Ministeriö maksoi 180 000 euroa Veijo Baltzarin teatteriin liittyvästä selvityksestä – epäkohdista huolimatta tukien maksamista jatkettiin

Selvityksen jälkeen Baltzarin kulttuuritoiminnalle myönnettiin vielä 126 000 euroa tukea.

Veijo Baltzar
Kulttuurineuvos Veijo Baltzar
Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin opetus- ja ohjausmenetelmiä tutkittiin jo vuonna 2012.Toni Pitkänen / Yle

Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin teatteriyhteisön toimia ja opetusmenetelmiä selvitettiin opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä jo vuonna 2012.

Vaikka selvitys paljasti epäkohtia Baltzarin toiminnasta, ministeriö ei puuttunut asiaan millään tavalla ja Baltzarin tukemista jatkettiin.

Selvityksen teki Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ministeriön pyynnöstä. Selvitystä varten Humak sai ministeriöltä 180 000 euroa.

Ministeriö halusi selvittää, olisiko Baltzarin kehittämästä monikulttuurisesta ja kokemusperäisestä pedagogiikasta korkeakouluopetuksen pohjaksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen sanoo, että tehtyyn työhön nähden Humakille myönnetty rahoitus ei ollut erityisen suuri.

– Siinä oli mukana useampi tutkija ja haluttiin esittää se kysymys, että onko tästä lähestymistavasta mihinkään ja saatiin vastaus, että ei ole.

Menetelmät riskialttiita taitamattomissa käsissä

Anita Lehikoinen korosti Yle Radio 1:n haastattelussa, että tutkimus tehtiin huolellisesti ja sen perusteella päätettiin, että korkeakoulupuolella ei tällaista toimintaa tueta.

Selvitys paljasti Lehikoisen mukaan sen, että Baltzarin toiminnassa oli periaatteessa jopa hyvää, mutta myös paljon sellaista, jossa loukattiin räikeästi ammattikorkeakoulun eettisiä periaatteita.

– Siitä kävi myös selvästi ilmi, että asialla on itseoppinut ohjaaja ja pedagogi. Siihen liittyy suuria riskejä, kun taitamattomasti käytetään esimerkiksi psykodraaman menetelmiä.

Raportin pohjalta ministeriössä tehtiin päätös, että hanke lopetetaan.

– Siinä ei todellakaan ollut aineksia korkeakoulutasoisen opetuksen kehittämiseksi tai edes täydennyskoulutukseen.

Nimekkäät tukijat toivat uskottavuutta

Vaikka raportti antoi Baltzarin menetelmille lähes täystyrmäyksen, kaikki rahahanat eivät menneet kiinni. Baltzar on saanut vuoden 2013 jälkeen 126 000 euroa erilaisia avustuksia ministeriöltä ja Taiteen edistämiskeskukselta (Taike).

– Jälkeenpäin voidaan todeta, että olisi ehkä laajemmin pitänyt keskustella siitä tuotoksesta eri rahoittajien kanssa, mutta silloin siihen ei osattu ryhtyä, sanoo Lehikoinen.

Baltzarin kulttuuriyhteisön ohjausryhmässä oli mukana näkyviä poliitikkoja, kuten nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto ja entinen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Lehikoinen kiistää, että nimekkäillä tukijoilla olisi ollut vaikutusta tukien myöntämiseen.

Taiken johtaja Paula Tuovinen uskoo, että nimekkäät tukijat ovat saattaneet vaikuttaa siihen, miten Baltzarin hankkeisiin on suhtauduttu. Hänen mukaansa ammattimainen arvioitsija näkee, jos hakemuksessa yritetään ratsastaa toisten ihmisten nimillä.

– Mutta onhan se tietysti mahdollista, että joku on nähnyt sen lisäävän uskottavuutta.

Siihen, onko Baltzarin romanitaustalla vaikutusta rahavirtoihin, kansliapäällikkö Anita Lehikoinen vastaa suoraan: kyllä

– Merkitys on ollut se, että hän on voinut hakea monikulttuurisuuden edistämiseen tarkoitettuja rahoja siinä ominaisuudessa.

Lue lisää:

Ex-ministerit ihmettelevät, miksi eivät kuulleet Baltzarin toiminnasta – ohjaajan metodeja tutkinut opettaja Ylelle: Siinä oli riskejä

Helsingin kaupungin tukia Veijo Baltzarille takaisinperinnässä jo ennen ihmiskauppasyytöksiä – Kulttuuripalvelupäällikkö uusimmista tiedoista: "Sanoudumme irti kaikesta tämäntyyppisestä toiminnasta"

Helsingin kaupunki tarjoaa lukiolaisille keskusteluapua Veijo Baltzarin tapauksesta – Toimialajohtaja: "Monet nuoret ovat hyvin herkkiä ja saattavat ahdistua tällaisista tapauksista"