Paleface ja Laulava Unioni herättivät henkiin amerikansuomalaisten protestilaulut sadan vuoden takaa

Yhtye julkaisee albumillisen siirtolaisten työväenmusiikkia, joka oli vaarassa kadota kokonaan.

työväenlaulut
Paleface perehtyi amerikansuomalaisten protestilauluihin
Paleface perehtyi amerikansuomalaisten protestilauluihin

Sävel kuulostaa tutulta.

Sehän on vanha lastenlaulu Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut – tai oikeastaan Battle Hymn of the Republic. Se, missä lauletaan glory, glory, hallelujah!

Tässä lauletaan nyt kuitenkin jotain ihan muuta.

On voima meillä suurempi kuin kullan kuninkuus,

suurempi kuin armeijatkin, valtain mahtavuus

Tään järjestelmän raunioille raketaan me uus,

sillä uniossa voimaa on!

Solidaarisuutta aina, kun kahleet, ikeet eivät paina!

Solidaarisuutta aina, sillä uniossa voimaa on!

Paleface Laulavan unionin harjoituksissa.
- Jos ajatellaan vaikka 1960-luvun protestilaululiikettä, Dylania ja Joan Beazia sun muita, niin nekin perustuvat näihin vanhoihin IWW-lauluihin, Paleface sanoo.Mårten Lampén / Yle

Solidaarisuutta aina -kappaleen sanoittaja on tuntematon, sillä omalla nimellä kirjoittaminen olisi voinut aiheuttaa hankaluuksia. Sanat nimittäin löytyvät anarkistisen, suoraa toimintaa suosineen Industrial Workers of the World -järjestön suomalaisjäsenten laulukirjasta.

Sata vuotta sitten vahvimmillaan ollut IWW teki vallankumousta laulu aseenaan. Järjestöä kutsuttiin nimellä Laulava unioni.

Laulava unioni otti käyttöön aikansa tunnetut rallit kansanlauluista teatterimusiikkiin, ja teki niihin uudet sanat, joilla asiaa ajettiin. Kun sävelmät olivat valmiiksi tuttuja, oli sanojen oppiminen helppoa – etenkin, kun harva työläinen ymmärsi nuotteja.

IWW:ssä toimineet suomalaiset, joita kutsuttiin tuplajuulaisiksi, osasivat alkuun huonosti englantia. Lisäksi omalla kielellä laulaminen sai väen paremmin viritettyä taistelutunnelmiin. Niinpä suomalaiset tekivät omat laulukirjansa.

Tuplajuulaisten rikas lauluperinne oli kuitenkin lähellä kadota kokonaan. Kolmesta laulukirjasta oli tallella vain yksi, ja muutamia irtolehtiä.

Laulujen herättäminen uudelleen henkiin vaati Sibelius-Akatemian tutkijatohtori Saijaleena Rantasen, työväenlauluperinnettä tutkineen tuottaja Timo Tipi Tuovisen ja Karri Paleface Miettisen polkujen risteämistä.

Sen tuloksena Paleface & Laulava Unioni julkaisee torstaina Tie vapauteen -albumin, jossa vanhat laulut kuullaan uusina sovituksina.

- Osa ensimmäisen polven lähtijöistä lähti Ruotsiin seikkailunhalusta, tai opiskelemaan. Suurin osa lähti kuitenkin olosuhteiden pakosta aivan kuten sata vuotta aimmin lähdettiin Amerikkaan, sanoo tutkija Saijaleena Rantanen.
Saijaleena Rantanen kertoi viime kesänä Työväen musiikkitapahtumassa ruotsinsuomalaisten musiikkiperinteestä.Olli Perttula/Yle

Radikalismi houkutteli suomalaisnuoria

Suomesta lähti yli 350 000 ihmistä Yhdysvaltoihin köyhyyttä karkuun 1860–1920 -lukujen aikana. Kotimaata piinasi ensin kato, sitten lama. Kaupungit täyttyivät, eikä töitä ollut. Osa lähti sortovuosien poliittista myllerrystä paetakseen, osa silkasta seikkailunhalusta.

Suuri osa lähtijöistä oli alle 30-vuotiaita miehiä, monet vasta teinipoikia. He päätyivät raskaisiin teollisuustöihin, kaivoksiin ja metsähommiin. He alkoivat nopeasti vaatia parannuksia surkeisiin työolosuhteisiinsa.

Anarkosyndikalistisen IWW:n suosio kasvoi suomalaissiirtolaisten joukossa 1910-luvulla muiden työväenjärjestöjen kustannuksella. Pian suomalaiset muodostivat IWW:n suurimman ja aktiivisimman etnisen ryhmän. Heidän lehtensä, Industrialistin, levikki oli 10 000.

IWW:n ay-toimintaan tuomat lakot, marssit, sabotaasit ja mielenosoitukset olivat jotain ennenkuulumatonta. Ennenkuulumatonta oli myös se, että järjestö hyväksyi jäsenikseen ihmisiä erilaisista etnisistä taustoista, eikä piitannut sukupuolesta tai uskonnosta.

