Raatin uimahalli juhlii 60-vuotista taivaltaan – halli on etenkin iäkkäämpien käyttäjien suosiossa

Raatin liikuntakeskuksessa käy vuosittain noin 300 000 kävijää.

uimahallit
Raatin urheilukeskus
Raatin uimahallia juhlistettiin musiikin ja valokuvanäyttelyn voimin.Paulus Markkula / Yle

Oulun Raatin uimahallin 60-vuotista taivalta on juhlistettu tänään. Samalla Raatin liikuntakeskuksessa avattiin valokuvanäyttely uimahallin historiasta.

Raatin liikuntakeskus on edelleen kovassa käytössä. Uimahalli peruskorjattiin vuonna 2010 ja samalla siihen rakennettiin toinen 25 metrin uima-allas sekä kuntosali.

Raatin uimahalli valmistui kovaan tarpeeseen ja siitä tuli heti todella suosittu.

Vuonna 1959 uimahallin auetessa yksi ensimmäisistä uimavalvojista oli oululainen Marjo Toiviainen. Hän kiittelee edelleen Raatin hallia. Uimahalli on varsinkin iäkkäimpien liikuntaharrastajien suosiossa.

– Tämä on nyt minusta aivan loistava! Monet ihmiset tykkäävät nimenomaan Raatin hallista, kun tämä on rauhallisempi kuin Raksilan uimahalli. Täällä on rauhallisempaa ja täällä ei ole kohinaa eikä kihinää, kertoo Toiviainen.

Toiviainen työskenteli hallin uimavalvojana yhden talven. Nykyään eläkkeellä oleva liikunnanopettaja muistelee hallin avaamista iloiten. Halli tuli kovan tarpeeseen.

– Siihen aikaan ei keskustan lähellä ollut kuin Linnansaaren kesäuimala. Kun halli avattiin, oli kävijöitä Raatissa heti paljon ja jonot melkein Tuiran silloille asti. Kellolla mitattiin uimareiden uintiaikaa, että uimassa ei oltu liian pitkään, muistelee Toiviainen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!