Kouvolan kaupunki laittoi teatterinsa ahdinkoon: “Tämä on ollut hirveä syksy”

Tiedossa on yt-neuvotteluja ja lomautuksia, vaikka leikkausten pienentäminenkin on vielä mahdollista.

teatteritaide
Kouvolan teatteri ulkoa
Kouvolan Teatteri saa kaupungilta suurimman vuosittaisen kulttuuriavustuksen. Suunnitelluissa avustusleikkauksissa se on myös suurin menettäjä.Pyry Sarkiola / Yle

Kouvolalaiset teatterit suunnittelevat tulevaa toimintaansa sekavassa taloustilanteessa.

Yksi ammattiteatteri ja kaksi harrastajateatteria ovat menettämässä ison potin vuosittaisia avustuseuroja, mutta kenelläkään ei ole vielä täyttä varmuutta, miten paljon vähemmän rahaa ensi vuonna on käytettävissä.

Tästä huolimatta teattereissa on tehty supistamissuunnitelmia jo viime lokakuusta lähtien. Silloin Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunta linjasi ensimmäisen kerran, kuinka paljon kaupunki aikoo vähentää avustuksia ensi vuodelle.

Esimerkiksi Kuusankosken Teatteri aikoo lomauttaa ensi vuonna koko henkilökuntansa eli neljä vakituista työntekijää. Vakituisia ovat teatterinjohtaja, lavastaja, puvustaja ja teknikko.

Lomautusten kestoksi on alustavasti kaavailtu kahta kuukautta, ja ne ajoittuisivat kesään. Harrastajanäyttelijöiden voimin toimiva Kuusankosken Teatteri myös kaavailee vähentävänsä esityksiä.

– Tämä on ollut hirveä syksy, huokaisee teatterinjohtaja Karolina Eklund-Vuorela.

Kuusankosken teatterin johtaja Karoliina Eklund-Vuorela
Kuusankosken Teatterin johtaja Karolina Eklund-Vuorela on huolissaan teatterin harrastamisen tulevaisuudesta Kouvolassa.Pyry Sarkiola / Yle

Erityisen huolissaan hän on siitä, pystyykö teatteri enää järjestämään nuorisoteatteri- ja senioriteatteriryhmiä.

– Mutta emme ole luovuttaneet. Haluamme tarjota mahdollisuuden nimenomaan teatterin harrastamiseen jatkossakin.

Kouvolan kaupunki on leikkaamassa Kuusankosken Teatterin vuosittaisesta avustuksesta viidenneksen eli runsaat 30 000 euroa.

Kouvolan Teatteri ei tiedä mistä säästää

Kaupungin ainoassa ammattiteatterissa Kouvolan Teatterissa säästöihin varautuminen tarkoittaa yt-neuvottelujen käynnistämistä.

Teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemen mukaan vielä ei ole tiedossa mistä on tarkoitus neuvotella 150 000 euron säästöjen saavuttamiseksi.

– Mielelläni en henkilöstöstä säästöä ota, mutta ensi vuoden tuotantoakaan en ole vähentämässä. Siinä meillä riittää miettimistä.

teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi
Kouvolan Teatterin johtaja Tiina Luhtaniemi miettii mistä teatteri voisi Kouvolassa säästää, jos kaupungin avustus pienenee suunnitellusti 150 000 eurolla.Pyry Sarkiola / Yle

Henkilöstösäästöjä Luhtaniemi ei kuitenkaan kokonaan sulje pois.

– Osa-aikaistamiset ja mahdolliset eläkejärjestelyt kuuluvat yleensä yt-menettelyihin, mutta katsotaan, mitä teatterin hallitus päättää, hän pohdiskelee.

Kouvolan Teatteri on euroissa laskettuna kaupungin suurin avustusten saaja ja samalla myös säästötalkoiden suurin menettäjä.

Luhtaniemi aikoo tehdä esityksen yt-neuvotteluista teatterin hallituksen kokouksessa maanantaina 25. marraskuuta.

Ei luovuteta

Kokonaan harrastajavoimin toimivassa Anjalankosken Teatterissa kaupungin säästöt toisivat myös loven teatterin toimintaan.

