Työllisten määrä koheni – 21 000 enemmän kuin vuosi sitten

Työllisten määrä on nyt 68 000 työllisen päässä pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen asettamasta tavoitteesta.

työllisyys
kaksi työmiestä rakennustyömaalla kantavat rautatankoa
Työllisten määrä on nyt 68 000 työllisen päässä hallituksen asettamasta tavoitteesta.Jani Saikko / Yle

Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi oli lokakuussa 72,7 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Työllisiä oli lokakuussa 21 000 enemmän kuin viime vuonna samana ajankohtana. Työllisiä oli yhteensä reilut 2,5 miljoonaa.

Miesten osalta työllisiä oli 8 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Työllisiä naisia oli 13 000 enemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Samalla työllisyysasteen trendin syyskuun lukema tarkentui alaspäin 72,7 prosenttiin. Aiemmin syyskuun luvuksi oli ilmoitettu 72,8 prosenttia.

Työllisyysasteella tarkoitetaan työllisten osuutta 15–64-vuotiaasta väestöstä. ** **

– Työllisyysasteen trendi pysyi viime kuukauden lukemassa. Työllisyys on kuitenkin odotetusti kasvanut verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, arvioi Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki tiedotteessa.

Keskuskauppakamarin mukaan työllisyys on 68 000 työllisen päässä pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen asettamasta tavoitteesta. Luku käy ilmi Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskurista, jossa seurataan hallituksen työllisyystavoitteen etenemistä.

– Tammikuussa työllisyysasteen trendi oli 72,4, kun nyt lukema oli kolme kymmenystä korkeampi. Loivaa nousua – hyvä niin, Kotamäki kirjoittaa.

Työttömien työnhakijoiden määrä väheni

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa yhteensä 224 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 5 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 1 300:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta (siirryt toiseen palveluun).

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 61 300, mikä on 7 100 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 700 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa eli yhteensä 26 700. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 86 200 eli 2 300 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Piilotyöttömien määrä laski vuotta aiempaan verrattuna

Työttömyysasteen trendi oli lokakuussa 6,7 prosenttia eli sama kuin syyskuussa. Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan lokakuussa 169 000. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli siis 3 000 vähemmän.

Työttömyys oli hieman yleisempää miesten keskuudessa. Miehiä oli lokakuussa työttömänä 96 000 ja naisia 73 000. Miesten työttömyysaste oli samaa luokkaa kuin vuosi sitten, eli 6,8 prosenttia. Naisten osalta työttömyysaste laski 0,3 prosenttiyksikköä 5,5 prosenttiin.

Nuorista työvoimaan eli työllisiin ja työttömiin kuului yhteensä 284 000. Heistä oli työllisiä 242 000 ja työttömiä 42 000. Kaikkiaan 15–24-vuotiaita nuoria oli lokakuussa 612 000.

Nuorten työttömyysasteen trendi oli lokakuussa 17,3 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella olevia oli lokakuussa noin 1,4 miljoonaa. Tämä oli 15 000 vähemmän kuin edellisvuonna samoihin aikoihin. Näistä oli piilotyöttömiä 121 000, eli 9 000 vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Piilotyötön on henkilö, joka haluaisi ansiotyötä ja olisi käytettävissä työhön kahden viikon kuluessa. Hän ei ole kuitenkaan etsinyt työtä aktiivisesti viimeisen neljän viikon aikana. Syitä tähän voivat olla työnhausta luopuminen tai mahdolliset muut syyt kuten esimerkiksi lasten hoito.