää nyt rasistiselta – Pirkka-Pekka Petelius puhuu vanhoista sketseistään: "Niissä nauretaan käsityksille, ei vähemmistöille"