Naiset olivat aktiivisia, ja piikojen oloihin vaadittiin parannuksia siinä missä kaivosmiesten. Suomalaisten tuplajuulaisten alajärjestöllä oli omat paikallisosastonsa myös katuprostituoiduille.

Suora toiminta houkutteli suomalaisnuoria, joista moni oli jo vanhassa kotimaassa radikalisoitunut sisällissotaa edeltäneen yhteiskunnallisen turbulenssin takia. Monet olivat valmiiksi kaikkia auktoriteetteja vastaan ensin Ruotsin, sitten Venäjän valtaan väsyttyään.

IWW vetosi suomalaisiin työläisaktiiveihin myös siksi, että laulu sopi heidän työkaluarsenaaliinsa mainiosti. Suomesta oli pakattu mukaan väkevä musiikkiperinne, harrastuneisuus kansanlauluihin, kuoroihin ja soittokuntiin.

Tuplajuulaiset toivat IWW:n musiikkipropagandaan kotoperäiset mausteensa. Pontevat mahat -kappaleessa Suomen herrojen mässäilyä pilkataan Oskar Merikannon Kymmenen virran maan tahtiin. Alkuperäissävelmä on Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntalaulu.

Laulavan unionin harjoitukset.
Tipi Tuovinen, Paleface ja Ossi Peura harjoittelevat Tuovisen vintillä.Mårten Lampén / Yle

Kadonneet laulukirjat vaativat salapoliisinhommia

Saijaleena Rantanen teki 2010-luvulla väitöskirjaansa musiikista ja kansanvalistuksesta Etelä-Pohjanmaalla 1860-luvun ja suurlakon välisenä aikana. Tutkimustaan varten hän selasi aikakauden sanomalehtiä, joissa käytiin kiivasta keskustelua siirtolaisuudesta, ja innostui aiheesta.

– Siirtolaisuus on ilmiönä aina kiinnostanut minua. Pääsin tutkimaan amerikansuomalaisia väitöskirjani jälkeen 2014. Kun sain postdoc-paikan, pääsin syventymään aiheeseen enemmän, Rantanen muistelee chatin välityksellä.

Rantasen näkökulma oli nimenomaan musiikin sosiaaliset ja poliittiset vaikutukset Pohjois-Amerikkaan lähteneiden keskuudessa.

– Pitkillä arkistoreissuilla Yhdysvalloissa ja Kanadassa löysin nämä kaksi kadonnutta suomenkielistä IWW-laulukirjaa, ja kiinnostuin todella! On ihan mahtavaa, että nyt näitä lauluja julkaistaan!

Rantanen kyseli laulukirjoista tarkemmin työväenlauluperinteeseen perehtyneeltä tuottaja Tipi Tuoviselta. Sen jälkeen kaksikko teki salapoliisintyötä yhdessä. Oikeiden sävelmien yhdistäminen lauluteksteihin ei ollut kovin yksinkertaista, sillä laulukirjoissa oli vain sanat.

Osa oli helppo tunnistaa – jos englanniksi laulettiin Solidarity Forever, oli luontevaa päätellä, että kyse on samasta kappaleesta kuin Solidaarisuutta aina.

Sen sijaan seksityöläisten oikeuksia vaativan Langenneen laulun melodiaa oli lähes mahdoton löytää. Lopulta Rantanen kaivoi alkuperäisen pianonuotin esiin kongressin kirjastosta.

Paleface laulaa Laulavan unionin harjoituksissa.
Paleface kertoo, että kaivosten työnjohtajat eivät mielellään laittaneet kahta suomalaista samaan työvuoroon. - Jos heidät laitettiin samaan kaivoskäytävään, niin ulos tullessaan heillä oli jo IWW:n paikallisosasto pystyssä.Mårten Lampén / Yle

Love Recordsin konkurssi kaatoi ensimmäisen elvytysyrityksen

Tipi Tuoviselle Rantasen yhteydenotto oli kuin kymmeniä vuosia odotettu palkinto.

– Suomalaisen protestilaulun perinteessä nämä ovat parhaita tekstejä, joita on tehty. On ihmeellistä päästä esittämään niitä yleisölle, joka ei ole koskaan niitä kuullut.

Tuovinen oli kerännyt amerikansuomalaisilta kirkonvastaisia arkiveisuja jo 40 vuotta sitten. Niistä piti tehdä Love Recordsille kaksi albumia, mutta homma kaatui yhtiön konkurssiin 1979, Tuovinen muistelee omakotitalonsa yläkertaan rakennetussa studiossa.

– Kaikki muuttui 1980-luvulle tultaessa. Silloin ei ollut järkeä, oli vain olkatoppauksia, eikä näille lauluille ollut kysyntää. Kun Saijaleena teki Jenkeistä löytönsä, tuntui, että nyt pitää kaivaa vanha kokoelma esiin.

Tuovinen ei tyytynyt vain kaivelemaan kellariaan, vaan soitti Palefacelle ja ehdotti, että perustetaan bändi. Räppäri oli jo aiemmin soittanut omilla keikoillaan IWW:n tunnetuimman muusikon, Joe Hillin lauluja, eikä kaivannut pitkää taivuttelua.

