Loppuuko kaupoista kohta olut? SEL: "Tämä vaikuttaa osaan panimoalan tuotteista" – Listasimme postilakkojen uusimmat vaikutukset

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL aloitti Postin elintarvikekuljetusten käsittelykiellon viime yönä.

Postilakko
Postin päätoimitilat Helsingissä 2. lokakuuta 2019.
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) on vauhdittanut riitaisia työehtosopimusneuvottelujaan työnseisauksella Posti Oy:ssä. Työnseisaus jatkuu sunnuntaihin 8. joulukuuta klo 24.00, jos neuvotteluratkaisua ei ennen sitä synny.

Useat liitot tukevat Postin työntekijöitä tukilakoilla.

Lue tästä jutusta postilakon olennaiset taustat ja käänteet:

Analyysi: Posti olisi avaamassa pakettialan halpuutuskierteen – myös kilpailijat uhkaavat leikata palkkoja, jos valtionyhtiö saa tahtonsa läpi

Perjantaina tukilakkolaisten joukkoon liittyi Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, jonka jäsenet eivät käsittele Postin kuljetuksia sunnuntaihin 8.12. kello 24.00 saakka, jos työehtokiista ei ole ratkennut. Tukilakolla voi olla monenlaisia näkyviä vaikutuksia esimerkiksi kauppojen hyllyillä.

Posti on kuljettanut useita elintarviketuoteryhmiä kauppoihin.

– Se voidaan sanoa, että tämä vaikuttaa osaan panimoalan tuotteista, sanoo SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen.

Käsittelykiellosta on siis suoraa haittaa paitsi Postille, joka on Kuntosen mukaan laajentunut viime vuosina huomattavasti elintarvikealan kuljetuksissa, myös Postin kuljetuksia käyttäville yrityksille.

Käytännössä siis niitä elintarviketeollisuuden valmistamia tuotteita, jotka pitäisi tehtaiden lähettämöissä siirtää Postin tai sen tytäryhtiöiden kuljetusautojen ei siis käsitellä.

Esimerkiksi S-ryhmässä tukilakkojen laajennuksiin on varauduttu.

Joensuun Sokoksen S-Marketiissa, Joensuu Sokos S-Market
Ismo Pekkarinen / AOP

– SEL:n käsittelykielto ei näy toistaiseksi asiakkaalle mitenkään, vakuuttaa S-ryhmän saatavuuden ohjauksen johtaja Sanna Timola.

Postin kuljetusten varassa olleiden juomien ja elintarvikkeiden saatavuus on Timolan mukaan varmistettu niin, että toimitusketjussa on tehty ennakoiva toimia.

Maanantaina vaikutukset ulottuvat laajalti ihmisten arkeen

Myös Finnair on ryhtynyt varotoimiin, mutta kyse on Ilmailualan Unionin tukilakon laajentumisesta maanantaina.

Tukitoimet vaikuttaisivat Finnairin mukaan merkittävästi maa- ja catering-palveluihin sekä asiakaspalveluun Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Käytännössä kyse on jonoista ja viivytyksistä.

Maanantain lennoilla lähteville asiakkaille tarjotaankin mahdollisuutta vaihtaa lentonsa aikaisemmaksi.

Varautumisiin on ryhdytty myös laivayhtiöissä, koska postikiistaan liittyvä Merimies Unionin tukilakko laajenee myös maanantaina.

Lue tästä lisää miten laivat kulkevat:

Viking Line varautuu maanantaina uhkaavaan Postin tukilakkoon – viisi laivaa jäämässä satamaan, vaikutusta tuhansiin matkustajiin

Posti puolestaan tiedottaa, että lakon ja tukilakkojen takia kirjeiden, aikauslehtien ja mainosten jakeluviive on nyt jopa viikkoja. Myös osa paketeista viivästyy. Maanantaina tukitoimien laajennukset uhkaavat puolestaan sulkea Postin myymälöitä ja asiamiesposteja.

