Heurekan tiedenäyttelyn on nähnyt maailmalla peräti 20 miljoonaa ihmistä – näyttelyjä on myös kopioitu salaa: "Erityisesti Kiinassa kopiointi on halpaa"

Tiedenäyttelyjen myynnistä ja vuokrauksesta on kasvanut puolen miljardin euron bisnes.

Tiedekeskus Heureka
Näyttelyrakentaja nostaa puupalkkia.
Janne Rauman hallitsee japanilaisen puurakentamisen salat. Tekeillä on Heurekan keväällä avautuva näyttely.Jussi Koivunoro / Yle

Puuseppä Jussi Korhosen työtehtävät ovat jokseenkin vaihtelevia.

Nyt hän kasaa perinteistä japanilaista hirsijatkosta – puusepäntaidon mestarinäytettä, jossa kaksi jykevää hirttä liitetään toisiinsa ilman ainuttakaan naulaa, ruuvia tai liimaa.

Korhosen edellinen työ oli pystyttää seinän taakse joukko dinosauruksia.

Ollaan tiedekeskus Heurekan verstaalla.

– Toistaiseksi ei ole tullut vastaan mahdotonta tehtävää. Aika ihmeisiin täällä pystytään, Korhonen sanoo.

Oman kierteensä verstaan toimeksiantoihin tuo se, että jokaisen näyttelyesineen täytyy olla kätevästi purettavissa, pakattavissa, kuljetettavissa ja uudelleen koottavissa.

– Kaiken tavaran on mahduttava kaksi ja puoli metriä korkeaan konttiin. Siksi tämäkin puurakentamista esittelevä näyttely tehdään pienistä palasista.

Lähtökohtaisesti kaikki Heurekassa valmistuvat näyttelyt myydään tai vuokrataan muihin tiedekeskuksiin ympäri maailman. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että näyttelyn on mahduttava puolen tusinaan konttiin.

Muutto-operaatio on vuosien saatossa hioutunut niin sujuvaksi, että 600 neliön kokoinen näyttely siirtyy Vantaalta vaikkapa Thaimaahan muutamassa viikossa.

– Meidän muuttoon erikoistuneet työntekijät tilaavat kontit, purkavat näyttelyn, lähettävät kontit laivamatkalle, lentävät itse perässä ja kokoavat näyttelyn uudelleen, selittää Heurekan toimitusjohtaja Tapio Koivu.

Näyttelyrakentajat taustalla epäskarppina, etualalla terävänä talttoja.
Heurekan verstaalla valmistuu näyttely puurakentamisesta.Jussi koivunoro / Yle

Puolen miljardin euron bisnes

Heurekan näyttelyn on nähnyt yhteensä 30 miljoonaa ihmistä. Siitä vain kolmannes on käynyt katsomassa näyttelyä Tikkurilassa Vantaalla. Näyttelyvienti on siis varsin keskeinen osa Heurekan toimintaa.

– Ei vaivalla tehtyä näyttelyä kannata heittää yhden käytön jälkeen roskiin, toimitusjohtaja Tapio Koivu sanoo.

Näyttelyvaihto perustuu siihen, että maailmalla on riittävästi ammattimaisesti hoidettuja tiedekeskuksia. Kun Heureka aloitti vuonna 1989, tiedekeskuksia oli noin 300. Nyt määrä on 3 000.

– Näyttelyitä vuokrataan ja ostetaan vuodessa arviolta puolen miljardin euron arvosta. Tästä on oikeasti muodostunut markkina, joka tarjoaa mahdollisuuksia bisnekseen, Koivu iloitsee.

Koivu puolikuvassa katsoo kameraan.
Vaivalla tehtyä näyttelyä ei kannata heittää yhden käytön jälkeen roskiin, sanoo Heurekan toimitusjohtaja Tapio Koivu.Jussi koivunoro / Yle

Käytännössä näyttelykauppaa tehdään alan konferensseissa. Koivun mukaan erityisesti ne tiedekeskukset, joilla ei ole omaa näyttelytuotantoa, katsovat hyvinkin tarkkaan tarjonnan.

Useimmiten näyttely halutaan nähdä myös paikanpäällä livenä. Esimerkiksi tekeillä olevasta puurakentamisnäyttelystä tuskin syntyy kauppaa ennen kuin se on avautunut Heurekassa.

– Vuokraajat haluavat nähdä yleisön reaktiot, Koivu selittää.

Tiedekeskusten verkosto toimii Koivun mukaan luottamusperiaatteella. Raskaita sopimuksia ei tarvita.

Joskus sääntelyn puuttuminen saattaa tosin johtaa väärinkäytöksiin. Koivun mukaan Heurekassakin on vieraillut ryhmiä, jotka ovat ottaneet poikkeuksellisen paljon valokuvia. Myöhemmin Koivu on törmännyt kovasti Heurekan näyttelyä muistuttavaan näyttelyyn kiertäessään maailman tiedekeskuksia.

