1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Libanon

Libanonissa mielenosoittajien ajatuksissa "todellinen itsenäisyys lähestyy" – valtaeliitti perui itsenäisyyspäivän paraatin protestien takia

Protestit alkoivat lokakuun puolivälissä.

Libanon
Kuvassa mielenosoittajia, joista monet kantavat Libanonin lippuja.
Mielenosoittajat ovat kokoontuneet Beirutin keskusaukiolle Libanonin itsenäisyyspäivänä. Andre Pain / EPA

Libanonissa vietetään tänään maan 76. itsenäisyyspäivää erityisissä tunnelmissa.

Maassa puhkesi lokakuun puolivälissä protestiliike, jonka tavoitteena on korruptoituneen valtaeliitin syrjäyttäminen ja uuden alku.

– Ensimmäistä kertaa libanonilaiset kaikista uskonryhmistä ovat osallistuneet protesteihin yhtenäisenä joukkona järjestelmää vastaan. Tämä on tapahtunut ilman, että mikään puolue olisi kutsunut protestia koolle. Se on todellista itsenäisyyttä, sanoi yliopisto-opiskelija Tamara uutistoimisto AFP:lle.

Mielenosoittajat pitävät pääkaupunki Beirutin keskusaukiota hallinnassaan ja perjantaina päivällä ihmisiä vaelsi muualta kaupungista kohti aukiota. Monilla oli mukanaan Libanonin lippuja.

– Tämä on kansan itsenäisyyspäivä. Itsenäistyminen korruptoituneesta hallinnosta. Marraskuun 22. päivässä on nyt erilainen maku, eräs mielenosoittaja kirjoitti uutistoimisto AP:n mukaan valkoiseen julisteeseen.

Etualalla kolme mielenosoittajaa punaisen lakanan takana. Heillä kaikilla on oikea käsi nyrkissä ja ylhäällä. Taustalla heilutetaan Libanonin lippuja.
Mielenosoittajat vaativat muun muassa muutoksia Libanonin vallanjakomalliin. Andre Pain / EPA

Libanonilaiset ovat ärsyyntyneet huonosta taloustilanteesta ja valtaeliitin korruptoituneisuudesta.

Kimmokkeena mielenosoituksille oli suunnitelma pikaviestipalveluiden, kuten Whatsappin kautta soitettujen puheluiden verottamisesta. Suunnitelmasta luovuttiin, mutta pääministeri Saad Hariri joutui eroamaan kolme viikkoa sitten.

Protestien takia Libanonin hallinto joutui perumaan keskusaukiolla normaalisti itsenäisyyspäivänä järjestettävän paraatin.

Sen tilalla järjestettiin puolustusministeriön edustalla pienimuotoisempi tilaisuus, jota presidentti Michel Aoun, Hariri, ja parlamentin puhemies Nabih Berri seurasivat.

Presidentti Aoun pyysi itsenäisyyspäivän aattona televisioidussa puheessaan vuoropuhelua ja sanoi sen olevan ainoa mahdollinen tapa ratkaista maan kriisi. Perjantaina presidentti ei pitänyt puhetta.

Aktivistit ovat kutsuneet perjantaina koolle marsseja eri puolilla Libanonia. Sosiaalisessa mediassa ihmisiä on pyydetty pimeän tullen heiluttamaan "itsenäisyyden valoa", olipa se kynttilä, sytkäri tai matkapuhelimen taskulamppu.

Protesteissa vaaditaan myös uskontoihin perustuvasta vallanjakomallista luopumista. Vakiintuneen mallin mukaan maan pääministeri on sunnimuslimi, presidentti on kristitty ja parlamentin puhemies on shiiamuslimi.

Valtiona Libanon itsenäistyi 22.11.1943, mutta maa oli pitkään Israelin ja Syyrian miehittämä. Sisällissotaa Libanonissa käytiin vuosina 1975–1990.

Lisää aiheesta:

Libanonilaiset yhdistivät voimansa poliitikkoja vastaan: "Kansa haluaa kaataa hallituksen!" – Reuters: Hallitus puolittaa eliitin palkat

Kadut täyttyvät mielenosoittajista ympäri maailman – Leimahdukseen riittää nyt pieni asia, mutta taustalla piilee jotakin muuta

Libanonin hallituspuolueet hyväksyivät pääministerin reformipaketin kriisin keskellä

Lähteet: AFP, AP