– Mun oma viitekehys on rap, ja olen sen kautta sukeltanut kaikkeen musiikkiin: meillähän on tapana sämplätä mitä vaan. Mua on aina kiinnostanut singer-songwritereiden akustinen musiikki. Olen viettänyt aikaa Dylanin ja 1960-luvun protestilaulujen äärellä. Siitä on lyhyt matka Woody Guthrieen ja Pete Seegeriin, jotka tunsivat hyvin tarkkaan IWW:n lauluperinteen.

Tipi Tuovinen ja Paleface saivat mukaan sovitustyöhön Ossi Peuran. Kolmikko alkoi melko tyhjästä luoda käsitystä siitä, miltä amerikansuomalaiset laulut ovat saattaneet kuulostaa.

Tuovinen huomauttaa, että ihan uskollisia alkuperäisteoksille ei kerta kaikkiaan voitu olla. Niissä saattoi olla esimerkiksi 40 säkeistöä.

– Näihin oli pakko jättää oma kädenjälki. Aikoinaan kaveri istui alas, ja veti kymmeniä säkeistöjä putkeen kuin Väinämöinen. Sillä tavalla ei enää kauhean paljon keikkoja Suomessa saa.

Ossi Peura Laulavan unionin harjoituksissa.
Ossi Peuran soitinarsenaaliin kuuluu muun muassa chileläinen charango. Sen koppa oli alunperin tehty vyötiäisestä, mutta on sittemmin korvattu puulla. Mårten Lampén / Yle

Keikoilla kansa laulaa

Laulava Unioni täydentyi rumpali Anssi Nykäsellä ja harmonikkaa soittavalla Harri Kuusijärvellä. Yhtye on esiintynyt nyt vuoden vaihtuvien vierailijoiden kanssa. Torstain levynjulkistuskeikalla esimerkiksi ovat mukana Helsingin Työväen Naiskuoro Elegia ja banjonsoittaja Miihkali Jaatinen.

Palefacen mukaan keikoilla on tähän mennessä ollut parhaimmillaan jopa hurmoksellinen meno.

– Nää on simppeleitä, tarttuvia yhteislauluja: vaikka ei tietäisi biisiä, kun se lähtee käyntiin, niin viimeisessä säkeistössä yleisö laulaa jo mukana. Niissä on jotain helppoa ja koukuttavaa. Meillä on tietysti myös aika vetävä pumppu.

Osa laulun riemusta liittyy siihen, että niistä monet ovat duurissa. IWW:n musiikkiperinteen selkärankaa olivat humoristiset pilkkarallit, joissa on rempseä tunnelma.

– Se on hauskaa, kun me suomalaiset ollaan yleensä niin melankolista sakkia, Paleface huomauttaa., ja pyyhkii kuvitteellisia kyyneleitä.

Laulavan unionin harjoitukset.
- On hienoa, että on mahdollista vielä elvyttää perinnettä, joka on melkein jo kuollut ja hävinnytkin, Paleface toteaa.Mårten Lampén / Yle

Laulut kuin aikakapseli

Tuplajuulaisten laulujen henkiinherättäminen ei ole vain työväenperinteen vaalimista. Se on merkittävä teko myös siksi, että laulut ovat merkittävä osa ulkosuomalaisten kulttuurihistoriaa.

Ne myös muistuttavat siitä, että suomalaiset ovat maastamuuttajia, Paleface huomauttaa.

– Aina kun puhutaan maahanmuutosta unohdetaan, että suomalaiset vasta ovatkin muuttaneet. Se on ollut valtava joukko, 350 000 ihmistä, jotka lähtivät Amerikkaan leivän perässä.

Sanoitukset kertovat arjen ankaruudesta, syrjinnästä, kohtuuttomista työoloista ja sosiaalisista ongelmista, joita 1900-luvun alun siirtolaiset kohtasivat. Palefacen mielestä laulut ovat kuin aikakapseli, joka mahdollistaa kurkistuksen tuon ajan amerikansuomalaisten elämään.

– He ovat olleet todella nuoria, 15–25 -vuotiaita ihmisiä, jotka ovat yrittäneet selvitä aika hurjissakin olosuhteissa. Nämä laulut kertovat siitä todellisuudesta, jossa he elivät.

Palefacen mielestä on sekä huvittavaa, että surullista, miten samankaltaisia asioita tapahtuu nyt pienipalkkaisille työläisille, kuin tapahtui yli sata vuotta sitten.

– Kun katsoo näiden laulujen aiheita, ja sitä, mitä meidän ympärillä tapahtuu, niin huomaa, miten ajankohtaisia monet tekstit yhä ovat. Ehkä tavallisen ihmisen asema yhteiskunnassa ei ole niin paljoa muuttunut noista ajoista.

Lue lisää tuplajuulaisten lauluista Saijaleena Rantasen artikkelista Ennen ja Nyt -julkaisussa (siirryt toiseen palveluun)