Yli kolmasosa aikuisista toivoo, että voisi yhä uskoa joulupukkiin

Tutkimus pyrkii selvittämään, järkkyykö lapsen luottamus vanhempiinsa, kun totuus joulupukista paljastuu.

tiede
tiedeuutisten joulukalenteri
Hilppa Hyrkäs / Yle

Lapset lakkaavat uskomasta joulupukkiin keskimäärin kahdeksanvuotiaina, kertoo brittiläinen tutkimus. Sen mukaan kaksi kolmesta kuitenkin teeskentelee vielä jonkin aikaa uskovansa, että joulupukki on totta.

Exeterin yliopiston (siirryt toiseen palveluun) yhä jatkuvassa kansainvälisessä tutkimuksessa on selvinnyt paljon muutakin ihmisten ja joulupukin suhteesta, muun muassa syitä, joiden vuoksi lapsenusko joulupukkiin loppuu.

Santa Survey (siirryt toiseen palveluun) -verkkokyselyyn tuli vastauksia 1 200 ihmiseltä eri puolilta maailmaa. Valtaosa oli aikuisilta, jotka olivat palautelleet mieleensä lapsuuden joulumuistoja.

Vastauksensa saattoi antaa englannin lisäksi muun muassa saksaksi, espanjaksi, arabiaksi, venäjäksi ja japaniksi.

Psykologian apulaisprofessori Chris Boyle ryhtyi tutkimukseen saamiensa viestien vuoksi. Niissä ihmiset kertoivat, että heidän luottamuksensa vanhempiinsa oli kärsinyt, kun totuus joulupukista oli paljastunut.

– Osa vastaajista muistaa pettymyksen tunteen, mutta osaa oli kyllä vain huvittanut se, että he olivat menneet lankaan, Boyle kertoo kyselytutkimuksensa verkkovastauksista.

Vahingoittaako kollektiivinen myytti lapsia?

Kirjeisiin ihmisiä oli innostanut aiempi artikkeli, jonka Boyle kirjoitti yhdessä Liverpoolin yliopiston tutkijan Kathy McKayn kanssa. Lancet Psychiatry -lehdessä toissa joulun alla julkaistussa A Wonderful Lie (siirryt toiseen palveluun) -artikkelissa puntaroitiin valkoisten valheiden vaikutusta lapsiin.

Miten esimerkiksi väite kuolleen lemmikin menemisestä eläinten taivaaseen vaikuttaa lapseen, kun totuus kuitenkin lopulta käy ilmi, Boyle ja McKay pohtivat artikkelissaan.

Entä onko joulupukki haitallinen valeuutinen ihmisiltä, joihin lapset uskovat eniten, heidän vanhemmiltaan? Vai onko kollektiivinen myytti hauska ja hyödyllinen tapa opetella arvioimaan tosiasioita?

Tällaisia kysymyksiä Boyle päätti ryhtyä tutkimaan.

Vanhempien virheet paljastavat totuuden

On selvää, ettei usko joulupukkiin kestä loputtomiin. Kolmannes kyselyyn vastanneista kertoi olleensa harmistunut, kun totuus valkeni heille. Kymmenen prosenttia kimpaantui. 15 prosenttia tunsi vanhempiensa pettäneen heidät.

Noin kolme neljästä oli vanhempana kannustanut mielellään lastensa joulupukkiuskoa, mutta neljännes oli päättänyt kertoa alusta asti, että joulupukki on vain leikkiä.

Suoraan epäilykseen joulupukin olemassaolosta oli omille lapsilleen antanut suoran vastauksen 40 prosenttia vanhemmista, mutta 31 prosenttia oli vastannut siinäkin tapauksessa, että pukki on totta.

Tutkimuksessa on selvinnyt myös, että 34 prosenttia aikuisista haluaisi uskoa joulupukkiin edelleen. Saman verrana arveli joulupukkiuskon parantaneen heidän käytöstään lapsena.

Mikä sitten tekee sadusta lopun? Joillekuille vanhemmat kertovat totuuden, mutta iso osa lapsista tajuaa sen vanhempiensa tekemien virheiden vuoksi, vastaukset kertoivat.

Kyselyvastauksissa kerrottuja paljastavia virheitä olivat muun muassa joulupukille lähetetyn kirjeen löytyminen vanhempien makuuhuoneesta ja joululahjakirjan omistuskirjoitus "äidiltä ja isältä".

"Hm... eiväthän porot osaa lentää"

Joillekin epämiellyttävä yllätys oli tullut opettajalta. Yksi oli pyytänyt seitsenvuotiaita kirjoittamaan aineen siitä, miten he olivat lakanneet uskomasta joulupukkiin. Toinen oli valistanut, ettei pohjoisnavalla ole asutusta. Monissa maissa uskotaan, että joulupukin paja sijaitsee siellä.

Jotkut kertoivat päätelleensä totuuden itse. Yksi oli alkanut pitää kummallisena sitä, ettei joulupukki tuo lahjoja köyhien maiden lapsille. Joitakin epäilytti pukin kyky lasketua savupiippua pitkin takkaan, jossa paloi tuli, ja jotkut alkoivat arvella, etteivät porot sittenkään osaa lentää.

Toisinaan totuuden olivat paljastaneet toiset lapset. Yksi seitsenvuotias oli lyönyt luokkatoveria, joka oli sanonut, ettei joulupukkia ole. Äidilleen hän selitti tappelemista sillä, että "valehteleminen on väärin". Hän uskoi joulupukkiin vielä kolme vuotta.

Vastaajissa oli myös vanhempia, joiden oli ollut pakko kertoa lapsille totuus, koska nämä pelkäsivät ajatusta kotiinsa hiippailevasta vieraasta miehestä.

Tulokset ovat alustavia, ja Boyle lupaa niitä lisää.

Juttu on osa Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan tiedeuutisten joulukalenteria. Julkaisemme päivittäin tiedeuutisen, joka liittyy tähän vuodenaikaan – suoraan tai ainakin mutkan kautta. Viimeinen luukku aukeaa jouluaattona.

Aiemmat luukut:

5. Onko Betlehemin tähdelle tieteellinen selitys?

4. Yhdysvaltain joulu täyttää 480 vuotta

3. Kaikki lumihiutaleet eivät olekaan erilaisia

2. Mitä yhteistä on joulukuusella ja dinosauruksella?

1. Ystävän joululahjan paketoinnissa ei kannata olla turhan tarkka, neuvoo tutkimus