Hämeenlinna askeleen lähempänä koulu- ja päiväkotiryhmien ilmaisia bussimatkoja

Valtuustoryhmien keväällä 2019 tekemä esitys hyväksyttiin Hämeenlinnassa kahdessa lautakunnassa.

joukkoliikenne
Lapsia Tuomelan koulun pihamaalla
Maksutonta joukkoliikennettä järjestettäisiin ryhmille aamu- ja iltapäiväruuhkien ulkopuolella.Mikael Juntunen / Yle

Hämeenlinnassa lapset saattavat päästä kesäkuusta 2019 alkaen ilmaiseksi paikallisliikenteen linja-autoihin päiväkoti- tai koulupäivän aikana. Maksutonta joukkoliikennettä järjestettäisiin ryhmille aamu- ja iltapäiväruuhkien ulkopuolella kello 9–14 välillä.

Kaikki puolueet allekirjoittivat valtuustoaloitteen maksuttomista kuljetuksista viime keväänä. Aloitteessa mainitaan, että esimerkiksi luonto, monipuoliset liikuntapaikat ja runsas kulttuuritarjonta tekevät Hämeenlinnasta oppimisympäristön kannalta rikkaan ja monimuotoisen. Joukkoliikenteen maksuton käyttö tukisi liikkumista eri kohteisiin.

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen hyväksymää valtuustoaloitetta käsiteltiin tiistaina 19. marraskuuta kaupunkirakennelautakunnassa ja keskiviikkona 20. marraskuuta sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa.

Molemmat lautakunnat hyväksyivät ehdotuksen. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.