Oikeustoimittajat huomioivat Poliisihallituksen salailukulttuurin edistämisestä

Yhdistys haluaa palkinnolla kiinnittää huomiota esitutkinta-asiakirjojen salailuun.

poliisitoimi (toimialat)
Poliisihallituksen ulkokyltti lähikuvassa.
Nella Nuora / Yle

Oikeustoimittajien yhdistys on myöntänyt vuosittaisen Sumuverho-palkintonsa salailukulttuurin edistämisestä Poliisihallitukselle.

Yhdistys haluaa palkinnolla kiinnittää huomiota esitutkinta-asiakirjojen salailuun. Oikeustoimittajien mukaan salailu on lisääntynyt merkittävästi parin viime vuoden aikana. Poliisihallituksen syksyllä julkaisema, poliisin valtakunnalliseksi ohjeeksi tarkoitettu Julkisuuskäsikirja on toimittajayhdistyksen mukaan ristiriidassa perustuslain julkisuusperiaatteen kanssa.

Yksityisasiana on salattu tietoja esimerkiksi terroristisen murhaajan uskonnosta, henkirikoksen tekijän humalatilasta ja järjestäytyneiden rikollisryhmien jäsenistä, järjestö listaa.

Yhdistyksen Valokeila-palkinnon julkisuuden ja avoimuuden edistämisestä on saanut eläkkeelle jäämässä oleva syyttäjä Eija Velitski.