Listasimme menossa ja tulossa olevat tukitoimet, joista eri alojen liitot ovat ilmoittaneet.

Lista yltää ensi viikon maanantaihin asti, jolloin tukilakot siis laajenevat tuntuvasti: Postin myymälät ja asiamiespostit eivät toimi, pääkaupunkiseudun bussiliikenne jumiutuu, useat matkustajalaivat jäävät satamiin ja lentoliikenne uhkaa mennä sekaisin.

Perjantai 22. marraskuuta

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto (AKT) Tukitoimet jatkuvat.

Ilmailualan unioni (IAU) Postin käsittelyyn lentoasemilla liittyvät tukitoimet jatkuvat.

Suomen merimies-unioni Tukitoimet jatkuvat.

Suomen elintarviketyöläisten liitto (SEL) Liitto aloittaa Postin kuljetusten käsittelykiellon elintarvikealan yrityksissä kello 24.00.

SELin julistama käsittelykielto tarkoittaa, että elintarvikealan työpaikoilla ei kerätä, lastata tai pureta kuormia Postin hoitamiin kuljetuksiin, jotka ajaa Postin oma auto tai alihankintana Postin ajoa tekevä auto. Käsittelykielto koskee kaikkia Posti Oy:n, Posti Palvelut Oy:n, Posti Kuljetus Oy:n sekä Transval Groupin kuljetuksia sisältäen myös tytäryhtiöt

Lauantai 23. marraskuuta

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto (AKT) Tukitoimet jatkuvat.

Ilmailualan unioni (IAU) Postin käsittelyyn lentoasemilla liittyvät tukitoimet jatkuvat.

Suomen merimies-unioni Tukitoimet jatkuvat.

Suomen elintarviketyöläisten liitto (SEL) Tukitoimet jatkuvat.

Sunnuntai 24. marraskuuta

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto (AKT) Tukitoimet jatkuvat.

Ilmailualan unioni (IAU) Postin käsittelyyn lentoasemilla liittyvät tukitoimet jatkuvat kello 24.00:ään saakka.

Suomen merimies-unioni Tukitoimet jatkuvat.

Suomen elintarviketyöläisten liitto (SEL) Tukitoimet jatkuvat.

Maanantai 25. marraskuuta

Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) Lakko laajenee.

Uudet työseisaukset koskevat postinjakelua, postinkäsittelyä, postinkuljetusta sekä toimihenkilö- ja myymälätehtäviä koko maassa maanantain vastaisesta yöstä klo 00.00 koko lakon loppumisajankohtaan 8:nteen joulukuuta kello 24.00. Nyt lakossa on kaikkiaan kymmenisentuhatta postilaista.

Auto- ja kuljetusalan ammattiliito (AKT)Liitto laajentaa myötätuntolakkoaan pääkaupunkiseudulle HSL:n bussiliikenteeseen ja huoltokorjaamoihin.

Uudet tukitoimet alkavat maanantaina kello 3.00 ja päättyvät tiistaina 26. marraskuuta kello 3.00, mikäli PAUn työnseisaukset jatkuvat.

Myötätuntotyötaistelun aikana ne AKT:n jäsenet, jotka ajavat paikallis- ja lähiliikennettä HSL-alueella, pidättäytyvät työstä.

Työstä pidättäytyminen koskee myös myötätuntotyötaistelun kohteina olevien yritysten huoltokorjaamoiden työntekijöitä.

AKT:n aiemmat myötätuntotyötaistelutoimet pysyvät voimassa.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto (Jyty) Ammattiliitto Jyty tukee Postin työtaistelua tukilakolla pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä. Tukilakko koskee Koiviston Auto -konserniin kuuluvan Helsingin Bussiliikenne Oy:n työehtosopimuksen piirissä olevia bussinkuljettajia. Tukilakko alkaa kello 3.00 ja päättyy tiistaina 26. marraskuuta kello 3.00.

