Espanjassa koulunsa keskeyttäneiden määrä on EU:n korkein – Ruoka ja rap palauttivat Cristinan opiskeluinnon

Espanjan koulutusjärjestelmä on monille oppilaille liian joustamaton. Siksi koulu jää usein kesken.

Koulutus ja kasvatus
Nuori tyttö
Cristina Álvarez opinahjonsa edessä Barcelonassa.Agustin Oddi

Barcelona– Katso minua! Ongelmat tuntuvat nyt niin pieniltä, en enää aio epäonnistua! räppää 18-vuotias Cristina Álvarez Barcelonan lähistöllä sijaitsevan ravintolakoulun edustalla.

Aluksi Álvarezia jännittää esiintyä ulkomaalaiselle toimittajalle, mutta sitten riimit löytävät paikkansa. Pian ympärillä olevat nuoret alkavat kannustaa Álvarezia. Hän näyttää nauttivan esiintymisestä.

Rap-kappaleen nimi on El Repartidor. Nimi on kunnianosoitus opetusravintolalle, jonka edessä Alvarez nyt räppää.

Koulu on tarkoitettu syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, jotka ovat keskeyttäneet peruskoulun tai sen jälkeiset opinnot. Siinä opiskelee oppisopimusperiaatteella yhteensä 75 nuorta.

Alvarez ehti keskeyttää kolme kertaa ennen kuin hän pääsi ravintolakouluun.

– Yläkoulussa en käynyt juuri koskaan, hän sanoo.

"Me joustamme, vaikka järjestelmä ei jousta"

El Repartidor on opetusravintola, mutta se ei näy päällepäin. Sisustus on moderni ja puiset pöydät on katettu kauniisti.

Lounaaksi on tarjolla muun muassa simpukoita ja kesäkurpitsapizzettoja. Iltamenusta voi valita lohitartarin tai tonnikalatatakin.

Ravintolassa työskentelee kerralla noin parikymmentä 14–25-vuotiasta nuorta, jotka eivät ole syystä tai toisesta ole sopeutuneet perinteiseen koulujärjestelmään.

Tarjoilijat asettavat pinseteillä lautasliinoja pöydälle, jonka ääressä istuu ravintolakoulua ylläpitävän El Llindar-säätiön johtaja Begonya Gasch.

– Espanjassa koulujärjestelmä on joustamaton eikä siinä oteta huomioon, että kaikki eivät opi samalla tavalla, Gasch sanoo.

Haastateltava
El Llindar-säätiön johtaja Begonya Gasch on huolissaan koulupudokkaiden suuresta määrästä Espanjassa.Agustin Oddi

Espanjassa opintonsa keskeyttävien 18 (siirryt toiseen palveluun)24-vuotiaiden nuorten määrä on EU:n kärkipäätä. (siirryt toiseen palveluun) Viime vuonna se oli unionin korkein, lähes 18 prosenttia.

Se on reippaasti yli EU:n keskiarvon, joka oli 11,8 prosenttia.

Gaschilla on 15 vuoden kokemus koulupudokkaiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kouluttamisesta. Hänen mukaansa resepti on yksinkertainen.

– Opetuksen pitäisi olla käytännönläheistä, hän sanoo.

Myös joustaminen on Llindar-säätiölle tärkeä periaate. Oppilaita kohdellaan yksilöinä.

Hyvä onnistumisprosentti

Kun lounasaika lähenee, ravintolan keittiössä on kiireistä.

17-vuotias Andrea Fernández nostaa uunista jälkiruokaleivonnaisia ja sekoittaa toisella kädellä niiden päälle tulevaa massaa.

Andrea
Aiemmin Andrea Fernándezilla ei ollut unelmia, nyt hän haaveilee omasta ravintolasta ja sosiaalityöstä ongelmanuorten parissa. Agustin Oddi

Hän opiskelee ravintolakoulussa nyt viimeistä vuotta.

– Tavallisessa koulussa tunsin itseni tyhmäksi eivätkä opettajat ottaneet oppimisvaikeuksia vakavasti. Lopulta en mennyt enää kouluun ollenkaan.

Myös Cristina Álvarez moittii opettajia.

– Opiskelu oli liian teoreettista eikä minusta koskaan tuntunut siltä, että opettajat olisivat kiinnostuneita minusta, Alvarez sanoo.

Muut oppilaat nyökyttelevät vieressä. Esimerkiksi kiusaamiskokemuksia on vain harvalla. Suurimmat kahnaukset ovat syntyneet opettajien kanssa.

Espanjassa oppivelvollisuus kestää 16-vuotiaaksi. Silti jo peruskoulun keskeyttäneitä on valtava määrä. Myös jatko-opinnot keskeyttävien määrä on suuri.

