Tutkimus: Turhien yövalojen sammuttaminen säästäisi massoittain uhanalaisia hyönteisiä

Hyönteiset eivät kykene sopeutumaan keinotekoiseen valoon. Valosaaste on kuitenkin helppo poistaa.

hyönteiset
Hyönteisiä palavan lampun ympärillä yöaikaan.
Hyönteisiä lampun ympärillä yöaikaan.Raminder Pal Singh / EPA

Öisin päällä oleva valaistus tappaa massoittain hyönteisiä, kertoo Biological Conservation -tiedelehdessä (siirryt toiseen palveluun) julkaistu tutkimus.

Hyönteistutkijat ovat viime vuosien aikana todenneet, että hyönteispopulaatiot ovat romahtaneet eri puolilla maailmaa. Ilmiöllä on monia syitä, kuten elinympäristöjen häviäminen, hyönteismyrkyt, vieraslajit ja ilmastonmuutos.

Suomen perhoslajisto muuttuu ennätysvauhtia – joka kolmas perhonen vaarassa, syypäänä ilmastonmuutos ja muutokset ympäristössä

Valosaasteen merkitystä ei ole tähän asti pidetty kovin suurena uhkana hyönteisille. Uusi tutkimus muuttaa tämän käsityksen. Tutkimuksesta uutisoi muiden muassa Guardian-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Keinotekoinen, yöaikaan paistava valo häiritsee hyönteisiä hyvin monin eri tavoin. Se saa hyönteiset käyttäytymään itselleen vahingollisella tavalla, altistaa pedoille ja häiritsee lisääntymistä.

Avoimet ikkunat, katuvalot, öljylaitosten liekit

Yöaikaan päällä olevat valot ovat käytännössä aina ihmisen aiheuttamia. Maanviljelijät ovat jo kauan käyttäneet valoansoja haitallisten hyönteisten poistamiseen. Ihmisen vaikutus leviää jatkuvasti uusille alueille, joten valosaaste leviää samaa tahtia.

Hyönteisten kohtaloksi koituvat yhtä lailla avoimista ikkunoista paistavat valot, mainosvalot, katulamput ja autojen valonheittimet kuin esimerkiksi öljynjalostamojen piipuista lähtevät liekit.

Hyönteisiä arvioidaan olevan noin miljoona eri lajia. Niistä puolet on yöaktiivisia.

Monenlaisia vaaroja

Jokainen on nähnyt yöperhosten lepattavan lampun ympärillä. Vallalla olevan terorian mukaan perhoset luulevat, että lamppu on kuu, jonka valon perusteella ne ovat oppineet suunnistamaan. Valo sekoittaa niiden aikeet.

Yölamppujen hämäämistä hyönteisistä tehtyjen tutkimusten mukaan kolmannes niistä kuolee aamuun mennessä joko uupumukseen tai altistuessaan kirkaassa valossa pedoille.

Hyönteisiä parveilee lampun edessä Saksassa.
Hyönteisiä parveilee lampun edessä Saksassa.Fredrik von Erichsen / EPA

Kovaa vauhtia kiitävät autot ovat hyönteisille surmanloukku. Ajovalot houkuttelevat hyönteiset suoraan auton eteen. Saksassa kuolee arvion mukaan joka kesä sata miljardia autoon törmäävää hyönteistä.

Joidenkin lajien, kuten tulikärpästen parinmuodostus häiriytyy öisten valojen takia. Tulikärpäset hakevat parittelukumppania lähettämällä valoviestejä.

Jotkut veteen munivat hyönteiset, kuten päivänkorennot etsivät sopivaa vedenpintaa valon polarisaatiota tarkkailemalla. Joskus asfaltista heijastuva valo hämää hyönteiset munimaan vaikkapa parkkipaikalle. Koska päivänkorennon elinaika on vain muutamia tunteja, saattaa virheen seurauksena kuolla kokonainen populaatio, tutkijat varoittavat.

Eräät lajit uskaltautuvat etsimään ravintoa vain pimeän aikaan. Jos alueella onkin äkkiä valoisaa ympäri vuorokauden, ovat hyönteiset vaikeuksissa.

Brittitutkimus: Pölyttävien hyönteisten määrä huvennut rajusti 33 vuodessa

Evoluutio ei onnistu

Tutkijat ovat havainneet, että monet pedot ovat oppineet hakemaan ravintoa keinotekoisten valonlähteiden luota, kun saalishyönteiset pyörivät niiden ympärillä. Tätä saalistustapaa ovat käyttäneet muun muassa lepakot, hämähäkit, rotat, gekot, kahlaajalinnut ja jotkut sammakkolajit.

Koska saalishyönteiset ovat tässä tilanteessa suojattomia, saattaa niiden populaatio kadota kokonaan.

Tutkijoiden mukaan hyönteiset eivät ole kyenneet sopeutumaan valosaasteeseen evoluution avulla.

Monilla muilla ihmisen aiheuttamilla ympäristöongelmilla, kuten ilmaston lämpenemisellä ja vieraslajeilla on yhteys luonnon muuttumiseen. Eliöillä on mahdollisuus sopeutua niihin, jos niille annetaan riittävästi aikaa.

Valosaaste on luonnon eläimille kuitenkin erityisen vaikea ongelma, koska eläimet ovat koko evoluutionsa ajan tottuneet luonnolliseen pimeän ja valoisan ajan vuorokausirytmiin.

Helpoin ympäristöongelma poistaa

Valosaaste on tutkijoiden mukaan kaikista ihmisen aiheuttamista ympäristöongelmista kaikkein helpoin.

– Kun käännät valon pois, se on pois. Ei tarvitse alkaa puhdistaa mitään, kuten vaikkapa saasteiden kanssa. En tarkoita, että kaikista valoista pitäisi päästä eroon. On vain käytettävä valoja viisaasti, sanoi tutkimukseen osallistunut St. Louisin Washington-yliopiston tutkija Brett Seymoure.

Helpointa olisi vain sammuttaa yöllä turhaan palavat valot.

On kuitenkin muitakin keinoja, kuten esimerkiksi valojen pitäminen päällä liiketunnistimen perusteella. Tuolloin valo toimii vain tarvittaessa.

Valoja voi myös rajoittaa erilaisilla kaihtimilla. Led-valot ovat hyvä vaihtoehto, koska niiden avulla voi rajoittaa hyönteisiä erityisesti haittaavia valoja ja välkettä.

AFP: YK:n raportti varoittaa sukupuuton uhkaavan miljoonaa kasvi- ja eläinlajia

Näiden kuuden lajin suojeleminen voisi estää Suomen luonnon köyhtymisen – "Ei luonnon monimuotoisuuden pelastaminen ole vaikeaa"