Kemin kaupunki on vetäytymässä Junkohallin nykyisestä ostopalvelusopimuksesta

Kaupungille lankesi viime kesänä Junkohalliyhtiön vajaan 100 000 euron takausvastuu. 

Kemi
Kemin Junkohalli romahtaneena
Romahtanutta Junkohallia on yritetty saada pystyyn moneen otteeseen pitkin syksyä.Laura Valta / Yle

Kemin kaupunki ei usko Junkohallia pyörittävän yhtiön selviytyvän talousvaikeuksistaan.

Kaupunginjohtaja Tero Nissinen kertoo, että kaupungille lankesi viime kesänä vajaan 100 000 euron takausvastuu.

Lisäksi kaupunki varautuu kirjaamaan alas noin 370 000 euron takausvastuun tämän vuoden tilinpäätöksen yhteydessä.

Halliyhtiön vaikean taloustilanteen vuoksi kaupunki ei ole myöskään valmis jatkamaan hallin ostopalvelusopimusta nykyisellään.

Nissisen mukaan toiminnan jatkaminen nykymuodossa kasvattaisi edelleen talousvastuita ja voisi aiheuttaa myös toiminnallisia riskejä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).