– Oppilaat tulevat tänne täysin lannistuneina. He luulevat olevansa tyhmiä, hulluja tai molempia. Ensimmäiseksi täytyy palauttaa heidän usko itseensä, Gasch sanoo.

Koululaisia pöydän ääressä.
Osalla ravintolakoulun oppilaista on ollut vaikeuksia opettajien kanssa aikaisemmissa kouluissa.Agustin Oddi

Llindar-säätiön alaisuudessa toimii Barcelonan lähistöllä myös kaksi muuta oppisopimusperiaatteella toimivaa koulua.

Opiskelussa voi erikoistua myös kauneudenhoitoon tai rakentamiseen.

Onnistumisprosentti on hyvä. Suurin osa valmistuu koulusta ja moni löytää työpaikan.

Mikäli opinnot sujuvat hyvin, on oppilailla mahdollisuus päästä työntekijöiksi koulujen yhteydessä toimiviin yrityksiin.

Ne eivät toimi säätiön alaisuudessa, vaan tekevät yhteistyötä sen kanssa. Säätiön rahoituksesta suurin osa tulee julkiselta puolelta ja loput esimerkiksi lahjoituksina.

Tulijoita kaksinkertainen määrä paikkoihin nähden

Koulupudokkaiden suuri määrä on seurausta Espanjan vuosia kestäneestä leikkauspolitiikasta.

Koulutuksesta leikattiin erityisesti vuosina 2009-2015 kestäneen talouskriisin aikana, josta Espanja ei vieläkään ole toipunut kunnolla.

Luokkakoot ovat suuria varsinkin julkisissa kouluissa. Ongelmia aiheuttaa myös se, että vanhemmat haluavat lapsensa ennen kaikkea yliopistoihin, vaikka he eivät sinne soveltuisi.

Yliopistoihin on Suomeen verrattuna helppo päästä, mutta opiskelutahti on kova ja opinnot teoriapainotteisia. Siksi toisen asteenkin opinnot jäävät monelta kesken.

Keittiö
Espanjassa järjestetään verrattain vähän ammatillista koulutusta.Agustin Oddi

Espanjassa ammattikoulujen määrä onkin alhainen muihin EU-maihin verrattuna.

Myös tukijärjestelmä on puutteellinen eikä kaikilla ole varaa opiskella.

Llindar-säätiön kaltaisia ”viimeisen mahdollisuuden kouluja” Espanjassa on noin 40.

Begonya Gaschin mukaan niitä tarvittaisiin huomattavasti enemmän.

– Kaikissa kouluissamme on yhteensä noin 250 paikkaa. Ennen viime lukuvuotta hakemuksia tuli lähes 500.

Hallitukselta odotetaan toimia

Cristina Alvarez tajusi tarttua viimeiseen oljenkorteen.

–Aluksi lintsasin täälläkin, mutta kun huomasin, että osaan jotain, koulunkäynti alkoi kiinnostaa, hän sanoo ujosti hymyillen.

Nyt hän töissä ja haaveilee lisäksi räppärin urasta. Takana on jo muutama keikka.

–Räppäämisenkin aloitin, kun pääsin tähän kouluun.

Myös ravintolan keittiössä lounasvalmisteluja lopettelevalla Andrea Fernándezilla on nykyään unelmia.

– Muutama vuosi sitten en tiennyt yhtään mitä haluaisin tehdä. Nyt haluaisin oman ravintolan tai sosiaalityöntekijäksi, jotta voisin auttaa muita kaltaisiani nuoria, hän miettii.

Keittiö
Jotkut ravintolakoulun oppilaista haaveilevat oman ravintolan perustamisesta.Agustin Oddi

Konkreettisia toimenpiteitä odotetaan myös poliitikoilta.

Koulumenestystä mittaavissa Pisa-kokeissa Espanja ei ole menestynyt vuosikausiin.

Marraskuiset vaalit voittaneet sosialistit lupasivat heinäkuussa, että koulutusmäärärahoja lisätään merkittävästi.

Sosialistipuolue PSOE:n johtajan Pedro Sánchezin mukaan tulevalla hallituskaudella viisi prosenttia bruttokansantuotteesta ohjataan koulutukseen.

Tällä hetkellä Espanjan talousnäkymät ovat kuitenkin niin heikot, että velkaantuneella valtiolla ei välttämättä ole varaa kovin kunnianhimoiseen koulutuspolitiikkaan.

Juttua korjattu klo 20.00: Korjattu virheellinen tieto, että Espanjassa 18 prosenttia olisi keskeyttänyt peruskoulun vuonna 2018. Eurostatin luku koulun keskeyttäneistä ei viitannut peruskouluun vaan opintonsa keskeyttäneisiin 18–24-vuotiaisiin.