Yli 13 000 euron leikkaus tarkoittaisi tuotantovastaava Antero Raanojan mukaan todennäköisesti sitä, että teatteri joutuisi käyttämään aiempaa suuremman osan lipputuloistaan teatterirakennuksen vuokraan. Esitysten vähentämistä ei ole suunniteltu.

Tarkkaa ensi vuoden taloussuunnitelmaa ei vielä ole tehty, koska lopullinen varmistus avustussummista puuttuu. Esitetty leikkaus on myös Anjalankosken Teatterissa viidennes kuluvaan vuoteen verrattuna.

Luovuttamisen mieliala ei Myllykoskella sijaitsevaan teatteritaloon ole hiipinyt.

– Emme aio heittää kirvestä kaivoon. Tai jos heitettäisiin, niin sitten pitäisi varmaan itse hypätä perässä, hymähtää Raanoja.

Leikkaukset sittenkin pienemmiksi?

Kouvolan kaupungin suunnitelmissa on vähentää liikunnan ja kulttuurin avustuksia yhdistyksiltä ja seuroilta yhteensä yli puolella miljoonalla eurolla. Teattereilta rahaa lähtisi yhteensä vajaat 200 000 euroa.

Kaupunginvaltuutettu, liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Sinikka Rouvari (kok.) esitti marraskuun kaupunginvaltuustossa, että kolmen suurimman avustusten saajan eli Kouvolan Teatterin, Pohjois-Kymen musiikkiopiston sekä Kotkan ja Kouvolan yhteisen orkesterin Kymi Sinfoniettan leikkaukset puolitettaisiin. Keskustelun kuluessa hän veti esityksensä pois.

Kouvolan kaupunginvaltuuston kokous
Rahavaikeuksista kärsivän Kouvolan päättäjät ovat etsineet säästökohteita pitkin vuotta. Ensi vuoden talousarviosta ja liikunnan j akulttuurin avustuksista kaupunginvaltuusto päättää joulukuussa.Pyry Sarkiola / Yle

Nyt Rouvari aikoo nostaa asian esille uudestaan. Hän kertoo tekevänsä seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa joulukuussa lähes saman esityksen kuin marraskuussa. Erona on se, että suunniteltua pienempiä leikkauksia ehdotetaan nyt myös Kuusankosken ja Anjalankosken teattereille.

– Valtuusto sitten siunaa tai jättää siunaamatta, toteaa Rouvari.

Kaupunginvaltuuston on määrä hyväksyä seuraavassa kokouksessaan 9. joulukuuta kaupungin ensi vuoden talousarvio. Samassa yhteydessä päätetään lopullisesti myös muun muassa seurojen, yhdistysten ja teattereiden avustusrahoista.

Korvaavat säästöt haussa

Sinikka Rouvarin mukaan leikkausten pienentämisestä keskusteltiin lautakunnan marraskuun kokouksessa epävirallisesti. Asiasta ei silloin tehty mitään uutta päätöstä.

Hän ei osaa vielä sanoa, mistä korvaavat säästöt löydetään, jos osalta avustusten saajia ei leikatakaan niin paljon, kuin alun perin oli kaavailtu.

Rouvarin mukaan uudistettu ehdotus ei automaattisesti tarkoita sitä, että muut yhdistykset tai seurat joutuisivat säästämään suunniteltua enemmän.

– Liikunnassa ja kulttuurissa löytyy varmasti muitakin säästökohteita kuin avustukset. Niiden etsintä alkaa nyt, ja aikaa on seuraavaan valtuuston kokoukseen saakka.

Kouvolan Teatterin johtaja Tiina Luhtaniemi on aiemmin sanonut, että leikkausten puolittaminen olisi hieno joululahja.

Kuusankosken Teatterin johtaja Karoliina Eklund-Vuorela on varovaisen toiveikas, että edes jotain helpotusta olisi mahdollisuus saada. Hän kuitenkin laskeskelee, että lomautukset joudutaan joka tapauksessa toteuttamaan.

– Ei tässä vielä ole syytä riemusta hyppiä.