– Erityisesti Kiinassa kopiointi on halpaa. Tosin myös esineiden laadussa on eroa.

– Näyttelyiden oikeuksien suojaan ei alalla ole tapana puuttua, Koivu sanoo.

Dinosaurusnäyttely. Asiakas katselee suurta dinosaurusta.
Dinosaurus-näyttely maksaa Heurekalle arviolta 600 000-700 000 euroa.Jussi koivunoro / Yle

Kiina on vaikea markkina

Heureka on onnistunut varsin hyvin vuokrabisneksessä.

– "Liiku ja pelaa" -näyttely on kiertänyt lähes 10 vuotta ja ollut esillä 11 tiedekeskuksessa, kertoo Koivu näyttelystä, joka on vihdoin palaamassa Vantaalle. Viimeinen näyttelykohde oli Coventryssä, Britanniassa.

Eurooppa on Heurekan suurin markkina-alue, mutta näyttelyjä on ollut esillä Australiaa, Hongkongia ja Israelia myöten. Yhteensä Heurekan tekemä näyttely on ollut esillä 30 maassa, 80 eri paikassa.

Tosin pettymyksiäkin on matkan varrelle osunut. Talviolympialaisiin valmistautuvaan Kiinaan koetettiin kaupata pohjoismaisia hiihtolajeja esittelevää näyttelyä, turhaan.

– Kiinassa ja laajemminkin Aasiassa maku on vähän erilainen. Se on vähän kuin huumorin kanssa, eri puolilla maailmaa nauretaan pikkasen eri jutuille, Koivu pohdiskelee.

Näyttelyrakentajia työssään.
Heurekan näyttelyt valmistuvat omissa verstaissa.Jussi Koivunoro / Yle

Ristiinpölytystä huvipuistojen kanssa

Näyttelyjen kierrättämiseen kannustaa myös se, ettei tiedenäyttelyn tekeminen ole aivan halpaa: Heurekassa yhden näyttelyn hintalappu saattaa olla kaksi miljoonaa euroa.

Heurekan ja sen tytäryhtiöiden vuosibudjetti on 14 miljoonaa euroa. Näyttelyviennin osuus on Koivun mukaan vajaa miljoona euroa.

– Tulonlähteenä näyttelyvienti ei yllä samaan kuin pääsylipputulot tai Vantaan kaupungin ja opetus- ja kulttuuriministeriön tuet.

Koivu muistuttaa, että Heurekaan myös vuokrataan muualla tehtyjä näyttelyjä. Esimerkiksi Dinosaurus-näyttely on lainassa Yhdysvalloista ja maksaa arviolta 600 000-700 000 euroa. Vuokra on sidoksissa kävijämäärään ja lopullinen hinta selviää vasta näyttelyn päätyttyä ensi keväällä.

– Ostamme näyttelyitä suunnilleen samalla summalla kuin niitä myymme.

Näyttelyrakentaja tasohöylän ääressä.
Näyttelyesineet tehdään niin, että niitä on helppo liikutella, sanoo puuseppä Jussi Korhonen.Jussi koivunoro / Yle

Heurekan uusin aluevaltaus on myydä kuuden tavarakontillisen sijaan yksi hyvä idea. Australian Adelaidessa on on avautumassa näyttely (siirryt toiseen palveluun), joka perustuu Heurekan kahden vuoden takaiseen "Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta" -näyttelyyn. Poikkeuksellisesti sitä ei tehty vientiin, mutta Adelaiden Museum of Discovery -tiedekeskuksen johtaja innostui konseptista.

– He muokkasivat näyttelyn Australian oloihin. Esimerkiksi kun meillä tarina sijoittui Jukolan kylään, Adelaidessa tapahtumapaikka on nimeltään Eucalara, Tapio Koivu naurahtaa.

Suomessa Heureka on näyttelyviennin osalta pioneeri. Taide- ja kulttuurihistoriallisissa museoissa näyttelyt kiertävät, mutta eivät samassa mittakaavassa kuin Heurekassa. Toimitusjohtaja Tapio Koivu vertaakin heidän toimintaansa huvipuistoihin.

– Esimerkiksi Rovio on tehnyt Angry birds -aiheisen tiedekeskuksille sopivan näyttelyn, joka on kiertänyt maailmalla.

Tällaista "ristiinpölytystä" Koivu kaipaa enemmänkin.

– Huvipuistot haluavat enemmän oppimiseen liittyviä asioita, me taas haemme sieltä puolelta elämyksellisyyttä.

Lue myös:

Varkauden tiedekeskus otti askeleen eteenpäin – säätiön perustamiseen määräraha