Suomen merimiesunioni Tukitoimet laajenevat kello 6.00. Ulkomaanliikenteessä olevat lasti-, ropax- ja matkustaja-alukset, jotka ovat Suomen lipun alla ja jotka saapuvat Suomen satamiin klo 6.00:n jälkeen, jäävät satamiin eivätkä Suomen merimiesunionin jäsenet enää seuraa alusten mukana merelle. Sen sijaan he suorittavat aluksen satamassa olon aikana heille muutoin normaalisti kuuluvat työtehtävät.

Tallink Siljan laivoista lakolla on vaikutus Turku–Tukholma-reitillä liikennöivään Baltic Princessiin ja Helsinki–Tukholma-reitillä liikennöivään Silja Serenadeen. Baltic Princess jää Turun satamaan maanantaina illalla, ja Silja Serenade Helsinkiin tiistaina aamulla.

Viking Linella lakko vaikuttaa yhtiön viiden Suomen lipun alla kulkevan aluksen toimintaan. Alukset ovat Mariella, Gabriella, Amorella, Viking Grace ja Rosella.

Ilmailualan Unioni (IAU) Tukitoimet laajenevat kello 6.00.

Tukitoimiin osallistuvat IAU:n jäsenet kaikkien Suomesta ja Suomeen operoivien lentoyhtiöiden käyttämissä maapalveluissa, tekniikassa, cateringissä, rahdissa sekä lisäksi lentoasemien turvatarkastuksessa.

Tukilakkotoimen piirissä ovat Paltan jäsenyrityksistä Airpro Oy, Aviator Finland Oy, Finnair Oyj, Finnair Cargo Oy, Finnair Kitchen Oy, GA Telesis Engine Services Oy, HUB logistics Handling Oy, Nordic Regional Airlines Oy, RTG Ground Handling Oy ja Swissport Finland Oy

Työnseisauksen ajaksi IAU:n jäsenet lopettavat kaikki työnsä. Työnseisaus päättyy, kun he palaavat tiistain puolella alkaviin työvuoroihinsa.

Palvelualojen ammattiliitto (PAM) Liitto kieltää Postin jakeluverkossa kulkevien pakettien ja kirjeiden käsittelyn Postin palvelupisteissä eli asiamiesposteissa. Kielto astuu voimaan maanantain vastaisena yönä kello 00.00, jos ratkaisua ei siihen mennessä ole löydetty.

Postin palvelupisteitä on kaikkiaan noin 750. Ne sijaitsevat muun muassa kaupoissa, kioskeissa, liikenne- ja huoltoasemilla, kahviloissa ja apteekeissa.

Suomen elintarviketyöläisten liitto (SEL) Tukitoimet jatkuvat.

Sähköliitto Liitto aloittaa tukitoimensa kello 6.00, ja ne päättyvät sunnuntaina 8. joulukuuta kello 24.00.

Tukilakko kohdistuu huolto-, korjaus- ja kunnossapitotöihin postinkäsittelyyn ja -jakeluun liittyvissä tehtävissä. Se kohdistuu seitsemään posti- ja logistiikkakeskukseen kuudella paikkakunnalla. Lakon piiriin kuuluvat keskukset sijaitsevat Tampereella, Helsingissä, Vantaalla, Kuopiossa, Oulussa ja Liedossa. Lisäksi lakko käsittää rahtiterminaalin Vantaalla.

Lue tästä lisää vaikutuksista:

Postin tukilakoilla voi olla yllättävä seuraus – Pohjois-Amerikkaan matkaavien alppitähtien matkatavarat vaarassa jäädä jumiin Suomeen

Lue tästä lakon sovittelusta:

Syntyykö postisopu kolmessa päivässä? Selvitysryhmä aloitti työnsä: "Tarvittaessa lähden täältä vasta sunnuntaina"

Lue tästä alkuviikolla käynnistetyistä ja pidetyistä tukilakoista:

Paine kasvaa päivä päivältä Postin työriidan tukilakoissa – katso tästä kaikki lakkoon liittyvät alat