1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aktiviteettipuistot

Seinäjoen skeittihalli aiotaan siirtää Duudsonit Activity Parkin entisiin tiloihin

Kapernaumin alueella sijaitsevaan halliin on tarkoitus tuoda myös seinäkiipeilyä ja sähköautorata.

Kaupunki toivoo skeittihallin uusien tilojen houkuttelevan entistä enemmän harrastajia. (arkistokuva) Kuva: Jussi Vataja/YLE

Seinäjoki on siirtämässä skeittihallin toiminnan Kapernaumin teollisuusalueelle Duudsonit Activity Parkin entisiin tiloihin. Duudsonit-teemainen liikuntapuisto siirtyi hallista vasta-avattuun Ideaparkiin.

Kaupungin suunnitelmissa on yhdistää eri aktiviteettejä teollisuusalueen hallin tiloihin. Sinne on siirtymässä skeittihallin toiminnan lisäksi nykyisin Rytmikorjaamon kellarissa sijaitseva sähköautorata. Halliin on tarkoitus tuoda myös seinäkiipeilyä. Kiipeilijät ovat tällä hetkellä vuokralla veturitalleilla.

Kaupunki odottaa, että olosuhteiden parantuessa myös kävijämäärä kasvaa. Seinäjoen kaupunginhallitus päättää hallin vuokrasopimuksesta maanantaina.