Jokkis-koira tekee työtä apuopettajana Sotkamossa – "On siitä matikantehtävissä apua"

Koira-avusteisuuden yleisesti koettuja hyötyjä ovat muun muassa mielialan kohoaminen ja sosiaalisen ilmapiirin paraneminen.

koira
Belgianpaimenkoira katsoo kameraan.
Belgianpaimenkoira Jokkis on läsnäolollaan auttanut esimerkiksi kertotaulujen opettelemisessa.Elisa Kinnunen / Yle

Belgianpaimenkoira Jokkis työskentelee Vuokatin koulussa 1–2 päivänä viikossa. Luokassa oleva koira auttaa lapsia keskittymään, nostaa yhteishenkeä ja pitää luokan tunnelman rauhallisena.

– On siitä matikantehtävissä apua, sanoo toisella luokalla oleva Tomi Partanen.

Rapsutusten ohessa koululaiset muun muassa lukevat tehtäviään Jokkikselle. Koira saa palkakseen myös makupaloja. Koira-avusteinen toiminta on tavoitteellisia ja suunniteltua. Samalla oppimisilmapiiri rentoutuu ja tulee myönteiseksi.

– Jokkis tekee muun muassa kertotaulun oppimisen mielekkääksi.

Erityisopettaja Marjuska Kilpeläisen mukaan koira tekee luokkaan myös sopivasti ennakoimattomuutta.

– Voi olla, että matematiikan tehtäviä tarkistaessa Jokkiksen nenä on oppilaan tarkastuskirjan edessä. Pää sylissä, kun tekee rauhassa tehtäviä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!