Nainen piti 260 eläintä kotitilallaan ja sai tuomion kaltoinkohtelusta, jatkoi silti – nyt oikeus määräsi elinikäiseen eläintenpitokieltoon

Nainen tuomittiin kolmannen kerran eläinsuojelurikoksesta.

Eläintenpitokielto
Tampereen oikeustalo
Antti Eintola / Yle

Ylöjärveläinen nainen on tuomittu elinikäiseen eläinpitokieltoon. Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi naisen eläinsuojelurikoksesta lisäksi yhdyskuntapalvelukseen 120 tunniksi.

Nainen oli tuomittu jo aiemmin eläinsuojelurikoksesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Nainen ei olisi saanut ottaa koeajan aikana eläimiä, mutta hänellä oli niitä silti. Tuorein tuomio on jo kolmas vastaavanlainen rikos, josta nainen on tuomittu.

Vuoden 2014 tarkastuksen mukaan naisella oli 260 eläintä, myöhemminkin kymmeniä. Naisella oli muun muassa kissoja, koiria, hevosia, lampaita ja jopa kilpikonnia. Joukossa oli tuolloin myös muun muassa kanoja, muita lintuja, pieniä jyrsijöitä, kaneja, vuohia, nautoja ja sika.

Oikeuden mukaan naisessa on sellaista vakavaa piittaamattomuutta eläinten hyvinvoinnista, että häntä on pidettävä pysyvästi kykenemättömänä tai soveltumattomana eläinten pitoon tai hoitoon.

Eläimille ei ollut puhdasta vettä ja ruokaa

Tällä kertaa ylöjärveläisellä tilalla oli oikeuden mukaan koiria ja kissoja likaisessa ja epähygieenisessä tilassa.

Koirien ulkotarhassa ei ollut riittävää sääsuojaa. Pihamaa oli täynnä erilaisia romuja, minkä takia se on ollut turvallisuusriski eläimille. Koirille ja kissoille ei ollut sisätiloissa eikä ulkotarhassa tarjolla juomavettä eikä niille soveltuvaa ravintoa.

Koirien karvapeitteitä ei ollut hoidettu, eikä vammoja hoidettu.

Lampaiden ja vuohien käyttämissä tiloissa ilmanlaatu oli heikentynyt ja tilojen pohja oli hyvin märkä ja huonosti kuivitettu. Lampailla ja vuohilla ei ollut tarjolla juomavettä, rehua eikä sopivaa makuupaikkaa. Vuohien sorkat olivat kasvaneet pitkiksi.

Kanojen pitopaikka oli likainen ja ilmanlaatu heikentynyt sekä tarjolla oleva vesi oli likaista.

Hevosten tarhan aitarakenteet olivat huonokuntoisia ja turvattomia. Hevosilla ei ollut tarjolla riittävää sääsuojaa. Tallirakennuksen pohja oli hevosen ulosteiden peitossa ja täysin kuivittamaton. Hevosten karsinoissa oli myös romua. Hevosille ei ollut niille sopivaa makuupaikkaa eikä tarjolla ollut vettä eikä rehua. Hevoset olivat myös likaisia sekä karvapeitteet ja kaviot olivat hoitamattomia.

Nainen kiisti syytteen ja väitti, että hän ei hoitanut eläimiä enää eläintenpitokiellon jälkeen. Hän vetosi asuneensa muualla.

Oikeus ei uskonut väitteeseen, koska nainen oli nähty tilalla ja hän kertonut tarkastuskäynnillä osallistuvansa eläinten hoitoon.

Ylöjärveläinen mies tuomittiin myös eläinsuojelurikoksesta määräaikaiseen eläintenpitokieltoon ja 70 päiväsakkoon.

Kaksi muuta perheenjäsentä tuomittiin lievistä eläintensuojelurikoksista sakkoihin.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

Lue lisää:

Asiantuntija eläinsuojelurikoksista: "Ulostetta voi olla puoli metriä ja ruoka homeessa" – katso, milloin rikoksista rangaistaan ja milloin ei

Ylen selvitys: Lemmikkejä ammutaan, puukotetaan, kuristetaan ja jätetään heitteille – "Kaikilla ei tarvitse olla oikeutta lemmikkieläimeen"

Nainen piti 260 eläintä kotitilallaan – ehdollista vankeutta eläinten kaltoinkohtelusta