Kuusamontien muuttaminen nelikaistaiseksi Korvenkylän ja Kiimingin välillä etenee

Valtatie 20 on etenkin Korvenkylän ja Kiimingin kohdalla ruuhkainen ja onnettomuuksille altis.

valtatiet
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Korvenkylän ja Kiimingin välinen tieosuus valtatiellä 20 halutaan nelikaistaiseksi.

Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen, Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan liiton suunnitelmassa on selvitetty, voidaanko valtatie 20:tä parantaa rakentamalla tie nelikaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi tieksi.

Ratkaisussa tieosuuden liittymät on suunniteltu pääosin liikennevalo-ohjattuina liittyminä.

Valtatie 20 Korvenkylän ja Kiimingin välillä on nykyisin ruuhkainen ja liikenneonnettomuuksille altis tieosuus. Viime vuonna keskimääräinen liikennemäärä vuorokaudessa Jäälin kohdalla oli noin 11 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Tieosuudella on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana lähes 80 liikenneonnettomuutta, joista 20 on johtanut henkilövahinkoihin.

Suunnitelmaluonnosta esitellään yleisölle keskiviikkona 27.11.2019 Kiimingissä, Kiiminkijoen koulun ruokalassa kello 17–19.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun)